Arvatkaapa mikä päivä tiistaina 1.9 oli? No Dr. Philin syntymäpäivä tietenkin! Lisäksi minä täytin myös tuona päivänä 31 vuotta, mutta väliäkö sillä, kun en ole vielä pystynyt juhlimaan edes 30-vuotispäivääni. Vaikka katselinkin Dr. Philin showta vain pari vuotta yläasteikäisenä, kyseisellä viihdepläjäyksellä on kuitenkin ollut suuri vaikutus elämääni. Etenkin siksi, että kerran eräs tekstittäjä oli kääntänyt Philin sanoman ”Alright!”:in suomeksi muotoon ”Selevä.” Sen jälkeen minäkin olen alkanut käyttää sitä mitä moninaisemmissa asiayhteyksissä, kontekstista riippumatta.
Työhaastattelija Jyväskylässä: ”Okei, CV:stäsi tulikin jo ilmi tekninen osaamisesi ja työhistoriasi. Kertoisitko jotakin yksityisempää itsestäsi, kuten vaikkapa perhetaustasi ja parisuhdestatuksesi?”
Eevis: ”Selevä.”
Kaverin kaveri: ”Hei voisitko auttaa minua tekemään logaritmisen muunnoksen data-aineistooni, koskien graduani ”The correlation between diagnoses of personality disorders in Finland and turnout of The Finns Party”
Eevis: ”Selevä.”
Joni87 Tinderistä: ”Oli ihan 5/5-settiä. Ens viikonloppuna uusiks?”
Eevis: ”Selevä.”
Minä en ole Yes Man vaan Selevä-mies! Parastahan tässä on se, että usein minun hokemani tarttuvat myös kavereihini ja heidän kauttaan heidän lähipiiriinsä. Mieltäni lämmittää tieto, että olen tahattomasti tartuttanut tuon selevä-sanan ystävieni intiimeihin parisuhdeviestittelyihin. Muuta vaikutuspiirini alla levinnyttä sanastoa ovat muun muassa sukkasaippua, römpsä, nanna ja kauppis-skeida. Sukkasaippua on perua jostakin viiden vuoden takaisesta Full metal jacket -vertauksesta ja römpsä 15 vuoden takaisesta, hyvin huonosta Hopeanuoli-dubbauksesta. Muiden termien originaalia käyttöyhteyttä en edes muista.
Dr. Philiin vielä palatakseni, hänellä oli muutamia lyhyitä ja ytimekkäitä toteamuksia, joita olen jälkikäteen jäänyt paljon pohtimaan. Kerran hän sanoi, mielestäni hyvin osuvasti, eräälle työnarkomaanille, että ”Kukaan ei kuolinvuoteellaan mieti, että olisipa elämänsä aikana viettänyt enemmän aikaa töissä.” Tämän voisi mielestäni yleistää myös niin, että kukaan ei kuolinvuoteellaan mieti, että olisipa käyttänyt aikaansa enemmän asioihin, joilla on vain välinearvollinen merkitys. Varsinkaan, jos ne eivät tuota lopputulemaltaan vaivan arvoista korvausta. Aika on kuitenkin korvaamaton resurssi eliniästä puhuttaessa.
Oli Phil McGrawilla joitain muitakin lentäviä lauseita ja parisuhdetoteamuksia, kuten että ”parisuhteissa miehet haluavat naisen olevan heistä ylpeitä ja naiset haluavat kokea olonsa ainutlaatuisiksi”. Aikamoinen kärjistys, mutta ei mielestäni aivan perätön yleistys muistellessani 2000-luvun vaihteen viihdemaailmassa mainostettua parisuhdekulttuuria, joka vaikuttaa moniin vielä tänäkin päivänä. Ja olihan koko sarja puhdasta viihdettä muutenkin. Vaikka en sitä ole sen koommin seurannut, en voinut olla katsomatta Youtubesta niitä paljon puhuttuja uudempia pätkiä, joissa teini haastaa Philin tappeluun ”Cash me ousside, howbow dah!” tai ”Delusional woman” kertoo älykkyysosamääränsä olevan 185, jonka jälkeen Phil toteaa, että se on aikamoinen saavutus, kun Stephen Hawkingilla ja Albert Einsteinillakin oli vain 160. Olihan se hervotonta, vaikka älykkyysosamäärämittauksia ahkerasti dissaankin (Seksistä ja älykkyydestä).
Phil McGraw oli myös ilmiönä mielenkiintoinen, koska hän oli omassa kategoriassaan kuin modernin ajan Sigmund Freud. Potilaat olivat homogeeninen ryhmä helppoja tai keskivaikeita tapauksia, joiden hoitomenetelmille Phil ei osannut antaa tieteellisiä perusteita. Jälkikäteen muut alan ammattilaiset ja mediakriitikot totesivat hänet puoskariksi, jolla ei ole pätevyyttä toimia psykologin työssä. Koko show julistettiin puhtaaksi white trash -mediateatteriksi ja sitähän se selvästi olikin. Minä ihmettelin vain, miksi se piti niin kovaäänisesti julistaa, kun kaikki katsojat tajusivat sen varmaan omin päinkin. Nuo ovat ihan niitä samoja asioita, joista minä olen kritisoinut psykologi Laura Stenroosia ja kyllähän jokaiselle medialukutaitoiselle ihmiselle nuo seikat ovat aivan ilmeisiä. Jo pelkästään tv-psykologin asema ja ”edustustehtävät” suhteessa mediatuotantoihin edellyttävät psykologin etiikan roskakoriin heittämistä, sillä he ovat aina tuotannon puolella. Ristiriitatilanteissa he ajavat tuotantoyhtiön etua, eivät potilaidensa, vaikka se onkin jokaisen terveysalalla työskentelevän ammattietiikan vastaista.
Kovin moni muu julkkis ei jaa kanssani samaa syntymäpäivää, jos Rocky Marcianoa ei lasketa. Yhteisen horoskoopin jakavia sen sijaan löytyy vaikka millä mitalla. Kuuntelin Huorapuutarhan jakson, jossa käytiin läpi murhahoroskooppeja. Ed Gein oli myös horoskoopiltaan neitsyt. Piti kuunnella pieni pätkä hidastettuna, koska en muistanut miten Ed Geinin nimi kirjoitetaan.
Tämä siis seurausta siitä, että vaikka muistin Ed Geinin hahmon inspiroineen Psychoa, Hannibal Lecteriä ja Texasin moottorisahamurhaajaa, googlasin henkilöä kuitenkin väärällä nimellä. Tulin nopeasti siihen tulokseen, että tämä jannu se ei voi millään olla.
Samalla selvisi, että myös Rodney Alcala oli horoskoopiltaan neitsyt. Hän vaikuttikin ihan hulvattomalta tyypiltä. Sen lisäksi, että hän osallistui siihen napakymppimäiseen deittiohjelmaan, hän oli myös omassa oikeudenkäynnissään hylännyt valtion tarjoaman puolustusasianajajan ja puolustanut itse itseään. Hän toimi viiden tunnin ajan sekä kuulustelijana että todistajana, ja esitti itse kysymyksiä itselleen. Aina kuulustelijan roolissa hän puhutteli itseään herra Alcalana ja puhui muunnellun matalalla äänellä. Hän ei selvästikään suhtautunut elämäänsä liian vakavasti. Kyllä minäkin salaa fantasioin siitä, että jos jonakin päivänä joudun Endemol Shine Finlandia vastaan käräjille, voisin itsekin esittää dialogi-imitaation siitä päiväkirjahuonekeskustelusta, jossa syytin Janne Virtaselle tuotantoyhtiötä vapaudenriistosta:
Eeviksen äänellä: ”Se viimeöinen oli vapaudenriisto. Minua ei päästetty neuvottelemaan luovuttamisesta sopimuksessa esitetyllä tavalla.”
Neandertalilaisella äänellä: ”Talon säännöissä lukee, että päiväkirjahuoneeseen ei pääse aina kun haluaa.”
Eeviksen äänellä: ”Niin, mutta meille annettiin se sääntö nähtäväksi vasta taloon mentäessä, kun ei enää ollut mahdollista perua osallistumista. Ja Suomen laissa on myös ristiriitoja sen kanssa, miten näitä talon sääntöjä on tähän mennessä sovellettu.”
Neandertalilaisella äänellä: ”Talossa ollessa noudatetaan talon sääntöjä. Sinä puhut muutenkin liikaa tuotannon asioista, joten pidä se turpasi kiinni.”
Syntymäpäiväni vietin aika rauhallisissa merkeissä neljän seinän sisällä itsekseni. Opettelin Duolingolla espanjaa, koska jäin siihen koukkuun käytyäni espanjan alkeistasoisen intensiivikurssin yliopistolla. Vastaan tuli teemaan sopiva tarina.
Nuo espanjan materiaalit ovat muutenkin olleet ihan kohtalaisen käytännönläheisiä verrattuna esimerkiksi suomen vastaaviin. Testasin nimittäin omaa suomen kielen osaamistanikin:
Minulla taisi tulla vähemmän kielivirheitä kääntäessäni lauseita espanjasta englanniksi kuin suomesta englanniksi. En minä noista velhoista perusta, mutta puhelinnumeroa osaan kyllä tyrkyttää!
Puuhastelin minä syntymäpäivänäni muutakin. Koodasin pari tuntia ja pelasin pleikkaa vähän enemmänkin kuin pari tuntia. Kokosin myös nurkistani työvaatteeni ja avaimeni, sillä irtisanouduin töistä. Töihin paluusta ei tullut oikein mitään enkä minä halunnut jatkuvasti saikuttaa. Työterveydenhuollossa myös sanottiin, että ei minun kannata käydä töissä, jos minulla ei ole siihen taloudellista pakotetta. Sosiaalisessa työssä en pysty ennakoimaan ja hallitsemaan ympäristöä niin tarkasti, että voisin välttää PTSD-oireiden triggeröitymistä. Näin ollen työssäolo ei tukenut hyvinvointiani, vaikka olin viihtynyt työpaikassani ja työyhteisössäni 5 vuotta paremmin kuin hyvin. Lisäksi tämä on ollut yksi niitä harvoja työpaikkoja, joissa olen saanut tehdä töitä joustavasti oman vuorokausirytmini mukaisesti, työtehtävien ollessa kuitenkin mielekkään vaihtelevia.
Jos joku kysyy, niin virallinen syyni irtisanoutumiselleni oli se, että aion keskittyä opintoihini. Minulla on vielä opintotuet nostamatta ja ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on elämänvaihe, jonka myötä minulla ei ole voimia suorittaa töitä ja opintoja samanaikaisesti. Tai ei välttämättä kumpaakaan sellaisenaankaan. Epävirallisempi syy irtisanoutumiselleni oli se, että olen pahasti pettynyt yhteiskuntaan, jossa elän. En ole pitkään aikaan ollut kovin motivoitunut tarjoamaan omaa panostani yhteiskunnalle, jonka en koe antavan vastinetta omille tarpeilleni.
Olen viimeisen vuoden aikana kokenut useaan otteeseen, usean eri tahon toimesta, että minulta on riistetty ihmisarvo täysin. Kun olen joutunut sietämään laittomiakin henkisiä ja fyysisiä hyökkäyksiä, minulla ei enää ole myönnetty olevan tavallisen kansalaisen oikeuksia. Kun olen kääntynyt poliisien ja lakineuvojien puoleen saatuani tappouhkauksia, tai kun minua on ahdisteltu fyysisesti julkisella paikalla, minulle vain todetaan, että tilanteet ovat julkisuuskuvani perusteella ymmärrettäviä ja minun pitäisi osata ennakoida niitä itse. Minä en suoraan sanottuna voi ymmärtää, millä perusteella olen menettänyt omat kansalaisoikeuteni ja miksi minulle sysätään vastuu muiden ihmisten laittomista teoista.
Poliisi on perustellut piittaamattomuuttaan sillä, että olen viime vuonna vapaaehtoisesti osallistunut Big brother-formaattiin. Se, että osallistumiseni ohjelmaan oli vapaaehtoista, kattaa poliisin mielestä sen omavastuun, että minun on pitänyt sietää päälleni sylkemistä kadulla ja huorittelua ruokakaupassa. Minulle on tehty hyvin selväksi, että saan omasta tahdostani käyttää aikaani ja psyykkisiä voimavarojani rikosilmoitusten tekemiseen, mutta poliisi ei aio panna tikkuakaan ristiin niiden tutkimiseksi tai eteenpäin viemiseksi. Tilanne olisi täysin erilainen, jos kyseessä olisi henkilö, jonka julkisuuskuva olisi positiivisempi. En ole kylläkään saanut yhtäkään rationaalista perustelua sille, miksi vastuun pitäisi olla minulla itselläni. Jatkuvasti joudun kylläkin perustelemaan, miksi omasta mielestäni on aivan kohtuutonta, että minua ei enää pidetä ihmisenä, joka ansaitsisi yhteiskunnan turvaamat puitteet rakentaa omaa elämäänsä.
Ennen BB-kauteni alkua minulla ei ollut mitään mahdollisuutta saada todellista tietoa talon ja kauden tulevista olosuhteista. Olosuhteiden sanottiin olevan aivan erilaisia ja minulle luvattiin aivan eri asioita, kuin miten asiat lopulta toteutettiin. Monet omaan terveyteeni vaikuttavat asiat olosuhteista kerrottiin vasta osallistujasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen ja etukäteen kysyttäessä niitä ei suostuttu kertomaan. Etukäteen luvattiin kunnioittaa osallistujien toiveita ja omia ehtoja osallistumisen kannalta, mutta nekin sivuutettiin kuvausten aikana.
Yksi ennakkohaastatteluissa mainitsemani syy osallistumiselleni oli se, että halusin tuoda realityn kentälle näkyviin ihmisryhmän, jota mediassa harvemmin näkee (muita osallistumismotiivejani olen listannut tekstissä Mediasta). Halusin laajentaa median kenttää ja näkyvyyttä niille ihmisille, jotka mahdollisesti ovat elämänvaiheissaan kokeneet ulkopuolisuutta tai eivät ole kokeneet saaneensa ääntään kuuluviin, koska heidän persoonansa ei vastaa länsimaista ihannetta. Tähän kuuluvat muun muassa introvertit ja epänormatiivisia toimintatapoja toteuttavat ihmiset, joiden edustus väestössä on suuri, mutta jotka herkästi halutaan kategorisoida nörteiksi, kummajaisiksi tai muuten vain hyljeksittäviksi. Minusta oli tavoiteltavaa yrittää laajentaa kansan suvaitsevaisuutta sitä kautta, että suositussa formaatissa voisin toimia mahdollisimman autenttisesti ja näyttää ihmisille, että nämä omissa oloissaan viihtyvät, epäsovinnaiset persoonat ovat lopulta aivan tavallisia ihmisyksilöitä. Niin kuin me kaikki. Tiesin jo etukäteen, että sosiaalinen formaatti tulisi olemaan minulle ympäristönä vaikea, mutta luotin siihen, että myös neuroottiset piirteet ja negatiiviset tunteet kannattaa näyttää, jotta ihmiset voisivat ymmärtää myös niiden syitä ja syntyä.
Tuotannon edustajat ilmaisivat etukäteen arvostavansa osallistumismotiivejani. Minulle sanottiin, että tuotanto haluaa tukea minua tässä tavoitteessa ja he haluavat välittää oman, henkilökohtaisen kokemukseni ja näkökulmani katsojille. Laura Stenroos antoi jopa vinkkejä siitä, miten kannattaa käyttäytyä, että tuotanto pitää minut ohjelmassa mahdollisimman pitkään ja antaa minulle mahdollisimman paljon ruutuaikaa. Nämä ohjeet liittyivät keskustelu- ja vuorovaikutuskäyttäytymiseen eivätkä olleet lainkaan ristiriidassa oman, itselleni luontevan käytöksen kanssa.
Näillä ei kuitenkaan lopulta ollut mitään merkitystä. Vasta talosta ulos tultuani näin, mitä asioita oli korostettu ja mitä täysin sivuutettu. Etukäteen annetuilla lupauksilla ja ohjeilla ei ollut mitään merkitystä. Seksiä oli korostettu ja näytetty moneen kertaan, vaikka sitä oli etukäteen luvattu olla näyttämättä. Tuotanto oli myös peittänyt kaikki minun ja tuotannon väliset konfliktit ja yrittänyt esittää käytökseni johtuvan muista osallistujista. Talosta ulos tultuani päätin tietysti, tuotannon kielloista huolimatta, selvittää millaisena minut on tuotannossa esitetty. Minut yritettiin pitää tietämättömänä julkisuuskuvastani ja minua kiellettiin sanomasta haastatteluissa negatiivisia asioita tuotannosta. Haastattelutilanteissa kameran takana oli aina joku tuotannon edustaja valvomassa, että en sano mitään, mitä tuotanto ei halua minun sanovan. Eniten korvaani särähti se, miten ennen haastatteluja Laura Stenroos sanoi minulle, että en saa kritisoida tuotantoa, vaan minun pitäisi sanoa, että somekommentit tuntuvat minusta pahalta. Somekommentit ovat olleet tuotannon tekoihin suhteutettuna aivan sekundäärisiä ja omien henkilökohtaisten intressieni ulkopuolella.
Minä koen tietysti epäonnistuneeni tavoitteessani lisätä osallistumisellani ihmisten suvaitsevaisuutta. Vaikka koen lopputuleman olleen tuotannon aiheuttama, en voi kiistää, ettenkö tuntisi itse siitä voimakasta syyllisyyttä. Näin suuren potentiaalin positiiviseen vaikuttamiseen, mutta jälkikäteen mietin lähes päivittäin, että olen omiin tavoitteisiini nähden aiheuttanut viiteryhmälleni enemmän haittaa kuin hyötyä. Tuotanto ja keltainen journalismi näyttivät osallistumiseni kautta kansalle, että on hyväksyttyä ja ”oikein” sulkea sosiaalisen yhteisön ulkopuolelle ne, jotka koetaan erilaisiksi. Suvaitsemattomuus, syrjiminen ja paheksunta oikeutettiin sillä perusteella, että ihmisen persoona on hänen ”oma vikansa” tai sairaus, jota kaikkien pitäisi karttaa.
Koen myös toimineeni väärin kauden jälkeen myötäillessäni tuotannon toteuttamaa mediateatteria, vaikka syy myötäilyyn oli puhdas ja lamauttava pelko. Pelko tuotantoyhtiön painostusta kohtaan alkoi karista vasta siinä vaiheessa, kun aloin fantasioida itsemurhasta ja oma tulevaisuuteni ja tekojeni seuraukset alkoivat tuntua yhdentekeviltä.
(*Tämä kohta poistettu ulkopuolisen tahon pyynnöstä. Sisältö eri sanoin tiivistettynä: tuotanto peittelee kuvausten aikana mahdollisesti tapahtuneita vakavia rikoksia, joiden tapahtumisen on mahdollistanut tuotannon puuttumattomuus kyseiseen tilanteeseen. Tämä on mielestäni hyvin vakavaa suljetussa tilassa, jonka valvonnasta tuotannolla on täysi vastuu.*)
Minä en tietenkään saanut mitenkään tuoda julki haastatteluissa, miksi koin tämän asianosaisen henkilön hyvin vastenmieliseksi tuolloin. Jos roskalehtien haastattelijat käskivät meidän halailla tai kaulailla heidän ottamissaan kuvissa, niin paikalla olleet tuotannon edustajat valvoivat, että tämä myös tapahtui. Jossain vaiheessa se alkoi olla kuitenkin liikaa ja minun piti keksiä jokin tuotantoa miellyttävä tekosyy, miksi en halunnut koskea häneen tai olla hänen kanssaan tekemisissä. Tekosyiden uskottavuus oli tasoa ”No juttu ei oikein luistanut ja minulla jäi kotona uuni päälle”, mutta se kelpasi tuotannolle, koska ”kansa on täynnä idiootteja, jotka uskovat kaiken mitä heille sanotaan”. Minulla oli kuitenkin jatkuvasti olo, että olin joutunut osaksi median alla toimivaa länsimaista ihmiskauppaa. Myös Y tunsi olonsa hyvin epämukavaksi noissa tilanteissa. Koska minua ja tätä kyseistä henkilöä pakkoparitettiin vastentahtoisesti, myös meidän välinen vuorovaikutuksemme muuntui pikkuhiljaa rumaksi ja väkivaltaiseksi.
Tämä koko tapahtumaketju on aiheuttanut sen kaikille osapuolille hyvin paljon kärsimystä. Keskustelin tuotannon vastuusta tapahtumiin lakineuvojan kanssa keväällä. Naisosapuoli oli jo kauden alkupuolella ilmaissut tuotannolle kokeneensa miesosapuolen käytöksen seksuaalisena ahdisteluna. Tuotannon piirissä tästä oli keskusteltu, mutta tehty tietoinen päätös olla puuttumatta asiaan. Näytin kaikki tuotannon edustajilta ja tapahtumien asianosaisilta saamani viestit lakineuvojalle, mutta hän sanoi, että niiden perusteella ei voi tietää, onko kauden aikana tapahtunut tilanne ollut seksiä vai raiskaus. Ainoa asia, mikä on 100% varmaa on se, että tuotanto ei halua tilanteen paljastuvan julkisuuteen ja on käyttänyt tätä tavoitetta edistääkseen painostusta, pelottelua ja mahdollisesti myös rahallista lahjontaa. Jälkikäteen en ole voinut olla miettimättä, että kyseistä tapahtumaa tuskin olisi tapahtunut, jos tuotanto olisi puuttunut edeltäviin hälytysmerkkeihin ja kantanut vastuunsa olosuhteiden ylläpitäjänä. Itsekin olisin säästynyt monelta omaa arkeani rasittavalta konfliktilta tuotannon ja miesosallistujan kanssa. Nyt uuden kauden alkaessa en voi olla miettimättä sitäkään, mitä tulevien kausien osallistujat joutuvat kokemaan sen takia, että minä monen muun ohella, olen osallistunut painostuksen alla merkittävien tapahtumien peittelyyn.
Tuotanto jatkuvasti syytti katsojia siitä, miten he äänestivät kaudellamme naiset ulos ja juontajat pohtivat studiossa ääneen, että mistäköhän se mahtoi johtua. No se johtui siitä, että tuotanto itse oli umpimisogyninen ja koostui pääasiassa omia aatteitaan lietsovista henkilöistä. Naiset näytettiin selvästi paheksuttavammassa valossa ja tuotanto tuki naisvihaa lietsovaa somekeskustelua. Raiskaukset ja ahdistelu tuotannon sisällä olivat ihan ok, kunhan tieto ei tavoittaisi katsojia. Päiväkirjahuoneessa minä sain jatkuvasti kuunnella hyvin seksististä vittuilua, vaikka tätä ei näytetty katsojille. Sen sijaan, kun seksi päätettiin näyttää katsojille, se oli tuotannon mielestä hauska juttu eikä siinä huomioitu sitä epäsuhtaa, että miespuolinen osapuoli sai siitä tietysti mainetta ja kunniaa, kun taas naiselle se on sekä taloudellinen – että turvallisuusriski. Tuotannon piirissä liikkui myös perusteltu huhu, että kauden alkupuolella eräs miespuolinen osallistuja oli saanut yleisöäänestyksessä vähemmän ääniä kuin yksi naispuolinen häätöäänestyksessä ollut, mutta nainen kuitenkin päätettiin pudottaa. Mikäli tämä huhu pitää paikkansa, kyseessä on sovinistisen karsinnan lisäksi myös kuluttajapetos äänestyksestä maksaneita katsojia kohtaan.
Tästä näkökulmasta on ollut täysin sietämätöntä kuunnella sitä, miten minun tai kenenkään muunkaan reality-osallistujan olisi pitänyt osata ennakoida tuotantoon liittyvä jälkipuinti ja sietää hiljaisesti sen seuraukset. Vaikka poliisi, koko oikeuslaitos, tulevat työnantajani tai (Kimmo Vehviläistä lainatakseni) ”Suomen kansa” olisivat sitä mieltä, että henkisen ja fyysisen väkivallan kohteeksi joutuminen olisi omalla vastuullani ja minun olisi siihen pitänyt ennalta osata varautua, ei se mitenkään voi tehdä ihmisarvoani loukkaavia tekoja hyväksytyksi. Minä en hyväksynyt niitä allekirjoittaessani osallistujasopimusta. Sitä ennen tuotannon edustajat vakuuttivat, että nämä tapahtumaketjut eivät olisi mahdollisia. Minä saatoin olla hyväuskoinen ja luotin vääriin ihmisiin. Saatoin olla liian idealistinen tavoitteissani, jotka eivät kohdanneet realismin kanssa. Ehkäpä minä olin tyhmä ja naiivi. Se ei silti ole pätevä perustelu sille, miksi minulla ei enää ole niitä kansalaisoikeuksia, jotka lakisääteisesti kuuluvat kaikille. Aivan kuin minua rangaistaisiin jostakin, mitä minä itse olen tehnyt väärin, vaikka kukaan ei ole minun väärintekojani onnistunut osoittamaan.
Tämän seurauksena en koe kovin motivoivana, että minun tuottaman työni verorahoilla rahoitetaan niiden tahojen tuloja, jotka eivät täytä ammatillisia velvollisuuksiaan yhteiskuntajärjestyksen ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Jos yhteiskunta ei tue minun asemaani tasavertaisena kansalaisena, en minäkään halua uhrata panostustani yhteiskunnan eteen. Minä jättäydyn siitä sirkuksesta mielihyvin pois ja jään kotiin pelaamaan pleikkaria. Enhän minä uskalla ulos mennäkään, jos kerran on minun omalla vastuullani, joudunko esimerkiksi pahoinpitelyn tai ryöstön uhriksi. Minun kontribuutiotani on turha odottaa muualle kuin Dutchin leirin lippaaseen.
Olen aina viihtynyt ja tykännyt käydä töissä, mutta viime vuodesta lähtien psyykkiset syyt ovat vieneet sen ilon. Onneksi minulla on sen verran säästöjä ja muita tuloja, että minun ei taloudellisista syistä tarvitse käydä töissä muutamaan vuoteen. Elintasoni pysyy samana ja ideologinen loukku on tässä kohtaa painavampi kuin kannustinloukku. Koronan ansiosta olen pohdiskellut muitakin ideologiseen työttömyyteen kannustavia syitä. Luotan myös Dr. Philiin siinä, että nyt alkava laatuaika ei kaduta minua kuolinvuoteellani.
Nyt minulla on myös hyvin aikaa kirjoitella! Taukoa pitäessäni huomasin, miten aloin ajoittain tuntea oikein tarvetta kirjoittaa. Ilmaisemattomat asiat ovat patoutuneet jo muutaman viikon ja paljon on ehtinyt tapahtua ihan konkreettisiakin asioita. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna minulle osui toimintakykyinen päivä hyvään kohtaan kalenteria. Oli tarkoitus kirjoittaa siitä jo kolme viikkoa sitten ihan oma lukunsa, mutta kiireessä sain aikaiseksi kuvata vain videon. Jatkan niistä aiheista vaikkapa ensi kerralla, mutta videon laitan jo tähän, koska sen ajankohdasta on jo kulunut tovi.
Mikäli joku haluaa perinteisemmän blogin tyyliin noiden rasvakeksien reseptin, niin laitan senkin tähän varmuuden vuoksi:
1 tl suolaa
1 tl soodaa
5,5 dl vehnäjauhoja
230 g pehmeää voita
1,8 dl sokeria
1,8 dl fariinisokeria
1 tl vaniljauutetta
2 kananmunaa
2 dl valkosuklaata
Sekoita suola, sooda ja vehnäjauhot kulhossa. Sekoita voi, sokerit ja vaniljauute keskenään. Vatkaa kananmunat, rouhi valkosuklaa ja sekoita kaikki yhteen. Tee rkl-kokoisia möykkyjä pellille. Paista 190-asteisen uunin keskitasolla 9 minuuttia.