Trigger warning: seuraava sisältö saattaa järkyttää antifeministejä.
Kuten kaikki jo tähän mennessä tietävät, Suomi on EU:n häpeäpilkku naisiin kohdistuvan väkivallan osalta. Noin puolet suomalaisista naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa 15 ikävuoden jälkeen. Omasta tuttavapiiristänikin tekisin myös karkean arvion, että 80% tuntemistani naisista ovat joutuneet kokemaan raiskauksen, raiskauksen yrityksen tai fyysistä lähisuhdeväkivaltaa. Muissa valtioissa ongelmaan on tartuttu ja edistystä on tapahtunut sekä rikostilastojen laskun että kansalaisten kokeman turvallisuuden muodossa. Olisi tietenkin toivottavaa, että Suomen poliittisella kentällä saataisiin aikaan lakiuudistuksia ja investointipäätöksiä, jotka ohjaisivat muutosta toivotumpaan suuntaan myös tällaisessa ”modernissa hyvinvointivaltiossa”. Etenkin niiden naisten, joilla on vähiten mahdollisuuksia vaikuttaa oman elämänsä kulkuun (vähävaraiset, mielenterveysongelmaiset, päihderiippuvaiset, matalan koulutustason omaavat, sosiaalisten verkostojen ulkopuolelle jäävät…) kokemuksilla ja mielipiteillä ei näytä olevan sijaa yhteiskunnassa. Vaikka todellista tasa-arvoa olisi mahdotonta saavuttaa, siihen pyrkiminen koetaan kuitenkin tavoiteltavana. Suomi ei kuitenkaan vaikuta pyrkivän tähän sellaisilla keinoilla, joilla oikeasti olisi merkitystä.
Amnestyn mukaan Suomessa naisiin kohdistuva väkivalta kumpuaa heteronormatiivisesta sukupuolijärjestelmästä. Tämän vuoksi etenkin lähisuhdeväkivalta on Suomessa hyvin sukupuolittunutta. Käytännössä siis miehet pahoinpitelevät ja raiskaavat naisia. Miesten maskuliininen aggressiivisuus on olevinaan hyve, jonka varjolla naisiin kohdistuvaa väkivaltaa perustellaan. Väkivaltaa vähätellään sillä, että miehet väittävät naisten usein provosoivan (tahallaan tai tahattomasti) tai heillä on omasta mielestään muutoin ollut hyvä ja oikeutettu syy väkivaltaan. Monet tahot, kuten äärioikeistolaiset, keltaisen journalismin edustajat sekä syrjintään taipuvaiset viranomaiset haluavat ylläpitää näitä käytänteitä. Itsekin olen viimeisten kahden vuoden aikana joutunut kokemaan karvaasti tämän ilmiön hyvin henkilökohtaisella tasolla. Se että näin ilmeisistä ja kansainvälistä häpeää tuottavista valtarakenteista pidetään viimeiseen asti kiinni, on minusta surullisen naurettavaa.
Erityisen absurdia tässä on se, että ahtaista sukupuolirooleista kärsivät kaikki sukupuolet eivätkä konservatiiviset sukupuolinormit anna vapauksia kenellekään sosiaalisessa kanssakäymisessä, työmarkkinoilla, varhaiskasvatuksessa tai edes harrastustoiminnassa. Vaikka tasa-arvon myönteisiä vaikutuksia perusteltaisiin historiallisen näytön ja validien tutkimustulosten kautta, edistystä hidastava muutosvastarinta vaikuttaa voimistuvan entisestään näytön lisääntyessä. Hieman samanlainen ilmiö kuin rokotevastaisuuskin. Valitettavasti väestömme sisältää sivistymättömiä juntteja, jotka toimivat jarruna sekä kokonaisvaltaisemmalle yhteiskunnalliselle että yksilöiden hyvinvoinnille. Myös omalleen.
Vaikka naisiin kohdistuva väkivalta kumpuaa suurilta osin miesten suunnalta, väkivalta- ja syrjintärakenteita ylläpitävät miesten lisäksi myös naiset. Tästä on käyty yhteiskunnallista keskustelua jo niin monta vuotta, että minulla ei ole siihen juurikaan mitään omaa lisättävää. Aiheesta tietämättömiä kannustan kuuntelemaan vaikkapa Ylen Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen -podcastin koko tuotannon. Se antaa kattavan pohjaperehdytyksen aiheeseen. Ihastuttavaa toki on, että keskustelu ei ole jäänyt vain poliittiselle tasolle, vaan se on läikkynyt eri medioiden viihdeosastoilta hyvin arkisiinkin konteksteihin. Siitä huolimatta, että tietoisuuden lisääntyminen on ollut mielestäni edistyksellistä, ei se ole poistanut syrjivien rakenteiden olemassaolon irvokkuutta.
Viime vuoden Cult Cunthin naisvihagaalassa Naisvihaisin media -palkinnon voitti Sanna Ukkolan tuotanto. Onnittelut Sannalle! Harva yksittäinen ihminen on kyennyt lietsomaan naisvihaa ja sukupuolista syrjintää niin systemaattisesti edes koko elämänsä aikana. Oma suhtautumiseni Ukkolaan on kylläkin hieman kompleksinen, koska luulin pitkään hänen olevan vain satiirinen sketsihahmo. Pidin hänen esiintymistään mediassa varsin viihdyttävänä, sillä luulin hänen parodisoivan kaikkea sellaista sivistymätöntä junttiutta, jota itsekin pidin vastenmielisenä. Intiaanipäähinekeissi ei myöskään oikaissut tulkintaani. En edes muista, missä vaiheessa tajusin ettei kyseessä ollutkaan sketsihahmo. Varmaankin viimeistään silloin, kun hän alkoi kirjoittaa kolumnejaan Iltapaskaan. Vuosien saatossa hän on tuottanut mitä kummallisimpia tekeleitä epätasa-arvon lisäämiseksi, joissa hän on muun muassa sivuuttanut monia tilastollisia ja tutkittuja ilmiöitä syrjinnän yhteydestä toteutuvaan väkivaltaan, ja kehottanut naisia vain avaamaan suunsa… siitäkin huolimatta, että se tutkitusti saattaa lisätä häirintää ja väkivaltaa suunavaajaa kohtaan. Se on ollut niin paksua shittiä, että vieläkin salaa toivon Ukkolan jonakin päivänä paljastavan sketsihahmopränkkinsä. Vaikka Ukkola on ehtinyt saada huomattavaa suitsutusta naisvihaisesta elämäntyöstään, en minä hänelle ihan kaikkea kunniaa soisi. Syrjiviä rakenteita ylläpitää laaja kirjo eri alojen edustajia, erilaisilla toimintamalleilla ja toisistaan poikkeavilla ideologisilla argumenteilla.
Tästä teemasta inspiroituneena kyhäsin hyvänmielen lifestyle -testin, jolla voit selvittää, millainen naisvihaaja itse olet! Pahoittelut, että kyselyn upottaminen sivulle ei onnistunut, joten se pitää mennä tekemään old schoolisti linkin kautta. Kysely on anonyymi eikä siihen liity markkinointiluparuksailuja:
TESTAA MILLAINEN NAISVIHAAJA OLET!
Voisin hieman avata henkilökohtaisempia kokemuksiani aiheen tiimoilta:
Elin onnekkaasti elämäni ensimmäiset 30 vuotta hyvin turvallisella sektorilla. En ollut kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa vaan seurustelu- ja irtosuhteeni olivat tuoneet elämääni enimmäkseen vain positiivista sisältöä. Olin menestynyt opinnoissani ja viihdyin peruskoulun jälkeen lukiossa ja yliopistoissa. Minulla riitti myös hyvin energiaa käydä opintojen ohella töissä ja usein tein vapaaehtoisesti 40-50 -tuntisia työviikkoja, koska pidin työtehtävistäni ja työkavereistani. Erilaiset duunarihommat toivat myös mukavaa balanssia matemaattisten ja ajoittain kovin abstrakteilta tuntuvien opintojen rinnalle. Oli sanomattakin selvää, että tienasin huomattavasti enemmän kuin mitä ehdin kuluttaa. Minulla oli hyvä peruskunto, söin terveellisesti ja harrastin säännöllisesti ja monipuolisesti liikuntaa. Kymmenen työvuoden aikana olin pitänyt muistaakseni vain 3 sairaslomapäivää, vaikka saatoin tehdä 29 työpäivää kuukaudessa. Päihteitä en käyttänyt lainkaan sen jälkeen, kun kyllästyin opiskelijoiden ylitsevuotavaiseen ryyppykulttuuriin. Minulla ei ollut henkisiä tai fyysisiä terveysongelmia, lukuun ottamatta vestibuliittisyndroomaa parinkympin kieppeillä, mikä kuitenkin parani minun lopetettuani estrogeenivalmisteiden käytön. Minulla oli useita pitkäaikaisia ystäviä ja solmin myös uusia ihmissuhteita vaivattomasti. Olen saanut myös paljon apua ja tukea perheeltäni.
Kyseisissä olosuhteissa minun oli helppo ohjautua itselleni mieluisiin elämänmuutoksiin ja otin eri elämänalueilla riskejä matalalla kynnyksellä. Työpaikkojen vaihtaminen hetkenkin mielijohteesta ei tuottanut ongelmaa. Opintojen siirtäminen toiseen yliopistoon oli vain organisointikysymys ja lisäksi sain valita seurani laajasta sosiaalisesta poolista. Sain viettää hyvin omannäköistä elämää: hankin vain joustavia töitä, valitsin vain itseäni kiinnostavia opintokursseja, nukuin aamut ja valvoin yöt, katselin kasapäin leffoja ja jyystin mielin määrin fiksujen ja karismaattisten järjestöaktiivien kanssa. Siinä sivussa saunoin ja join teetä ystävieni luona yökylässä. Tuolloin koin, että boheemi ja onnellinen elämäntapani oli täysin omien ansioideni tuotos. Olinhan minä tunnollinen raskaan työn raataja ja peruskoulussakin piti kärsien sietää niitä jääkiekkoa pelaavia idiootteja, jotka jaksoivat aina muistuttaa kasvotusten tai selän takana, miten ”11-vuotiaalla Eeviksellä ei ollut kunnon tissejä”. Nyt vasta jälkikäteen olen ymmärtänyt itsestään selvänä asiana, että ansioni ovat olleet suurelta osin kiinni siitä, että satuin olemaan usein oikeassa paikassa oikeaan aikaan: jo pelkästään se, että synnyin Suomeen on todella ollut aikamoinen lottovoitto. Kohdalleni ei ole myöskään osunut sellaisia häiriötekijöitä, joita en olisi kaikilla käytettävissä olevilla resursseillani kyennyt torjumaan.
No olihan minulla toki joitakin elämänlaatua heikentäviä tekijöitä: lähipiirissäni oli vakavia sairaustapauksia, kuten syöpää ja mielenterveysongelmia. Itsekin kärsin biologisesti poikkeavasta unirytmistäni lukion loppuun asti, kunnes sain itse valita työ- ja opiskelurytmini. Ja migreenikin alkoi oireilla satunnaisesti parinkympin kynnyksellä. Monille ystävilleni kasautui jo teinivuosina ongelmia lähisuhdeväkivallasta ja terveysongelmista, jotka koin itsekin raskaana heidän kauttaan. En voi silti kiistää, ettenkö olisi selvinnyt elämässäni varsin vähällä. Aivan kuten monet muutkin otolliset kasvuolosuhteet ja yhteiskuntaan sopivan geeniperimän omaavat yksilöt. Työmarkkinat ja yliopistot ovat niin pullollaan näitä hyväosaisia, että huono-osaiset jäävät kuplan ulkopuolelle näkymättömiin ja kuulumattomiin, mikäli ei satu seuraamaan Asta Lepän kolumneja ja podcasteja.
Viimeisten kahden vuoden aikana koin kuitenkin osittaisen yhteiskunnallisen vapaapudotuksen. Pumpulissa kasvaneena kuuntelin hyväuskoisena tuotannon lupauksia, kun se Oona Tuukkasen paholaismaisessa asussa valehteli silmät ja korvat täyteen tulevasta BB-tuotannosta. ”Tällä kaudella tähdätään yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Pidämme huolta terveydestänne ja kaikesta voidaan neuvotella hyvässä hengessä. Tällä kaudella kohtelemme osallistujia hyvin: seksiä ja vessamateriaaleja ei näytetä eikä yksityisyyttä loukata. Jos sinulla on toiveita tuotanto-olosuhteista, niin pyrimme toteuttamaan ne, mikäli se vain on mahdollista. Myös tuotannon psykologi on täällä teitä varten ja auttaa tarvittaessa.” Uskoin sokeasti tämän kaiken varmaankin juuri siksi, että elämänkokemusteni pohjalta minulla ei ollut syytä kyseenalaistaa näitä lupauksia. Tosiasiassa tuotannolla ei ollut aikomustakaan toimia eettisesti osallistujia kunnioittaen ja siitä seurasi raskas tapahtumaketju. Kultaisten nuoruusvuosieni ja BB-kuvausten jälkeen tipahdin täysin yhteiskunnalliselta asemaltani. Kuvausten aikana ja niiden jälkeen jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni useiden rikosten uhriksi. Näitä rikoksia tapahtui sekä tuotannon että yleisön toimesta. Tuotanto rikkoi lakia usealla tavalla, mutta etenkin vapaudenriistosta ja salakatselusta minulle koitui vakavia seurauksia. Yleisön puolelta minuun kohdistui kunnianloukkausten ja uhkailun lisäksi fyysistä, verbaalista ja kirjallista häirintää. Etenkin seksuaalinen ahdistelu korostui mediatahojen (tuotanto, Iltalehti…) antaman ahtaan naiskuvan takia. Minuun kohdistui satunnaisesti myös fyysistä väkivaltaa.
Minulle kehittyi PTSD ja pitkittynyttä masennusta, joista kärsin yhä jossain määrin. Minulla oli aiemmin opintojen ohella vakaa, pitkäaikainen työpaikka, mutta jatkuvan, asiakkaiden suunnalta tapahtuneen häirinnän takia koin työn niin kuormittavaksi, että irtisanouduin pitkien sairaslomien ja sitkeiden jaksamisyritysten jälkeen. Mielenterveysoireilun takia opintoni eivät edenneet ja sain suoritettua puolessatoista vuodessa vain 3 kurssia. Myös lähipiirini kärsi tilanteestani ja masennukseni kuormitti myös heitä. Uusia tuttavuuksia jouduin välttelemään, sillä minua oma-aloitteisesti lähestyvät ihmiset halusivat usein tietoisesti aiheuttaa minulle henkistä tai fyysistä kärsimystä. Tämä huomattavan lyhyessä ajassa tapahtunut tapahtumaketju mullisti koko maailmankuvani äärimmäisen negatiiviseksi. Sen jälkeen olen suhtautunut hyvin skeptisesti ihmisten motiiveihin enkä ole luottanut yhteenkään instituutioon. Minun on yhä vaikea käsittää, että kyseiset tapahtumat osuivat omalle kohdalleni ja ulkopuoliset tahot ovat mahdollistaneet ja jopa tahallisella toiminnallaan myötävaikuttaneet niihin. Viimeistään tämän jälkeen ymmärsin, että syrjintä ja väkivalta ovat todellinen uhka kenelle tahansa naiselle. Joidenkin uhkatilanteiden toteutumiseen on jopa mahdotonta vaikuttaa itse eikä edes oikeuslaitos takaa subjektiivisten perusoikeuksien sisältämää oikeusturvaa.
Tästä päästäänkin kommentoimaan poliisin syrjivää mielivaltaa. Olen jo aiempiin teksteihini liittänyt kuvia (mm. Vallan väärinkäyttö on heikkomoraalisten heikkous) Teemu-Tarkastajan esitutkintapäätöksestä. Tein tuolloin ilmoituksen Endemolin piirissä tapahtuneista rikoksista, kuten vapaudenriisto, salakatselu, yksityisyyttä loukkaava tiedon levittäminen, kunnianloukkaus sekä useat seksuaalirikokset. TeeTee sivuutti esitutkintapäätöksessään muut rikokset paitsi vapaudenriiston. Hän perusteli lyhyellä ja kirjoitusvirheitä vilisevällä kappaleella, miksi ei ole syytä epäillä rikosta. Päätös ei nähdäkseni pohjautunut lainsäädännöllisiin perusteluihin, vaan enimmäkseen TeeTeen omiin henkilökohtaisiin asenteisiin. Myös juristit ja tutkivat journalistit pitivät hänen esitutkintapäätöstään asenteellisena ja syrjivänä. Minä en toki tiedä, johtuiko syrjintä sukupuolestani, reality-osallistumisestani, seksin harrastamisesta vai näiden kaikkien intersektiosta. Vain se oli selvää, että syystä tai toisesta TeeTee ei myöntänyt minulla olevan ihmisoikeuksia, jotka on Suomen lakiin kirjattu. Uskon, että tämä johtui statukseni heikkenemisestä reality-osallistumisen myötä. Seksiä harrastava, mielenterveysongelmainen, työ- ja opiskeluvaikeuksista kärsivä nuori nainen ei ole yhtä arvokas kuin arvokonservatiivi persu-incel. Minussa on yhdistynyt monta piirrettä, jotka ovat käsittämättömiä sekä naisvihaa pursuaville Iltapaska-toimittajille että sovinistisille viranomaisille. Korkeakoulutettu ja kauniiksi tunnustettu nainen ei voi osallistua realityyn tai ainakaan harrastaa seksiä. Seksi ja reality ovat vain tyhmien amisten sosiaalinen etuoikeus. Jari Sarasvuokin sanoi Elina Valtosen haastattelun aikana, että älykäs nainen leimataan aina frigidiksi. Matemaattisia ja kaupallisia aloja opiskelleena minulla ei myöskään saisi olla taiteellisia tai luovia harrastuksia, vaan minun pitäisi edustaa kapeaa nörttikarikatyyriä. Ahtaasta naiskuvasta poikkeaminen johtaa väistämättä konflikteihin, joista olen lähivuoisina saanut osani.
Poliisi on toiminut syrjivästi useissa vakavissa ja järjestäytyneissä rikostapauksissa. Viime vuonna uutisotsikoihin on noussut se, miten poliisi ei ole vienyt tutkintaan ihmiskauppaan liittyviä rikoksia, joiden uhreina oli maahanmuuttajia ja naisia. Myös julkisuudenhenkilöihin liittyvissä tapauksissa poliisi on perusteettomasti salannut julkista materiaalia. Itseäni eniten kohahduttaneet uutiset olivat Paavo Teittisen Tutkinta lopetettu ja Aiheetonta viivytystä Helsingin sanomissa. Ensin mainittu kirjoitus sai Tutkivan journalismin yhdistyksen Lumilapio-palkinnon. Tekstissä konkretisoituu, miten poliisin harjoittama rasismi rajaa rikoksen uhrit oikeusturvan ulkopuolelle. Jälkimmäinen teksti koskee poliisilaitoksen hutilointia seksuaalirikosten tutkinnassa. Minun on jokseenkin turha edes referoida kyseisiin tutkintakäytäntöihin liittyviä epäkohtia, sillä ne ovat niin ilmeisiä jo ilman tuota liikuntatuntikommenttiakin. Oman elämäni anekdoottien pohjalta uskallan vahvistaa, että tekstissä mainitut tapaukset eivät ole mitään harvinaisia yksittäistapauksia. Myös omassa ystäväpiirissäni on henkilöitä, jotka on esimerkiksi huumattu ja raiskattu hyvin väkivaltaisella tavalla, eikä poliisi ole suorittanut tutkintaa, vaikka tekijän osoitetiedot ja baarin kameratallenteet huumaustilanteesta ovat olleet saatavilla.
Antaisin kunniamaininnan myös Susanna Reinbothin kirjoitukselle, jossa poliisi oli kuitannut raiskauksen ”huonona käytöksenä” eikä rikoksena. En voi ymmärtää, miten poliisilla riittää edes pokkaa esittää vastaavia persu-incel -väitteitään. En kuitenkaan ollut yllättynyt, sillä voisin hyvin kuvitella, että poliisien keskinäinen kahvipöytäkeskustelu laitoksella olisi jotakin tämän suuntaista:
Poliisi 1: ”Moro moro! Kuulikko jo, kun ylikonstaapeli kehuskeli, miten hakkasi vaimonsa viime viikonloppuna kännissä. Vaimo teki rikosilmoituksen, mutta sovittiin porukalla, että kirjataan virallisiin asiakirjoihin, että Asjassa ei ool syytä eäpäillllä rikosssra.”
Poliisi 2: ”No eihän tommonen saatana soikoon mikään rikos oo. Mehän hakattiin toisiammekin siellä persujen puoluekokouksen jatkoilla sillon Tampereella. Sehän on korkeintaan vaan huonoa käytöstä.”
Poliisi 1: ”Ei se mittää huonoa käytöstäkään oo. Mää hakkasin pari parkkisakkomaahanmuuttajaa viime viikolla, ku se toinen alko provosoida ihan tahallaan. Kaikki muutki työkaverit sanos, että se oli ihan ookoo.”
Poliisi 2: ”Niin ja eikös nää oo vähän toisensa poissulkevia juttuja, ku siinä Terhin jutussahan sanottiin, että huonoa käytöstä on se, että väkisin alkaa nussia sen jälkeen, kun toinen on kieltäytynyt. Eihän toi toisten hakkaaminen mitään semmosta oo!”
Poliisi 1: ”Joo. Ja mää luin eilen ylilaudalta, että vaan jonnet käyttää kumia nussiessa tai raiskatessa. Höhö höhö!!!”
Poliisin syrjivä ja lainvastainen toiminta ei tule yllätyksenä siinä kontekstissa, että poliisin suurimmat puoluekannat ovat perussuomalaiset ja kokoomus. Arvokonservatiivit ovat usein syrjiviä oman sisäryhmänsä ulkopuolelle rajautuvia kohtaan. Poliisilaitos ei kylläkään ole ainoa mätäpaise, vaan koko oikeuslaitos on sairastunut ruttoon syyttäjiä myöten. Olen itse lukenut julkaisemattoman syyttämättäjättämispäätöksen, jossa syyttäjä on perustellut oikeutusta raiskauksille ja fyysiselle lähisuhdeväkivallalle sillä, että uhri ei verbaalisen kieltäytymisen lisäksi ollut puolustanut itseään tarpeeksi fyysisesti. Myös lääkärinlausuntoja uhrin terveydellisestä tilasta on pidetty syyttäjän toimesta epäuskottavina ja syyttämättäjättämistä on puoltanut myös se, että uhrin ja rikoksentekijän suhde oli ollut suhteen alkuaikoina hyvä. Perustelut ovat olleet täysin absurdeja oikeustieteellisessä kontekstissakin. Etenkin fyysisen puolustautumisen vaatimus on siitäkin näkökulmasta kohtuuton, että väkivaltaa kohdatessaan useat fyysisesti puolustautuneet naiset ovat saaneet itse pahoinpitelysyytteen. Kun miespuolisen tekijän raiskaussyyte yhdistyy naispuolisen uhrin itsepuolustuksesta aiheutuneeseen pahoinpitelysyytteeseen, tuloksena on usein sovittelu, jonka myötä seksuaalinen väkivalta jää tuomitsematta ja rankaisematta.
Myös Endemol-tuotannon piirissä on tapahtunut useita rikoksia, joita poliisi ei vienyt ikinä tutkintaan, vaikka syytä epäillä -kynnys oli selvästi ylittynyt. Kyseessä oli myös yleisen syytteen alaisia rikoksia ja tapahtumista tai niihin liittyvistä keskusteluista olisi ollut kameratallenteita.
Tapauksessa toteutuu myös toinen tilastollisesti varsin ikävä ilmiö. Tapahtumien puutteellisesta tutkinnasta huolimatta, poliisi on kuitenkin vienyt tutkintaan rikosepäilyjä kunnianloukkauksena. Johanna Vehkoon kunnianloukkauskeissistä oppineena, ikävää on myös se, että useimmiten naisten tekemät kunnianloukkausilmoitukset eivät mene eteenpäin yhtä matalalla kynnyksellä kuin miesten naisista tekemät kunnianloukkausilmoitukset. Käräjätasolla naiset myös tuomitaan herkemmin syyllisiksi, vaikka korkeimmassa oikeudessa heidät todettaisiin syyttömiksi. Näin ollen myös rikostilastot ovat sukupuolisen syrjinnän seurauksena vääristyneitä.
Pahoittelen (taas kerran) alla olevan videon rakeisuutta. Pitäisi ostaa puhelin, jonka kuvanlaatu ei kärsi talvisina öinä…
*Oskar Gotthardt (ent. Toivonen) on vaatinut minua poistamaan aiemmin tällä paikalla olleen videon. Mielestäni tällä yritetään rajoittaa perusoikeuksiin kuuluvaa sananvapautta.
*Lisäys yllä olevan videon sisältöön: Poliisi ei ikinä vienyt minun aiheeseen liittyvää rikosilmoitustani tutkintaan. Olen videon julkaisuhetkellä ollut uskossa, että poliisi ei vienyt muidenkaan tekemänä rikosepäilyä lainkaan esitutkintaan, vaan olisi esiselvityksen yhteydessä tehnyt kielteisen esitutkintapäätöksen. Oskar Gotthardt on kuitenkin myöhemmin kirjoittanut, että poliisi olisi päättänyt esitutkinnan rajoittamispäätöksellä. Tämä ei kuitenkaan vaikuta oikeuslaitokseen kohdistamaani kritiikkiin siltä osin, että tapahtumiin liittyvät kameratallenteet ja muu vahva näyttö jätettiin täysin tutkimatta. Oikeuslaitos ei myöskään suhtautunut kriittisesti Endemolin rooliin osallistujien painostuksessa ja oikeusprosessin ohjailussa.
Palatakseni vielä Endemolin edustajien tekemiin rikoksiin, olen onnekseni saanut myöhemmin henkilökohtaista lakiapua ja Ylekin haastatteli useampia oikeustieteilijöitä. Asiaa kommentoineet ovat olleet sitä mieltä, että näytön perusteella Endemol-tuotannossa on syyllistytty rikoksiin, joita poliisi ei ole vienyt tutkintaan näytöstä huolimatta. Osallistujiin kohdistuneet rikokset ja lainvastaiset toimet ovat olleet vuosien saatossa tuotannolta täysin intentionaalista toimintaa. Koska juristien perustelut olivat niin selkeät, tein TeeTeestä kantelun poliisin oikeusyksikköön keväällä 2021. Kantelussani kritisoin TeeTeen syrjivää käytöstä, mutta pääaihe oli kuitenkin se, että hän ei vienyt tutkintaan rikoksia, joista on alunalkaenkin ollut tarvittava näyttö saatavilla.
Kesällä 2021 toimitin TeeTeelle Ylen materiaalit, jotka oikeustieteilijöiden mukaan ovat sen verran vahvoja indiisejä, että niiden olisi pitänyt riittää tutkinnan käynnistämiseen. TeeTee ei kuitenkaan tehnyt asialle mitään ja piti myöhemmissäkin tutkintapäätöksissään kiinni syrjivistä asenteistaan. Kun poliisiyksikön kanteluratkaisu valmistui, siinä ei edes otettu kantaa kantelun aiheeseen, eli siihen miksi rikosta ei viety tutkintaan. Ratkaisussa omaa kanteluani dissattiin perusteettomaksi ja ylimalkaiseksi. Loput sivut keskittyivät kuvailemaan, miten hyvä jätkä TeeTee kanteluratkaisun laatijan mielestä on. Lopussa oli vielä maininta, että mikäli minulla on uutta tietoa rikosasiasta, minun pitäisi toimittaa se TeeTeelle. Tämä oli varsin mielenkiintoista kahdesta syystä:
- Olen jo toimittanut TeeTeelle ja poliisilaitokselle tarvittavat materiaalit, joiden pitäisi riittää tutkintakynnyksen ylittymiseen. En oikein tiedä, olisiko minulla TeeTeelle enää muita materiaaleja annettavana kuin linkki: ”www.finlex.fi”
- Laatimani kantelun loppuun lisäsin kappaleen:
”Myös esitutkintapäätöksen sisältö pahensi mielenterveysoireiluani kesällä ja syksyllä 2020 (tästä on tallessa myös psykiatrin EMDR-terapiakirjauksia). Jokisen esitutkintapäätös sisältää tarpeetonta uhrin syyllistämistä, joka hänen perusteluistaan päätellen ilmeisesti kumpuaa viihdekulttuurin suosimasta asenteesta, että reality-osallistujalla ei ole tavallisen kansalaisen perusoikeuksia. Mielestäni tämä on ollut poliisilta asiatonta eikä toteuta tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteita. Koska kärsin yhä PTSD-oireilusta, toivon terveyssyihin vedoten mahdollisissa tulevissa yhteydenotoissa poliisilta hienotunteisuutta ja sitä, että minun ei tarvitsisi olla suoraan yhteydessä Jokiseen.”
Olen muutoinkin jokaisen tekemäni rikosilmoituksen yhteydessä pyytänyt, että esitutkintapäätöstä ei annettaisi TeeTeen, vaan jonkun sellaisen poliisiviranomaisen vastuulle, joka hallitsee rikoslain ja joka ei anna omien henkilökohtaisten, syrjivien asenteidensa vaikuttaa tutkintaan ja siihen liittyvään päätöksentekoon. Tästä huolimatta TeeTee on asetettu tutkinnanjohtajaksi lähes jokaisen tekemäni tai minuun liittyvän rikosilmoituksen käsittelyyn. Helsingin poliisilaitoksella vaikuttaisi olevan vähemmän henkilökuntaa kuin Beverly Hills kyttä 3:ssa, eivätkä suorituksetkaan ole yhtään sen laadukkaampia. Nyt olisi toden teolla aika höllätä resursseja niiden uhrittomien huumausainerikosten osalta, että yleisen syytteen alaiset väkivalta- ja seksuaalirikokset saataisiin kitkettyä pois normeista. Oikeuslaitoksen edustajien arvot tai arvopohjaiset prioriteetit eivät näytä olevan linjassa tasa-arvoisen oikeusturvan tai eettisen oikeustieteen kanssa.
Mutta TeeTeen ammatillisesta suoriutumisesta puhuttaessa, mieltäni lämmittää, että kaikki muutkaan poliisiviranomaiset eivät täysin allekirjoita hänen toimintatapojensa asianmukaisuutta. TeeTeen kirjaukset herättivät hämmästystä ja kummastusta myös omiensa joukossa. Kun eräässä tuoreemmassa rikosilmoituksessa viittasin henkilöön, joka oli aiemmin tehnyt seksuaali- ja väkivaltarikoksia, poliisilaitokselta penättiin, miksi en ollut tehnyt tästä kyseisestä herrasta aiemmin ilmoitusta. Totesin tehneeni ilmoituksen jo aikoja sitten. Sitä sitten poliisien ja oikeusavustajani kanssa yhdessä kummasteltiin, miksi TeeTee ei ollut kirjannut asiaa eteenpäin, vaikka kyseessä oli virallisen syytteen alaisia rikoksia. Vaikka en ollut yllättynyt, niin kyllä minua pari päivää turhautti ihan hualel. Tähän mennessä TeeTeen toimintaan liittyvät kantelut ovat olleet Valtioneuvoston oikeuskanslerin pyöriteltävinä useita kuukausia. Nähtäväksi jää, millaiset sanktiot sieltä rapsahtavat.
Haluaisin antaa TeeTeelle myös vinkiksi, että tietotekniikan hyödyntäminen ei ole niin pelottavaa, kuin millaisena se ensimmäisen käyttökerran yhteydessä joillekin saattaa näyttäytyä. Meinaan, kaikista niistä lukuisista viranomaisista, joiden kanssa olen elämäni aikana ollut missään muodossa tekemisissä, TeeTee lienee ainoa, joka ei osaa käyttää TLS-suojausta luottamuksellisessa viestinnässään. Aina kun postiluukustani tipahtaa postin käännyttämä, 2 kuukautta aiemmin kirjattu ja puoliksi repeytynyt kirje, tiedän että se on TeeTeeltä. Kaikki muut osaavat käyttää ”ATK-välineitä” tietoturvallisesti.
Loppua kohden haluaisin vielä sanoa muutaman henkilökohtaisen mielipiteen Endemoliin liittyvistä oikeusprosesseista. Minua hieman harmittaa, että pääjehut ja osallistujille suurimman kärsimyksen aiheuttaneet eivät joudu ensimmäisinä vastuuseen. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että Stenkusta ollaan leipomassa tuotantoyhtiön epäeettisen toiminnan keulakuvaa. Se on minusta väärin suhteutettu, sillä vaikka hänen tietysti pitää joutua vastuuseen omista teoistaan, hänen toimintansa vaikutuspiiri on huomattavasti kapeammalla alueella kuin esimerkiksi tuottajilla, käsikirjoittajilla ja ohjaajalla. Mielestäni myös Tuukkasen rooli on ollut sosiaaliselta kannalta hyvin merkittävä, vaikka sillä tuskin on kovinkaan paljoa juridista painoarvoa. Hän kuitenkin esitti olevansa osallistujien kahvittelukaveri, ja selkäänpuukotusten jälkeen jotkut osallistujat tunsivat olonsa todella petetyiksi ja kaltoinkohdelluiksi. Tällä on ollut vaikutusta joidenkin osallistujien henkiseen terveyteen vielä pitkään tuotannon jälkeenkin. Karu tosiasia kuitenkin on, että vain Stenkun toimintaa on helppo lähteä selvittämään, sillä hänen työskentelyään terveysalalla valvovat useat tahot oikeuslaitoksen ulkopuolellakin. Lisäksi hänestä löytyy ylivoimaisesti eniten kirjallista materiaalia hänen antamiensa lausuntojen, julkisten haastattelujen, lakisääteisten istuntokirjausten ja reality-osallistujille lähettämiensä viestien muodossa.
Tein 2020 Psykologiliitolle selvityspyynnön Stenkun toiminnasta. Ammattieettinen lautakunta käsitteli selvityspyyntöä kaksi vuotta. Liiton lopullinen kannanotto oli se, että Stenkku on rikkonut ammattieettisiä ohjeita.
Myös TeeTee on aiemmin kommentoinut esitutkintapäätöksessään Stenkun toimintaa rikosoikeudelliselta kannalta:
Mutta siis mikä h******n ”KÄÄNTEINEN VAITIOLOVELVOLLISUUS”?!? Stenkku on vedonnut tähän käänteiseen vaitiolovelvollisuuteen vasta sen jälkeen, kun hänen tosiasiallinen vaitiolovelvollisuutensa on lähtenyt rakoilemaan. Hän tai muukaan tuotanto ei ole osallistujille tällaisesta käytännöstä etukäteen ilmoittanut. Kukaan tuntemistani BB-osallistujista (omalta tai muiltakaan kausilta) ei ole kysyttäessä ollut sitä mieltä, että Stenkulla olisi oikeus kertoa iltapaskoille tai muillekaan tahoille osallistujien arkaluontoisia asioita. Myöskin formaattiin perehtyneille mediatutkijoille ja journalisteille tämä oli aivan uusi tieto. Lisäksi Psykologiliitto linjasi selvityksessään, että salassapito on niin olennainen osa psykologin työtä, että salassapidon poikkeamista tulisi sopia kirjallisesti jo pelkästään osapuolten oikeusturvan takia. Minua jäi esitutkintapäätöksen luettuani ihmetyttämään, millä perusteella TeeTee pitää käänteistä vaitiolovelvollisuutta formaatin yleisessä tiedossa olevana käytäntönä, sillä kukaan muu Stenkun lisäksi ei vaikuta olevan tästä käytännöstä tietoinen. Myös muut Endemol-tuotannon edustajat ovat kiistäneet tämän käytännön olemassaolon. Tosin, TeeTeellä on taipumus tehdä päätöksissään lukemattomat määrät ”leikkaa ja liimaa” -oletuksia, joita ei ole perustellut millään lähdemateriaalilla tai lainsäädännöllä. Mikäli jokin asia ”ei ole täysin selvää” niin olisi varmasti korkea aika ottaa lakikirja kauniiseen käteen. Hän myös sivuuttaa tarkoitushakuisesti juridisesti olennaista materiaalia. Siksi hänen päätöksensä todennäköisesti niin asenteellisia ja syrjiviä ovatkin. Niistä puuttuu lähdekritiikki ja objektiivinen tutkimustyö. Eivät menisi läpi edes kasvatustieteiden kandityönä. Kaiken kukkuraksi, TeeTee on itse elävä esimerkki siitä, miten tuotannon ja median naisiin kohdistamat rikokset lietsovat myös viranomaisia syrjivään toimintaan. He eivät vie eteenpäin halvennettujen, mielenterveysongelmaisten ja seksuaalisen ahdistelun kohteeksi joutuneiden naisten asioita, sillä median antaman ahtaan naiskuvan seurauksena halveksivat heitä itsekin. Sen sijaan miespuolisille vapaudenriistäjille ja raiskaajille annetaan vapaat kädet jatkaa samaan malliin.
Stenkun salassapidon rikkomista koskevat kohdat siirtyivät syksyllä 2021 Aluehallintoviraston selvitettäväksi. Odotan kanteluratkaisua kuin kuuta nousevaa. Selvityspyynnön ja kantelun tekemisessä minulle tärkein motiivi oli saada selvitystä siihen, miksi Stenkku oli toiminut tavalla, jonka koin tuottaneen itselleni kärsimystä. En usko, että hänen ensisijainen tarkoituksensa olisi ollut toimia kirjaimellisesti osallistujien edun vastaisesti, mutta minun oli vaikea hahmottaa, mitkä asiat olivat Stenkun oman päätösvallan alla ja mitkä olivat muun tuotannon ohjailua. Valitettavasti Psylin selvityspyynnöstä paljastui, että useat tilanteet tai niihin puuttumattomuus ovat todella tapahtuneet Stenkun omasta tahdosta. Olisin mielelläni keskustellut Stenkun ja muiden tuotannon edustajien kanssa keväällä 2021 A-studiossa heidän roolistaan ja omista motiiveistaan tuotanto-organisaatiossa ja osallistujien riistäjinä. Kukaan heistä ei käsittääkseni halua keskustella minun kanssani julkisesti. Sen takia asiat päästään todennäköisesti selvittämään vasta raastuvassa.
Stenkku on BB-tuotannosta lähtönsä jälkeen kiertänyt ainakin Helsingin ja Tampereen yliopistojen seminaareissa mainostamassa työtään reality-psykologina. Paikalla olleet opiskelijat ovat jälkikäteen sanoneet, että Stenkun käsitys omasta työstään vaikuttaa todella defensiiviseltä, eikä hän enää kykene tarkastelemaan rooliaan eettiseltä tai objektiiviselta kannalta. Stenkku on varmasti elävä esimerkki siitä, miten kenenkään mielenterveys ei kestä jatkuvaa kognitiivista dissonanssia. Useiden psykologiammattilaisen ja alan tutkijoiden mielestä psykologin ei pitäisi ottaa paikkaa vastaan reality-tuotannoista jo pelkästään sillä perusteella, että tuotannossa työskenteleminen tukee tuotannon toimintaa, ja siten psykologi itse edistää välillisesti mielenterveysongelmien lisääntymistä. Toisaalta, minä kyllä uskallan hieman kritisoida yliopistojen psykologian laitosten päätöstä ylipäätään päästää Stenkku mainostamaan työtään alan seminaareihin. Kyseinen puhujavalinta on mielestäni eettiseltä tasoltaan sama, kuin lääketieteellinen tiedekunta pyytäisi seminaaripuhujaksi Josef Mengelen.
Näistä aiheista riittäisi kerrottavaa ja kommentoitavaa vielä vaikka kuinka, mutta nyt on muita kiireitä. Palataan syssymmäl!