Yleinen

Syksy tulee, oletko valmis?

No ehdottomasti! Syksy on minulle ylivoimaisesti mieluisin vuodenaika. Ei ole liian kylmä eikä liian kuuma. Synttäriyllätyksiä sataa kuin sieniä sateella. Tänä vuonna yllätyin muun muassa siitä, että kaverini olivat unohtaneet syntymäpäiväni, kun en ollut itse järjestänyt mitään bakkanaaleja sen kunniaksi. Uudet, tuhnuistakin tuhnuisemmat suomi-realityn kaudet alkavat pukata suoratoistopalveluista niin aggressiivisesti, että Sami Kurosen naama tuntuu tulevan jo tietokoneen ruudun läpi. Aivan kuin Scottien painajainen Vertigossa. Kaamosmasennustakaan ei tarvitse pelätä, jos on jo valmiiksi masiksessa. Syksyn värittämät maisemat ovat kuin suoraan Leonid Afremovin maalauksista. Vaahtera on suosikkipuuni. Siksi olen tunkenut näitä tekolehtiä makuuhuoneen vaatekaappienkin oviin:

Syksyn kunniaksi hemmottelin itseäni ja tilasin kampaajan kotiin. Hiustenleikkuu ei kestänyt kuin 25 minuuttia. Olisin voinut samalla vaikka pelata pleikkariakin, mutta katselin vain kaijoja ja räpläsin kännykkää. Järjestely oli kätevä, sillä säästin ajallisesti ainakin tunnin siirtymissä eikä tarvinnut erikseen lähteä ihmisten ilmoille. Illemmalla värjäsin vielä itse hiukseni ja värin imeytyessä testasin vieläpä kaverini antamaa kasvonaamionäytettä. Olen ylpeä multitaskaaja! Sen lisäksi olin kuin vedestä nouseva kapteeni Willard menossa nitistämään Kurtzia karjansilvonnan tahdissa.

Voisin laittaa tämän kuvan tinder-profiiliini. ”Olen itsestäni ja ulkonäöstäni huolehtiva nainen, joka viihtyy kotiaskareiden parissa.”

Vaikka pimeys saapuu maan päälle, olen tullut siihen tulokseen, että voisin käyttää aurinkolaseja pitkin vuotta. En ole sillä tavalla kovinkaan itsetietoinen ihminen, että minua haittaisi tulla tunnistetuksi ja olla muiden huomion kohteena. Päinvastoin, minä en useimmiten edes kiinnitä huomiota muiden tuijotukseen vaan olen omissa maailmoissani, kuulokkeet korvilla, taivaanrantoja katsellen. Valitettavasti koen kuitenkin häiritsevänä, jos ihmiset hakevat minuun kontaktia tai odottavat minulta jonkinlaista reaktiota, kun haluaisin olla rauhassa. Aurinkolasit auttavat tähän ongelmaan. Ja paljon. Ihmiset kyllä tunnistavat minut helposti hiustenväristäni ja kaupan kassatyöntekijätkin kyselevät kuulumisiani, sillä tunnistavat minut äänestä ja puhetyylistä vähintään yhtä nopeasti. Metrossa ja kaduilla saan kuitenkin kulkea aika rauhassa aurinkolaseissani, koska ilman katsekontaktia ihmisillä on korkeampi kynnys tulla ottamaan muutakaan kontaktia. Jos vielä yhdistän asukokonaisuuteen kasvomaskin, tuntemattomat karttavat minua kuin Al-Qaidan terroristia.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Asset-2@0.5x.png

Yhtenä viikonloppuna olin kokeilemassa kavereideni VR-pelejä Viikissä. Mukavaa, että tekniikka on jo sen verran kehittynyttä, että ehdin pelata melkein kaksi tuntia ennen kuin matkapahoinvointi iski. Pelasin Skyrimiä, Hellbladea ja Beat saberia. Viimeisin oli niin koukuttava, että en saanut seuraavana yönä nukutuksi, kun päässä pyöri vain, että pitäisi itsekin ostaa uusi tietokone kovemmilla tehoilla, että voisi sitten liittää siihen VR-vehkeet. Skyrim oli myös aika jännittävä VR-ensikertalaiselle. Meinasin aluksi saada aivoinfarktin jo pelkästään siitä, että minulla oli miehen kädet tai siitä, kun joku ystävällinen hahmo tuli olan takaa puhumaan minulle. Vasta kun pääsin adrenaliinin makuun, uskalsin mennä tulittamaan lohikäärmeitä ja villipetoja. Ja siitä adrenaliinista on vieläkin kovat vieroitusoireet päällä, vaikka tässä on jo ehtinyt jokunen viikko vierähtää.

Syksyiset, pimeät yöt ovat varsin mukavia Helsingissä. Kadut ovat hiljaisia, koska täällä päin ihmiset eivät juurikaan kävele paikasta toiseen. Viikistä oli mukava kävellä takaisin Kontulaan ja ihastella paikallisia urbaaneja maisemia.

Viikki itsessään on varsin seesteistä seutua päivin ja öin. Kirjaimellisesta ”katu-uskottavuudesta” paistaa eri yhteiskuntaluokkien ja väestöryhmien yhteensovittama idylli.

Minusta on hyvin elämyksellistä ja rentouttavaa kuunnella musiikkia ja laulaa kovaan ääneen mukana tyhjillä ja pimeillä kaduilla. Välillä saattaa hieman säikähtää, jos satunnainen pyöräilijä pyyhältää selän takaa ohi, mutta mitäpä tuosta. Elämä jatkuu. Kontulan ostaria lähestyttäessä alkoi kuitenkin jo näkyä viikonloppuinen hulivilimeininki. Muutamat autot hidastivat ja pysähtyivät kohdalle kysymään ”Tarviitko kyytiä?!”. No en tarvinnut. Minä halusin vain kuunnella Donovanin Season of the witchin kertsin keskeytyksettä loppuun. Ostarin parkkipaikalla kuulin kuulokkeiden läpi, kun kaksi miestä huutelivat minulle espanjaksi jotain ”muy bonita”-juttuja, mutta minä halusin yhä vain kuunnella musiikkia ilman häiriötekijöitä ja jatkoin matkaani mitään sanomatta. Olivatkohan he lukeneet blogiani vai mistäköhän he arvasivat, että minä osaan nykyään espanjaa alkeistasoisesti?

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Asset-2@0.5x.png

Syksy on myös varsin suosittu muuttoajankohta. Olin itsekin auttamassa kavereitani muutossa jokunen aika sitten. Kysyin heiltä etukäteen, voisinko tulla jo edellisenä iltana yökyläilemään ja chillaamaan. He vastasivat, että yökylään pääsee, mutta siellä ei voi chillaa, koska ”me ollaan stressaantuneita”. Paikalla totesin, että joskus on piristävää nähdä muidenkin stressiä. Omien itsemurha-ajatusten täyttämien kesämuistojen jälkeen on alkanut pohdituttaa, pitäisikö mennä kiertelemään Afrikkaan saadakseen kokonaisvaltaisempaa perspektiiviä omaan elämäänsä. Nyt ei tarvinnut, sillä kaverini tosiaan stressasivat niin paljon lattiaremonteista, että he itsekin sanoivat: ”Ei tarvitse mennä Afrikkaan asti nähdäkseen kärsimystä.” Ja ironista kyllä, minulla itselläni on ollut kolmannen EMDR-session jälkeen entistä vähemmän omaa stressiä ja kärsimystä. Masiksen jälkimaininkeja lukuun ottamatta olo alkaa pikkuhiljaa olla lähes yhtä hyvä kuin elämäni ensimmäiset 30 vuotta.

Minä sain kunnian pakata kavereideni kirjahyllyn antimia muuttolaatikoihin. On aina mielenkiintoista tirkistellä toisten tavaroita ihan luvan kanssa. Vastaan tuli kaikkea nostalgista, kuten Johanna Sinisalon kirjoja ja vanhoja kunnon VHS-kasetteja:

Kavereilleni oli kyllä hieman kova paikka, kun etummaisten kirjarivien takaa paljastui myös kaapissa piileskelevät luurangot. ”Ei! Nyt Eevis näkee meidän nolot aforismikirjat!” Hylly taisikin olla epävirallisesti nimetty Huuhaa-hyllyksi.

Onneksi he muuttivat, sillä minä en ikinä onnistunut saamaan heidän vessan oveaan auki omin voimin. Kahva oli niin jäykkä, että se vaati aivan omanlaista tekniikkaa. Olimme muuttoyönä sopineet, että jätetään ovi aina käynnin jälkeen raolleen, että minunkin olisi yöllä mahdollista käydä tarpeen tullen vessassa asioimassa. Noin klo 3 olin menossa vessaan ja edellinen kävijä oli kuitenkin laittanut oven kiinni. En kehdannut herättää muita, sillä he olivat juuri saaneet unen päästä kiinni. Olin jo menossa keittiöön kusemaan maitolasiin kunnes muistin, että sielläkin oli yksi muuttoapulainen nukkumassa eikä se siksi ollut korrekti vaihtoehto. Pidättelin aamuun asti, jonka jälkeen pääsin tyydyttävän passiivis-aggressiivisesti kyselemään, että kenelleköhän oli jäänyt epäselväksi edellisen päivän neuvottelujen sisältö oven jättämisestä auki yöllä.

Kyseinen tarpeiden tukahduttaminen ei kuitenkaan pilannut vuorokauttani, sillä menimme porukalla päivän päätteeksi saunaan. Jos minulle tarjotaan saunomismahdollisuutta niin ei tarvitse kahta kertaa käskeä. Saunareissut olivat minulle ennen jokseenkin jännittäviä, sillä olen vasta lähivuosina opetellut käymään sekasaunassa alasti. Ennen minun piti aina harjoittaa ensimmäiset 5 minuuttia mitä mielikuvituksellisimpia ajatusleikkejä rentoutuakseni joukkoalastomuudessa. Jos ajatusleikeille vielä joskus tulee tarvetta, niin kuvittelen olevani inkvisition vakooja, jonka tehtävänä on tarkistaa, onko paikalla juutalaisia. Minä olen saunassa tekemässä vain työtäni. En kuitenkaan usko noita ajatusleikkejä juurikaan tarvitsevani jatkossa ja nykyään tuntuisi enemmänkin regressiiviseltä palata bikinisauna-mentaliteettiin. Ihan kuin 10 vuotta sitten opiskelijoiden ainejärjestötapahtumissa. Ne ajat ovat menneen talven lumia. Nyt on jo syksy.

Eräs poliittisesti aktiivinen ystäväni kertoi minulle noin 5 vuotta sitten järkyttyneenä, että Kokoomuksen puoluesaunassa käytetään uima-asuja. Muiden puolueiden saunailloissa ei juurikaan uima-asuja käytetty. Ystäväni selitti sen johtuvan siitä, että kokoomuslaiset eivät ole ”sinut seksuaalisuutensa kanssa”. Tuolloin olin vielä itse sillä linjalla, että ei siinä ollut mitään järkyttävää. Silloin minäkin koin hyvin epämukavana ajatuksen itsestäni alastomana sekasaunassa. Murrosiän jälkeen en muista olleeni omasta kehostani millään lailla arka, mutta itsekin olen pitänyt esimerkiksi juuri opiskelijatapahtumien yhteydessä uima-asujen pitämistä saunassa normina. Siihen on enemmänkin liittynyt häveliäisyys siitä, kokevatko muut alastomuuden jotenkin hyökkäävänä. Jos minä olisin alasti, kokisivatko saunan muut naiset painetta, että heidänkin pitäisi? Tai olisivatko paikalla olevat miehet jotenkin äärimmäisen vaivaantuneita siitä, että eivät pysty tissien tuijottelun lomassa keskittymään keskusteluun Valko-Venäjän keskusvaalilautakunnasta? Ystäväni sanoi minulle tuolloin: ”Niin, eli sinäkään et ole sinut seksuaalisuutesi kanssa.” Minusta kuitenkin tuntuu, että olen aina ollut varsin sinut oman seksuaalisuuteni kanssa, mutta muiden seksuaalinen sinuttomuus on se, joka tuottaa minullekin joskus ongelmia. Siksi odotan innolla liberaalimpaa ja individualistisempaa kehityssuuntaa, johon nykyiset kehopositiivisuustrendit ovat pikkuhiljaa (toivottavasti) ohjautumassa: että jokainen pitäisi huolen omista asioistaan ja kenelläkään ei olisi tarvetta arvostella itseään tai muita. Siitä voisi sitten siirtyä keskustelemaan aiheista asiakeskeisesti ilman turhaa seksualisointia. Sitten kenenkään ei tarvitsisi olla vaivaantunut alastomana sekasaunassa, vaan Suomi voisi sivistysvaltiona näyttää vielä vahvempaa suuntaa puritaanisemmille valtioille. Eräs australialainen vaihto-opiskelija kommentoi minulle kerran Suomen saunakulttuuria: ”I don’t get it. Some Finns are too scared to speak to me but then suddenly they are ok with being naked in front of me.” Tuossa tavallaan kiteytyy koko pointti: kumpikaan asia ei ole pelkäämisen tai häpeän arvoinen, mutta koko kulttuurin olisi ohjauduttava siihen suuntaan, että jokainen saisi halutessaan olla alasti tai vaikkapa kukkaseppele päässään ilman, että asiaa tarvitsisi edes noteerata.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Asset-2@0.5x.png

Olipas kliseisiä ja yksiulotteisia pointteja. Haluan kuitenkin edelleen pitää kirjoitukseni tajunnanvirran ohjaamana, joten kliseiltä ei voi aina välttyä. Aihe osoittautui kesken kirjoittamisen niin monitasoiseksi, että en saanut sitä tyylikkäästi tiivistettyä enkä toisaalta jaksanut kirjoittaa siitä enempää. Saunasta puheenollen, taisin törmätä RDR2:n Big Valleyssä Kokoomuksen puoluesaunaan:

“The gang is known for enrolling new members that are considered to be disposable. They are renowned for the easy money schemes which often consist of robbing banks, looking for a fun time, and their love of whores.”

Joo, ihan samanlainen kuvaus, miten eräs kaverini kuvaili kauppiksen rahis-härkiä: ”Aamuisin pumpataan rautaa ja iltaisin naisia.” Törmäsin myöhemmin Beaver Hollowissa myös Perussuomalaisten puoluekokoukseen:

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Asset-2@0.5x.png

Syksyn tullen voi hyvällä omallatunnolla lukittautua kotiin lukemaan, pelaamaan, katsomaan dokumentteja ja kuuntelemaan podcastejä. Noita kaikkia voi toki tehdä kesälläkin, mutta ei hyvällä omallatunnolla. Välillä aurinko suorastaan vittuili ikkunasta, jos et käynyt viikkoon ulkona vaan aika kului sisällä pelatessa. Silloin mieltä rauhoitti vain pienempi melanoomariski. Koronan ansiosta sentään osa tuttavistani on alkanut pitää eristäytyvää elämäntyyliäni ”normaalina”. Nyt sitä ei ole paljoa tarvinnut selitellä. Myös masennus ja PTSD ovat toimineet hyvänä tekosyynä, vaikka olisin ilman niitäkin elänyt lähes yhtä eristyneenä. Itsemurha-ajatusten myötä aloin myös elää elämääni kuin viimeistä päivää: pelasin ympäri vuorokauden, en vastannut viesteihin ja söin ihan uskomattomia määriä jäätelöä ja sipsejä. Yhden sipsipussin kuvassa oli samaistuttava, tummahiuksinen versio Elovena-tytöstä. Itsekin pidän hiuspannoista ja solmin kauluspaidan usein edestä ylös. Toisen pussin kuvaan oli näköjään päätynyt Antero Vartia.

Kuuntelin tänään Miki Liukkosen maailman uutta podcast-kautta. Olen tullut siihen tulokseen, että useimmiten pidän eniten monologi-podcasteistä, joissa pääsee intensiivisimmin kiinni puhujan ajatuksenjuoksuun. Minä en niinkään perusta hyvistä puhujista vaan hyvistä ajattelijoista. Pidän tärkeänä, että omat ajatukseni pääsevät vuoropuheluun puhujan ajatusten kanssa, joten preferoin sellaisten henkilöiden tuottamaa sisältöä, jotka ilmaisevat ajatuksiaan autenttisen läpinäkyvästi. Suppeasti perusteltujen mielipiteiden laukominen sen sijaan on turhaa ja siksi monia teknisesti hyviä puhujia on mielestäni varsin tylsää kuunnella. Myös haastattelutyyppinen kommunikointi on usein lyhytjänteistä ja siitä puuttuu lähes aina antoisan vastavuoroisen keskustelun syvyys. Siksi olin hieman pettynyt, että Liukkonen tällä meneillään olevalla kaudellaan haastattelee vieraitaan ja puhuu itse varsin niukasti. Jos olisin kiinnostunut hänen vieraistaan, etsisin itse heistä materiaalia muuta kautta. Mutta vaikka nyt odotankin hartaasti Liukkosen seuraavaa monologikautta, en kiistä etteivätkö tämän kauden Kauko Röyhkän ja Tommi Melenderin haastattelut olisi olleet varsin inspiroivia. Myös Meiju Niskalan haastattelu toi muistoja pintaan, sillä olin 15 vuotta sitten Juhana Herttuan taideviestintälukiossa hänen pitämällään luovan kirjoittamisen kurssilla. Yhdessä jaksossa esiteltiin myös minulle entuudestaan tuntematon kuvataiteilija Emma Ainala, jonka maalaukset koin varsin vaikuttavina jo pelkän googlen kuvahaun perusteella.

Bongasin Miki Liukkosen myös purkutaiteesta kesällä Keravalla:

#purkutaide

Talo oli kokonaisuudessaan aikamoinen näky ja sitä vieläpä korosti se, että en ollut nukkunut edellisenä yönä. Olisi pitänyt muutoin herätä niin hirveän aikaisin, kun jonottamiseen piti varata kaksi tuntia.

Yhdessä huoneessa oli paljon viherkasviaiheista sisustusta. Tuon näköisen sisustuksen minä haluaisin kotiini. Voisimme elää siellä papukaijojen kanssa onnellisina elämämme loppuun asti.

Voit löytää myös minut joistakin kuvista Missä Vallu luuraa? -meiningillä.

Osa huoneista puhutteli minua. Kirjaimellisesti.

Yhdessä huoneessa sai laittaa jänis-tarran haluamaansa paikkaan, mutta tarrat olivat minun vierailuuni mennessä loppuneet. Jos olisin periaatteen ihminen, olisin vaatinut rahat takaisin. En kuitenkaan kuulu periaatteen ihmisiin (Arjen uponneet kustannukset), joten pidin 6€ sisäänpääsyhintaa aika matalana ja olisin ollut valmis maksamaan kokemuksesta vaikkapa 35€.

Pitkästä aikaa Keravalla kävellessä en voinut olla huomaamatta, että kaupunki muistuttaa ulkoisesti monella tapaa Jyväskylää. Kohtalaisen lähellä keskustaa on jo alueita, joissa on harvakseltaan rakennettuja puutaloja ja paljon puita tai muuta luonnonläheisyyttä. Ydinkeskustassa ei juurikaan ihmisvilinää näe ja tyhjiä liiketiloja on joka kadulla enemmän tai vähemmän. Kuntosalien ja pienyritysten mainosständien kuvat näyttivät siltä, että niitä ei ole päivitetty viime vuosituhannen jälkeen. Erityisellä lämmöllä muistelen myös Jyväskylän ydinkeskustan liepeillä sijaitsevaa Jyväskylän ATK- ja TV-Huoltoa, jonka keulakuvana oli ysärimäinen hymyilevä PC. Googlasin, että liiketilan ulkoasu on päivitetty viime vuoden aikana hieman uudenaikaisemmaksi, eikä minulla omien muistikuvieni vastaisesti ollut liikkeestä enää kuvaa puhelimessani. Nimeä ei ole kuitenkaan päivitetty vastaamaan informaatioteknologian aikaa. Se myötäilee uskollisesti kolmannen teollisen vallankumouksen aikaista automaattista tietojenkäsittelyä. Söpöä. Jyväskylässä sijaitsee myös paikallisesti maineikas insinööritoimisto Rape-Plan. Vähemmän söpöä.

Tästä postauksesta tuli aivan somemainen sillisalaatti, kuin twiittiä twiitin perään. Tällaista se on, kun ei ole jaksanut vähään aikaan kirjoittaa. Nyt kun kuulumiset on päivitetty ja oksennettu ulos, niin on taas helpompi siirtyä koherentimpien aiheiden pariin.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Asset-2@0.5x.png