Joulutunnelma on alkanut näkyä milloin missäkin. Tai mistä minä mitään tunnelmaa osaisin arvioida, mutta vuosittaiset jouluPERINTEET ovat alkaneet näkyä. Itikseen ilmestyivät hulppeat joulusomisteet muistaakseni jo viime kuussa.
Kontulassakin on pari tuollaista… huurteisia oksiako nuo ovat?
Jäävät joka tapauksessa kakkoseksi Turun jouluvaloille. Näihin maisemiin minäkin lähden viettämään joulupyhäni.
Aion viettää perinteisen perhejoulun eli ruokaa, saunomista ja lautapelejä. Mahdollisesti käyn samalla kyläilemässä myös niiden kavereideni luona, jotka on diskattu omista perhejouluistaan. Tänä vuonna useampi lähipiiriläiseni kertoi, että ei pääse viettämään joulua perheensä parissa toiselle puolelle Suomea, sillä sukulaiset pelkäävät koronaa. Olen jatkuvasti yrittänyt ymmärtää näitä vastuullisesti koronaan suhtautuvia tahoja, mutta itse olen valmis ottamaan tiettyjä riskejä silläkin uhalla, että joku voi kuolla joskus. Koronakauden aikana olen huomannut viettäväni huomattavasti enemmän aikaa muiden samanmielisten, riskinottokykyisten kanssa. Olen kuitenkin pyrkinyt kunnioittamaan niitä, jotka pitävät tällaista riskinottoa vastuuttomana ja yrittänyt pitää heihin turvaväliä. Lisäksi olen käyttänyt maskia sellaisissakin tilanteissa, joissa se on ollut minusta hyvin epämukavaa.
Ne joiden kanssa olen tahattomasti viettänyt lähikausina enemmän aikaa, suhtautuvat koronaan varsin chillisti. Näihin kuuluvat muun muassa ihmiset, jotka lähtökohtaisesti suhtautuvat elämään ja sen potentiaalisiin vastoinkäymisiin neutraalisti. He ovat niitä, jotka eivät pistäisi pahakseen maailmanloppua tai ylikansoittumisen rajoittumista. Se tapahtuu mikä on tapahtuakseen. Nämä henkilöt eivät ahdistu tai muutenkaan tunteile kovin herkästi. Toinen ryväs on henkilöt, jotka laskevat tähänastisten tartuntatilastojen perusteella todennäköisyyksiä sille, että he olisivat sattumalta törmänneet tartunnan saaneeseen henkilöön ja vieläpä saaneet itse tartunnan. Näiden ihmisten kanssa yhdessä vietetyn ajan laatu ei ole muuttunut koronapandemian vuoksi. He pystyvät ohjaamaan huomionsa muihin asioihin, eivätkä he ahdistu sosiaalisesta paineesta tai tulevaisuuden uhkakuvista. Vastaavasti oletan, että koronasta enemmän stressaantuvat viihtyvät toistensa seurassa, koska saavat toisiltaan vertaistukea. Nämä elementit ovat mielestäni selvästi vaikuttaneet sosiaalisten yhteisöjen jakautumiseen viime vuodesta lähtien.
Itse kaipaan jo tanssimaan yökerhoihin enkä tykkää siitäkään, että taidemuseot ovat olleet kiinni silloin, kun olisin ollut niihin menossa. Näille asioille ei nyt vain yksilö mahda mitään ja niihin ei auta kuin sopeutua. Mutta onhan korona tuonut tullessaan aivan älyttömän hienojakin muutoksia palveluihin ja sosiaaliseen kulttuuriin. En jaksa luetella niitä kaikkein ilmeisimpiä asioita, jotka liittyvät enimmäkseen turhien fyysisten siirtymien välttämiseen ja etätyöskentelyyn. Mutta koen mainitsemisen arvoisena joitakin sellaisia pikkujuttuja, joille olisi ollut olemassa markkinarako jo vaikka kuinka kauan.
En ole aiemmin halunnut juurikaan tilata ruokaa kotiin, koska sellaisina päivinä, kun en jaksa käydä kaupassa, en todellakaan halua kokea pienintäkään ihmiskontaktia. Siksi teen käytännössä aina itse ruokani, mikäli en kavereiden kanssa mene ulos syömään, jolloin tapahtuma itsessään on jo suunniteltu sosiaalinen spektaakkeli. Syksyn aikana tapailin kuitenkin jonkin aikaa erästä matemaatikkomiestä ja hänen luonaan tilasimme usein ruokaa Woltista. Oli ilo huomata, miten lähetit vain koputtivat oveen ja jättivät ruuat oven taakse. Totesin, että ”Näinhän tämän olisi aina pitänyt mennä! Jos aiempina vuosina olisi ollut palvelu, jonka lähetit eivät pakota kontaktiin itsensä kanssa, niin olisin ehdottomasti maksanut vaikka hieman ylimääräistä sellaisen firman palveluista.” Odotan innolla, että Suomeen saataisiin vielä sellaisia Amazon Go -tyyppisiä kauppoja, joissa ei tarvitsisi myyjiä. Nykyiset itsepalvelukassat ovat vielä liian vaivaannuttavia, kun asiakaspalvelija istuu tuijottamassa parin metrin päässä. Toivottavasti korona jatkuisi vielä sen aikaa, että näihin tiettyihin ”epäkohtiin” ymmärrettäisiin puuttua kovemmalla kädellä.
Mutta ovat nämä koronan aiheuttama ahdistunut ilmapiiri ja sen tuottamat rajoitukset valitettavan ikäviä. Ja yllä mainitsemaani innovaatiokulttuuriin pitäisi päästä ilman pandemioitakin. Ja vaikka potentiaalia pysyviin, positiivisiin taloudellisiin ja tuotannollisiin muutoksiin olisi, siirtymät vaativat usein veronsa taantumien ja kokonaisten masentuneiden sukupolvien kustannuksella. Toivottavasti ensi vuonna ajat muuttuisivat paremmiksi. Esimerkiksi Kiina onnistui välttämään toisen korona-aallon. Ylen uutisissa oli artikkeli siitä, millaiset toimet ovat ehkäisseet viruksen leviämistä Kiinassa. Valvontaosion drone-video oli ihan hervoton.
Suomen individualistiseen ja luottavaiseen kulttuuriin tuskin hyväksyttäisiin ihan heti mukisematta vastaavanlaista valvontaa, mutta olisivathan tuollaiset valvovat dronet hyödyllisiä jo pelkästään Iltalehden toimistollakin:
”Eipäs, Aalto-Setälä, kirjoitella valheellisia tekstejä! Elämme poikkeuksellisia aikoja. Nyt ei ole sopivaa lietsoa epätasa-arvoa ja naamioida sitä konservatismin alle. Mene kotiisi ja tule takaisin vasta kun osaat kirjoittaa informatiivista tekstiä.”
Materialistisista jouluperinteistä emme kuitenkaan ole päässeet, ilmastokriisistä huolimatta, vieläkään eroon. Myönnän itsekin, että tänä vuonna oli niin hyviä joulukalentereita markkinoilla, että itsekin ostin kolme erilaista teekalenteria.
Pukkan kalenteri oli siinä mielessä varma ostos, että tällä brändillä teet ovat aika poikkeuksetta hyvänmakuisia. Usein teepussien edessä oli myös tuotu hyvin esille, mitä teet pitivät sisällään… joitakin hyvänmielenpoikkeuksia lukuun ottamatta.
Teepussien takaa paljastui päivittäin uusia, teepussin kanssa yhteensopivia kannustinlauseita.
Vaikka nämä marjamaut ovat mielestäni useimmiten teessä hyviä, en ole voinut olla noteeraamatta, että Pukkan marjateet (blackcurrant, wonderberry…) omaavat sellaisen epämääräisen raudan hajun, joka tuo mieleeni käytetyn ja keittämättömän kuukupin. Eräs kaverini yhtyi mielipiteeseeni, kun mainitsin hänelle asiasta. Jos tuon ajatuksen ei anna häiritä teehetkeään, niin kyllä ne silti maistuvat hyvältä!
Sitten oli vielä pari erilaista English Tea Shopin kalenteria. Toinen oli tuollainen pieni, joka muistutti aika lailla tavallista teepakettia, jossa vain teepussit oli numeroitu ottojärjestyksessä.
Toinen oli seinäkalenteri, jossa taisi olla samat teet kuin edellisessä, mutta ne olivat pyramidipusseissa, kuutionmuotoisissa ”luukuissa”. Kuutioita kääntelemällä kalenteriin olisi saanut 3 erilaista taustakuvaa (punainen, vihreä, valkoinen).
Jälkikäteen tulin kuitenkin siihen tulokseen, että näiden kalenterien idea menee siinä hukkaan, että minä join teet omaan tahtiini, välittämättä kalenterin antamista päivämääristä. Näissä English tea shopin kalentereissa oli myös valitettavan paljon mustaa teetä, jota en juo lainkaan. Ensi jouluna voisin kuitenkin kokeilun vuoksi ostaa vaikka salmiakkikalenterin. Tai jos toivoisin kavereiltani ensi vuoden joululahjaennakkona heidän askartelemansa kalenterin, jossa jokaisessa luukussa olisi aina jokin uusi odottamaton yllätys. Joulukuun ensimmäisenä päivänä luukusta tulisi teetä, toisena salmiakkia, kolmantena jokin uusi pleikkaripeli ja neljäntenä kuitti, että joku olisi jo maksanut joulukuun vuokrani…
Mutta on se kuitenkin kiva, että nykyään on ylipäätään markkinoilla kalentereita, joiden luukuista ei tule pelkkää paskaa. Suklaakalenterit on jo niin nähty. Kaverini olivat myös pettyneitä ostamiinsa kosmetiikkakalentereihin, joissa luukuista tuli lähinnä vain samanlaisia näytteitä, joita on voinut kerätä pitkin vuotta aikakausilehtien välistä. Harvalla on myöskään käyttöä niille miljoonille erilaisille anustapeille, höyhenille ja naamioille, joita on tungettu seksilelukalentereihin. Näiden kalentereiden hinnat eivät myöskään ole hinta-laatusuhteiltaan inhimillisiä vaan syrjivät siinä mielessä heikompiosaisia. Tai anteeksi, korjaan: tekevät heikompiosaisista hyväosaisia, jotka säästyvät niiltä kaikilta kaupallisen krääsän aiheuttamilta pettymyksiltä ja turhautumisilta.
Toki toisille nämä joulusomisteet ja perinteet tuottavat paljon iloa ja ovat siksi perusteltuja. Kävin kaverini luona pelaamassa taas vaihteeksi VR:ää ja näin samalla heidän Fiksuruoka-kalenterinsa. He olivat ostaneet lemmikeilleen kissan- ja koiranherkkukalenterit ja sitten vielä tällaisen söpön kolmiulotteisen, joka sopi heidän sisustukseensa bambitaulun oheen.
Omat kalenterinihan eivät sovi sisustukseeni lainkaan. Tai sopivat siinä mielessä, että sisustuksessani ei ole entuudestakaan juurikaan yhtenäisyyttä. Tämä kalenteri päätyi eteiseen muotokuvani viereen.
Tämä asetelma noudattaa siinä mielessä jouluperinteiden ajatusta, että sain tuon kaverini itsestäni maalaaman muotokuvan häneltä joululahjaksi pari vuotta sitten. Tänä jouluna odotan häneltä lahjaksi alastonkuvaa itsestäni, mutta tunnistan omien odotusteni olevan joskus epärealistisia.
No joka tapauksessa. Kun nuo joulusomisteet eivät loppupeleissä kuitenkaan ole minun juttuni, minä keskityin niihin VR-peleihin sitäkin intensiivisemmin. Hakkasin tällaista irlantilaisen nistin näköistä veijaria:
Itse olin meksikolainen El Tigre, koska nyt kun osaan espanjaa alkeistasoisesti, niin sitä on pakko tunkea joka väliin. Välillä on toki hauskempaa olla osaamatta jotakin kieltä. Viime viikolla arvuuttelin itsekseni skyr-purkin sanomaa, enkä todellakaan halunnut tarkistaa arvausteni oikeellisuutta Google translatesta.
”Rasvavaba” on oletettavasti rasvaton tai vähintäänkin vähärasvainen. Mutta mitä meinaa ”rohke valguga”? Valkuaisaine? Valkoinen? Arjalainen? Olenko minä ”rohkea arjalainen” tätä syödessäni?
Jotkut joulusomisteet ovat enemmänkin pelottavia, kuin joulutunnelmaa luovia:
En tiedä, säikähtäisinkö enemmän tätä vai sitä, jos Martin Shrekli yrittäisi murtautua parvekkeen kautta asuntoon. Onneksi minulla ei ole ollut omaa parveketta vuoteen.
Mutta minulle puhdasta joulutunnelmaa loi kaikkein eniten se, että taloyhtiöni roskakatokseen saatiin vihdoin viime kuussa muovikierrätysastia:
Pihalla ei muutenkaan ole näkynyt roskia enää loppusyksyn jälkeen, kun tuli taloyhtiön ilmoitus rottaongelmasta. Minua eivät nämä Kontulan rotat ole juurikaan vaivanneet, sillä olen nähnyt vain yhden juoksevan kerran karkuun roskakatoksesta poispäin. Alkuvuonna näin yhden kuolleen rotan Kontulan ostarilla.
Se oli mielestäni ihan söpö. Ja minulla oli kaksi lemmikkirottaa, Leo ja Vincent, teini-ikäisenä, joten arvostan suuresti rottien älykästä mentaliteettia. Muistan kerran nähneeni myös Jyväskylässä kuolleen rotan keskellä jalkakäytävää keskustassa, Mäki-Matissa. Se oli kylläkin iso ja ruma eikä sitä siivottu pois kahteen viikkoon. Mutta en minä halua tuomita eläimiä ulkonäön perusteella. Sisäinen kauneus, eli toisin sanoen yksilön luonne, ratkaisee.
Mutta Kontulan ostarista puheenollen, sielläkin on ollut havaittavissa joulumielen ja lähimmäisenrakkauden lisääntymistä. Eräänä päivänä kävelin tuttua reittiä kirjastosta postiin ostarin läpi. Matka oli pitkä ja vaarallinen, koska se sisälsi portaita. Reitti on minulle kuitenkin tuttu, joten uskalsin kävellä itselleni tyypilliseen rivakkaan tahtiin. Jo kaukaa, ennen kuin pääsin lähellekään portaiden yläpäätä, eräs päihtynyt vanhempi herra kuitenkin huusi minulle: ”Varo! Tos on portaat!” Olin jo melkein liikuttunut tästä jouluhenkisestä huomaavaisuudesta.
Asuntoni sisällä jouluhenki loisti kuitenkin poissaolollaan vielä pari viikkoa sitten. Olen muistaakseni vapun tienoilla kirjoittanut (Kaikki ovat pohjimmiltaan fundamentalisteja), miten kylpyhuoneeni viemärit ovat kiukutelleet ja tukkiutuneet ajoittain, vaikka minä olen kohdellut niitä hellän asianmukaisesti. Eräänä päivänä siivosin Bubban ja Mandeelan liskoakvaarion ja kaadoin likaiset vedet pönttöön. Pinta ei laskeutunutkaan ihan heti ja siirtyessäni puhdistamaan akvaarion tekokasveja lavuaarille, tunsin jaloissani jotain märkää. Suihkukaivosta oli alkanut lainehtia ruskeaa likavettä kylppärin lattialle. En enää uskaltanut vetää vessaa, kun ei voinut aavistaa, mitä hirveyksiä seuraavaksi tapahtuisi. Ehkä metro ei sittenkään saapunut kesällä Vuosaareen tarpeeksi nopeasti:
Onneksi lähdin tuona päivänä taas viikonlopuksi Turkuun. Annoin kavereilleni joululahjoja ennakkoon. Uusiokäytin edellisen vuoden lahjapusseja ja tein kortteja ”valmispohjiin”. Yksi pohja oli Ruohonjuuresta ottamani kaakaoresepti ja toinen oli tarra, jonka sain käytyäni syömässä Helsingin Oldboy-ravintolassa. Oli muuten hyvää ruokaa ja muutenkin kiva sisustus, taustamusiikit ja kaikki! Palvelukin oli ystävällistä siitä huolimatta, että minulle piti vääntää rautalangasta useammalle hengelle jaettujen menujen yksilöhintoja, joita en ihan heti hiffannut. Tarra oli vaalea, mutta väritin sen tusseilla ja lisäsin pari sisäpiirin puujalkavitsiä mukaan:
Lahjat jaettuani olin palaamassa takaisin Helsinkiin ja kaverini sanoi heittävänsä minut autolla linja-autoasemalle. Hieman ennen lähtöä tajusimme, että eihän hän voikaan ajaa, kun oli vierailuni aikana siemaillut Halistenkoski-teemaista viiniä:
Minulla ei ollut varaa valittaa, sillä olin itse edellisenä iltana juonut pikkujouluissa rommiglögiä ja nollatoleranssillani olin koko illan pienessä pöhnässä. Horjahtelin saunassa ja kehuskelin olevani maailman paras Duolingon pelaaja, vaikka myöhemmin tajusin, että eihän se saavuttamani Diamond leaguen 1.sija kilpaile kerrallaan kuin 30 käyttäjän kesken. Sen siitä saa kun juo kerran vuodessa rommiglögiä. Tänä vuonna join enemmän kuin yhden mukillisen ja se riitti hyvin muistutukseksi siitä, miten epämiellyttäväksi koen oloni päihtyneenä. Vaikka en edelleenkään ole absolutisti (Minä en juo enkä tiedä asioita), en varmaankaan koe tarvetta alkoholin käyttöön pitkään aikaan. Paitsi se rommiglögi on kyllä hyvää, kun sitä joulun tienoilla tarjotaan. Ensi jouluna sitten taas.
Palattuani Helsinkiin huoltomies oli käynyt mukavasti avaamassa viemärit sillä välin kun hassuttelin Turussa. Hän oli jättänyt kirjalliset terveiset.
Jouluperinteistä vielä jokunen sananen. Kerran keskustelin erään ystäväni kanssa siitä, missä määrin meissä ilmenee konservatismia, perinteitä vaalivaa muutosvastarintaisuutta tai muunlaista normien takaamaa turvallisuudentarvetta. Itse en pidä ennakoimattomista äkillisistä muutoksista arkirutiineissani, mutta muutoin olen varsin muutosmyönteinen enkä pidä perinteitä kovinkaan suuressa arvossa, varsinkaan jos ne pohjautuvat arvoihin tai sosiaaliseen kulttuuriin, jota en itse haluaisi allekirjoittaa. Ystäväni oli varsin samoilla linjoilla, mutta sanoi kokeneensa juuri jouluperinteiden rikkomisessa häiritsevänä sen, että kerran nuoruudessamme eräs kaverimme oli sanonut, että hänen perheensä oli päättänyt olla tekemättä jouluruokia ja tilannut koko perheen pyhäateriaksi sushia. Ystäväni oli tuolloin kokenut perinteen rikkomisen uhkana jouluruokaperinteen jatkumolle, joka tunnetasolla tuntui sotivan hänen totuttujen, tuttujen ja turvallisten jouluperinteidensä kanssa. Avainsana onkin se turvallisuudentunne, jota tavasta poikkeavat massat rikkovat karsimalla mahdollisesti myöhemmin perinteet normien ulkopuolelle. Tämän tietynlaisen pyhän tunnekokemuksen takia siirtymä perinteistä on aina valitettavan hidasta, vaikka nykypäivänä jouluperinteistä poikkeaminen olisi monella tapaa perustellumpaa kuin niissä pysyminen.
Minusta olisi ihan ookoo luopua myös lahjaperinteestä, mutta koska tiedän jo etukäteen saavani itse lahjoja, annan niitä myös heille, joilta odotan jotain saavani. Joskus myös nautin siitä, että voin tarjota odottamattoman yllätyksen, mutta kuten sanoin jo koronainnovaatioiden yhteydessä, tämän toiminnan ei mielestäni tarvitsisi vaatia jotakin tiettyä perinnettä tai ajanjaksoa. Voisin antaa lahjoja muutenkin. Minäkin sain jokunen vuosi sitten eräältä ystävältäni yllätyslahjaksi alkoholittoman skumpan, kun tietty pyöreä määrä koettuja seksikumppaneita tuli täyteen. Olihan se aikamoinen saavutuskin. Se oli villi Tinder-kausi, jolloin en nukkunut montaa tuntia viikossa. Onneksi siitä on jo vuosia. Otimme muistoksi poseerauskuvan vessassa:
Tässä iässä en enää olisi valmis tekemään moisia uhrauksia. Nykyään nukun enemmän ja vietän paljon aikaa papukaijojen seurassa pleikkarin ääressä. Joululahjatoiveenikin olivat sen mukaisia:
- PSN-lahjakortteja, joita voin yhdistellä Playstation Network -saldoon
- Keltainen journalismi lopettaisi toimintansa ja henkilöstö siirtyisi yhteiskunnallisesti eettisempiin töihin
- Rahaa
- Hyvälaatuiset, pehmeät, äänieristävät kuulokkeet, joilla kuunnella ASMR:ää
- Toivon, että sellaiset henkilöt, jotka ovat tallettaneet puhelinnumeroni omiin yhteystietoihinsa, mutta eivät keksi sille mitään objektiivisesti välttämätöntä käyttöä, poistaisivat numeroni, etten saisi tällaisia tahattomia häirikköviestejä tuntemattomista numeroista:
Tai mistä minä tiedän, jos tämä olikin lähetetty tarkoituksella. Ehkä joku koki syvän oivalluksen hetken, jota en itse vain ymmärtänyt. Ja ovat tämänkaltaiset viestit toki mukavampia kuin viimevuotiset, jouluiset tappouhkaukset. Ehkä pitäisi kiittää Jeesusta näistä.
Tosiaan, minä haluaisin aina lahjaksi vain rahaa, koska keksin sille ainakin mielekkäämpää käyttöä kuin suklaalle tai tatuointilahjakorteille. Mutta jos kaikki antaisivat toisilleen rahaa lahjaksi niin yllätyksellisyyden idea kärsisi. Vastavuoroisuus olisi kylläkin täysin symmetristä, jos osapuolet antaisivat toisilleen saman summan. Vain setelit vaihtuisivat kädestä toiseen. Se on muutenkin vähän sellainen sukulaistapa niin mahtaisi tuntua monen mielestä hieman insestimäiseltä, jos oma tyttö- tai poikaystävä antaisi vain rahaa käteen.
Jos en kuitenkaan voi saada lahjaksi pelkkää rahaa ja aineetonta yhteiskunnallista arvokehitystä, PSN-kortit ovat siitä kivoja, että niitä voi yhdistellä saldoon. Voin ostaa sitten ensi vuonna Cyberpunk 2077:n, kun sen bugit on korjattu ja olen pelannut RDR2:n loppuun. Muutenkaan minulla ei ole hinkua ostaa pelejä, kun ne ovat uuden uutukaisia, sillä niiden hintataso on silloin korkeampi, eikä Youtubesta löydy vielä siinä vaiheessa hyviä vinkkivideoita. Esimerkiksi RDR2:n kohdalla olisin loppupäivän tai -yön hermoraunio, jos en voisi Youtubesta tarkistaa, mitä erinäisissä stranger encountereissa olisi tapahtunut, jos olisinkin toiminut toisin. Sikafarmisisarustenkin vierailussa on ainakin 3 eri skenaariota riippuen siitä, vetääkö Arthur ruokailun yhteydessä kännit vai ampuuko lappuhaalarimiestä jo ennen päivällistä.
Veljenpojillenikin ostin pleikkaripelejä ja niitä saapui postissa oikein kaksin kappalein. Olin otettu, mutta olisin palauttanut ylimääräiset kappaleet jälleenmyyjälle ilman joulumieltäkin.
Haaveilen jo nyt joulun sosiaalimenojen jälkeisistä kätybileistä, joissa saan naislapsena vetäytyä rauhassa omaan woman caveeni. Kuten syyrialainen Aryan sanoo samaistuttavasti elokuvassa Jupiterin kuu:
”I have a bed… table… and playstation. I have everything.”
Pöytää minulla ei tosin ole, mutta korvasin pöydän paikan kodissani papukaijoilla.
Kavereilleni annoin jonkin verran materiaalisiakin lahjoja, mutta tänä jouluna päätin joidenkin kohdalla tarjota mahdollisuuden tukea jotakin hyväntekeväisyyskohdetta tai -järjestöä antamani lahjasumman edestä. Tällöin tulee vältettyä epämieluisat lahjat, ilmastokriisiä tukevat materiaalihävikit ja -tuotannot. Lisäksi lahja menee oletettavasti saajan ja monen muunkin mielestä hyvään tarkoitukseen. Tällöin saan myös itse kerättyä henkilökohtaisia tilastoja siitä, mitä järjestöjä tai avustavaa toimintaa lähipiirini pitää tärkeimpinä. Näin lahja on sekä saajalle että antajalle merkityksellinen. En voi kuitenkaan omia, että tämä olisi ollut puhtaasti minun ideani. Sain idean kaksi vuotta sitten isosiskoltani, joka toteutti tuolloin kyseisen ajatuksen pukinkontistaan. Häneltä on vuosien varrella tullut paljon muitakin luovia ideoita ja tuotoksia, jotka ovat jääneet elämään. Yksi niistä on mustavalkoinen kuva, jonka hän otti minusta koulutyötään varten, minun ollessani 6-vuotias. Kuva on ihasteltavissa oman perhealbumini lisäksi myös Tuffi Filmsin sivuilla.
Kaijatkaan eivät ymmärrä joulusta hölkäsen pöläystä, joten niidenkään vuoksi en ole laittanut asuntooni joulukoristeita. Laitoin kylläkin yhtenä päivänä häkkiin tarjolle suuren määrän punaista omenaa. Seuraavana päivänä sen ympärillä pörisi satunnaisia banaanikärpäsiä, jotka aiheuttivat Eulerille äkillisiä raivokohtauksia. Eukka on kovin näppärä erilaisten narujen kanssa ja olen yrittänyt tehdä niihin siksi umpisolmuja, ettei kävisi vahinkoja. Banaanikärpästen aiheuttaman stressin jälkeen hän oli kuitenkin tehnyt itselleen hirttosilmukan. Muistutin hänelle, että itsemurhalla uhkaaminen on rikos, mutta otin kuitenkin jokusen kuvan muistoksi.
Monet lähettävät joulukorttina lapsistaan ja lemmikeistään tonttulakkikuvia lähipiirilleen. Jospa sopisin kaveripiirini kanssa, että jokainen lähettäisi ensi jouluna alastonkuvan itsestään tonttulakki päässä. Näin voisimme aloittaa uuden perinteen ja seurata vuosittaista kehopositiivisuustrendin kehitystä. Tänä vuonna en kuitenkaan ehtinyt laittaa tätä ehdotusta tulille, joten tyydyin itsekin kymmenessä minuutissa kyhättyyn sähköiseen lemmikkikorttiin. Mielestäni Eulerin asenne auttaa jaksamaan vaikeiden aikojen yli, joten halusin käyttää tätä tematiikkaa jouluntoivotuksissani.
Joten pidemmittä puheitta: rentouttavaa joulua ja antoisaa uuttavuotta!