Yleinen

Arjen uponneet kustannukset

Suomi on jälleen tänä vuonna valittu maailman onnellisimmaksi maaksi. Tein itsekin jokunen aika sitten Tieteen kuvalehden onnellisuustestin. Minähän rakastan erilaisia viihteellisiä nettitestejä, jos jollekulle on jäänyt epäselväksi. Tässä tulos:

Ei hyvää päivää! En kiistä, ettenkö olisi toiveikas tulevaisuuden suhteen ja varsin tyytyväinen nykyiseen elämäntyyliini, mutta testin tekohetkellä minulla oli kuitenkin diagnosoitu keskivaikea masennus. En olisi itse kuvaillut itseäni onnelliseksi. Tämä pisti vähän epäilemään kansainvälisenkin onnellisuustutkimuksen validiteettia. Miten määritellään onnellisuuden komponentit?

Vastaus kuuluu: Minä en tiedä. Minusta ”onnellisuus” on käsitteenä yhtä ympäripyöreä kuin ”rakkaus”. Suoraan sanottuna, niitä ei mielestäni ole olemassakaan. Pystyn helpommin sanomaan, olenko tyytyväinen vai en. Se ei vaadi kuin ajatusäänen: ”Minä tyydyn tähän, mitä minulla on. Tämä riittää ja tunnen oloni hyväksi.” Jostain syystä tuo ajatusääni kuulosti äsken mielessäni aivan Jope Ruonansuulta, mutta ymmärsitte varmasti pointin.

Luin joskus Frank Martelan julkaisuja siitä, miten onnellisuutta ei kannata tavoitella suorituskeskeisesti ”onnellisuuspakkona”. Hän korosti huomion siirtämistä itsestä muihin. Viisaita sanoja, myönnän. Hänellä on paljon muitakin viisaita sanoja monista eri aiheista. Itse kuitenkin nautin itsekeskeisyydestäni itsessään. Uskon myös, että joskus aktiivinen, jopa suorituskeskeinenkin onnellisuuteen tähtääminen saattaa edistää muutokseen johtavia päätöksiä, jotka lopulta voivat avata tien onnellisempaan elämään.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Asset-2@0.5x.png

Minusta onnellisuus ja tyytyväisyys liittyvät vain nykyhetkeen. Menneellä ja tulevalla ei ole siinä osaa eikä arpaa. Kaikki riippuu siitä, miten tyytyväinen on tapaansa elää. Joku voisi sanoa tuttavallisemmin: ”Onnellisuus syntyy arjen pienistä iloista”. Puran tätä lausahdusta hieman auki: arjen pienet ilot syntyvät siitä, että on tietoisesti sisällyttänyt arkeensa asioita, joista nauttii TAI tekee herkästi positiivisia huomioita. Jos edellinen lause on tosi, voi olla tyytyväinen tapaansa elää. Todistin juuri induktiivisesti yhtäpitäviksi yhtälön vasemman ja oikean puolen.

Seuraavien elementtien olen tiedostanut olevan itselleni tyytyväisyyden kulmakiviä:

  • Sosiaalinen vapaus

En pidä kahlitsevista ihmissuhteista tai yhteisöistä, joissa joudun tinkimään omasta mukavuusalueestani muiden kustannuksella.

  • Mielihyvää tuottavat aistikokemukset

Kulinaristiset nautinnot, liikunnan tuoma endorfiiniryöppy…

  • Kokemusvariaatiot

Vaihtelu inspiroi. Elämästä tulee jännittävää, mutta samalla epävarmuuden sietokyky paranee.

  • Joustava ajankäyttö

Riittävästi aikaa toteuttaa itseään ja palautua stressaavista hetkistä

  • Turvallisuudentunne

Itsemääräämisoikeus ja tarvittava yksityisyys. Tulot suuremmat kuin menot.

Yllä mainitut kategoriat kattavat sen, että ystävä- ja tuttavapiirini koostuvat huipputyypeistä ja perheeltäni saan aina tukea. Joustavat työt ja mielekkäät opinnot ovat mahdollistaneet joustavat vapaa-ajan mahdollisuudet. Nautin myös oman mieleni tuotoksista ja erilaisista “kokeellisista” ajatuskiemuroista, jotka saattavat satunnaisesti johtaa oman elämäni mullistaviin lopputuloksiin. Käytän näihin ajatusleikkeihin varsin paljon aikaa muiden aktiviteettien, kuten opiskelun ja dokumenttien katsomisen, lomassa. Koronaeristyksen ansiosta olen ehtinyt katsella kasapäin elokuvia, pelata RDR2:ta ja tietysti hengailla papukaijojeni kanssa.

Euler ja Florence lähettävät muuten terveisiä!

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Asset-2@0.5x.png

Olen pohtinut ja koonnut ratkaisevia syitä, miksi joidenkin on mielestäni vaikea toteuttaa arjen pienten ilojen yksinkertaista ohjenuoraa:

  1. Arki sisältää liikaa asioita, jotka eivät lisää mielihyvän kokemusta. Aika on rajallinen resurssi eikä se näin ollen riitä mielekkäämmille aktiviteeteille.
  2. Arjessa on tekijöitä, jotka aiheuttavat kärsimystä tai pahaa oloa.
  3. Hämmennys. Tietoisuus omista motiiveista, tyytyväisyys itseen tai ympäristöön puuttuu.

Numero 1 on valitettavan yleinen ja helposti huomattavissa länsimaisessa kulttuurissa. Etenkin nuoret aikuiset sortuvat usein ajattelumalliin, jossa he haluavat raataa kämmenet verillä nykyhetkessä, jotta voivat myöhemmin elämässään ottaa rennosti. Sanokaa minun sanoneen: ei onnistu kovin monella. Tällaisesta masokistisesta raatamisesta tulee itseään ruokkiva elämäntapa, jossa ikinä mikään ei riitä ja tulevaisuus ei koskaan koita. Se tarjoaa kuitenkin mielenrauhan ja tunteen siitä, että on ahkera ja saanut jotain konkreettista aikaiseksi. Se voi myös tarjota taloudellista turvaa. Mitään muuta se ei tarjoakaan. Tätä elämäntapaa toteuttavat muun muassa työnarkomaanit. Ihmisarvo mitataan ulkoisilla saavutuksilla ja oma elämä uhrataan instituutioiden orjaksi.

Numero 2 sisältää tekijät, joihin ei voi välttämättä edes itse vaikuttaa. Nämä saattavat liittyä esimerkiksi terveyteen, elinympäristöön tai äkillisiin muutoksiin elämäntilanteessa. Nämä vaativat joko muutosta tai kykyä sopeutua. Itsekin kärsin tällä hetkellä traumaperäisestä stressihäiriöstä, mikä valitettavasti rajoittaa hyvin paljon tekemisiäni ja aiheuttaa ennakoimattomia ja voimakkaita ahdistuskohtauksia. Se on tämänhetkisessä elämäntilanteessani suurin tyytyväisyyden rajoittaja.

Numero 3 on oma suosikkini! Aina kun minulla on vain siihen tilaisuus, haluan korostaa identiteetin, valintojen ja elämänasenteen tärkeyttä missä tahansa keskustelussa. Se onnistuu myös tässä yhteydessä. Pohjatyönä tarvitaan hyvää itsetuntemusta ja omien sisäisten motivaatiotekijöiden tunnistamista. Vasta sen jälkeen on mahdollista tehdä valintoja, jotka tukevat sitä, mitä elämässä todella arvostaa.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Asset-2@0.5x.png

Sisäinen motivaatio lähtee ihmisestä itsestään, jolloin voi kokea toimintansa itseisarvoisen tyydyttävänä ilman palkkiota tai ulkoista pakotetta. Ulkoinen motivaatio on riippuvainen ympäristöstä eikä sen varjolla suoritettu toiminta tuota iloa ilman välillistä palkkiota. Usein ulkoiseen motivaatioon liittyvä mielihyvä on lyhytkestoista. Otan muutaman yksinkertaisen käytännön esimerkin erilaisista arjen motivaatiotekijöistä.

Raha, varallisuus, materialismi, korkea elintaso. Joidenkin tutkimusten mukaan rahan tuoma onni noudattaa logaritmista kaavaa: raha lisää merkitsevästi onnea, kunnes turvallinen elintaso on saavutettu. Sen jälkeen marginaalihyöty vähenee.

Joillekin raha on väline statuksen kohottamiseen. Korkea status ja muiden ihailu ovat myös yleisiä motivaattoreita. Varallisuuden ja yhteiskunnallisen aseman kautta sen tavoittelu on hieman yleisempää miehillä. Naisille tyypillisempää on tavoitella ihailua ulkonäkönsä kautta. Tätä on perusteltu evolutiivisilla tekijöillä, joita en itsekään koe tarpeelliseksi kyseenalaistaa.

Itse myönnän käyväni töissä oman elintasoni turvaamiseksi. Mutta se vaatimani elintaso on varsin matala, joten minulle riittävät osa-aikaiset tai muutoin joustavat työt. Arvostan liikaa vapaa-aikaa ja joustavuutta. Kaipaan myös paljon vaihtelua ja sen tuomaa kokemusarvoa elämääni, joten kokoaikainen työ ei ole minulle vaihtoehto, jos minulle ei aleta maksaa vapaaehtoisesta itseni toteuttamisesta. Allokoin mieluummin aikani muihin seikkailuihin kuin koodaamiseen joka arkipäivä klo 8-16 samassa työyhteisössä. Olen ollut tyytyväinen tähän valintaan koko aikuisikäni. Ja toisaalta, minulla ei unirytmini nojalla ole edes vaihtoehtoa tehdä töitä aamusta alkaen.

Mitä tuohon jälkimmäiseen, ulkonäköön panostamiseen tulee, niin en ole koskaan kokenut tarvetta uhrata siihenkään aikaa, vaivaa tai rahaa. Tietysti arvostan estetiikkaa ja erilaiset värikontrastit miellyttävät silmääni, joten pukeutuminen ja hiusten värjääminen ovat minulle tietynlainen itseilmaisun muoto. Mutta en ole koskaan mieltänyt itseäni kauniiksi tai rumaksi. Olen aina ollut tyytyväinen ulkonäkööni ja uskoisin olevani, vaikka näyttäisin aivan erilaiselta. Siihen jotenkin tottuu, kun tuijottaa itseään peilistä 30 vuotta. Muita ihmisiä katsoessani annan enemmän painoarvoa fyysiselle olemukselle, jonka myötä ulkonäöstä muodostuukin karismakysymys. Terve ja karismaattinen ihminen näyttää silmissäni aina viehättävältä. Sen sijaan luonnottomat trendit, kuten pitkät tekoripset, microblading-kulmakarvat, kauneusleikkaukset, huonosti istuvat mutta muodikkaat vaatteet sekä liian valkaistut hampaat aiheuttavat minussa uncanny valley -tuntemuksia. Mutta se on ehdottomasti minun ongelmani. Ei heidän, jotka toteuttavat itseään.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Asset-2@0.5x.png

Monet kokevat selvästi elämäntapavalinnoissaan uponneiden kustannusten harhaa. Tämä on usein taloustieteissä käytetty termi, mutta kaikki tieteet ja ilmiöt toistavat lopulta poikkitieteellisiä kaavoja. Ilmiö on psykologinen. Jos on koko ikänsä panostanut uraansa samassa organisaatiossa, ei välttämättä halua vaihtaa uraa tai työnantajaa siinä pelossa, että tähänastiset tunnustukset ”valuvat hukkaan”. Ei, vaikka kyseinen työ ei tuottaisi onnea. Näissä harhoissa on haastavaa kuvitella, että toinen ura saattaisi tarjota huomattavasti paremmat etenemismahdollisuudet ja pitkällä aikavälillä myös onnellisuutta. Daniel Kahneman on ansainnut Nobelinsa: ihminen ei toimi rationaalisesti.

Sama pätee moniin ihmissuhteisiin. Jokainen tunnistaa itsessään tai tuttavapiirissään parisuhteita, joissa osapuolet pitävät toisistaan kiinni pelkän tottumuksen tuoman kiintymyksen ja tunnerikkaiden muistojen voimin. Mutta jos ne muistot ovat vuosien takaa ja seksikin on tylsää, niin ei se arki välttämättä tule muuttumaan ikinä parempaan suuntaan. Tämä voisi olla jonkinlainen vastailmiö incel-liikkeelle (involuntary celibacy). Sen nimi voisi olla ”voluntary bad sex” eli ”volba”. Tuo lyhenne taitaa tšekkiläisittäin tarkoittaa osuvasti valintaa. Toki mieluummin valitsisin näiden kahden sijasta vaikkapa vapaaehtoisen selibaatin.

Muissakin ihmissuhteissa pätee karu aika-avaruus: tiettyyn suhteeseen kohdentama aika on aina vaihtoehtoisista suhteista pois. Se kannattaa suunnata ihmisiin, joiden seurassa parhaiten viihtyy tai suhteisiin, joissa näkee eniten potentiaalia. Nämä ihmiset saattavat vaihdella eri elämäntilanteissa ja tässäkin kannattaa kuunnella itseään. Jotkut kokevat sosiaalisen ihailun kuitenkin niin pakottavaksi tarpeeksi, että muodostavat hirveän määrän hyvin pinnallisia ihmissuhteita. En kiistä, etteikö ihmisiin tutustuminen ja laaja tuttavapiiri olisi avartavaa ja joskus jopa hyödyllistä, mutta ajoittain vierestä katsottuna joidenkin ihmisten sosiaalinen palloilu puolituttujen välillä vaikuttaa niin uuvuttavalta ja merkityksettömältä, että heidän ylläpitämänsä onnellisuuden harhakuva ei ole enää uskottava.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Asset-2@0.5x.png

Sitten on vielä olemassa näitä periaatteen ihmisiä. Jos toimii arvopohjansa mukaisesti, mihin tarvitsee periaatteita? Mielestäni periaatteet ovat ihmisille, jotka joko eivät ole tietoisia arvoistaan tai laativat toiminnalleen erilaisia ”ennakkosääntöjä” epävarmuuden välttämiseksi. Heikolla hetkellä periaatteen mukaan toimiminen saattaa toki luoda turvaa ja vähentää sosiaalisen jälkipuinnin riskejä. Usein periaatteet ovat kyllä linjassa arvojen kanssa, mutta vain arvopohjaisella toiminnalla voi elää riippumattomana ja seisoa valintojensa takana. Se ei aiheuta ristiriitaa toiminnan ja identiteetin välillä, toisin kuin periaatteellinen toiminta saattaa tehdä. Pidän itseäni hyvin intuitiivisena ihmisenä enkä voisi ikinä kuvitella rajoittavani toimintaani kyseenalaistamattomiin ohjenuoriin. Mielestäni kenenkään muunkaan ei pitäisi.

Periaatteet ja ulkoiset motivaattorit harvoin perustuvat siihen, miten haluamme itse toimia. Muutoinhan niille ei olisi tarvetta ylipäätään. Valitettavaa on, miten paljon ihmiset käyttäytyvät ja tekevät asioita mitä heiltä odotetaan sen sijaan, että he eläisivät oman identiteettinsä mukaisesti. Vielä valitettavampaa on se, että sosiaaliset pelot ikään kuin blokkaavat mahdollisuuden kyseenalaistaa näitä ulkoisia lähteitä.

Olen huomannut omakohtaisesti tähän liittyvän lieveilmiön. Kun itse toimin haluamallani tavalla, mutta normien vastaisesti, se herättää usein pahennusta konservatiivisissa ihmisissä. Rationaalisesti tämä pahennus on varsin huonosti perusteltavissa, sillä en useinkaan käytökselläni ole aiheuttanut kenellekään mitään haittaa tai rikkonut lakia. Paheksuvat ihmiset eivät osaa usein perustella pahennustaan. He lähinnä kokevat normeista poikkeavan käytöksen uhkana omille konservatiivisille arvoilleen. Osa kokee myös epäreiluna sen, miten käytökseni mitätöi heidän elinikäiset uhrauksensa. ”Miksi tuo tytön hupakko saa tehdä mitä haluaa, kun minä olen joutunut olemaan Jarmon kanssa tylsässä avioliitossa jo 18 vuotta?” Et sinä ole siihen joutunut, vaan olet itse valinnut uhrauksesi. Minä olen toistaiseksi valinnut toisen tavan elää, mutta voimme minun puolestani kulkea sulassa sovussa omia polkujamme.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Asset-2@0.5x.png

En tietenkään halua arvostella muiden tekemiä valintoja, vaan toivon maailmaan idealistisen maksimaalista kokonaishyvinvointia. Onnellisuus ei ole vain yksilön etu, sillä siitä hyötyy koko yhteiskunta. Se parantaa toimintakykyä ja innovatiivisuutta sekä tietysti vähentää konflikteja ja investointeja tyytymättömyyden haittapuoliin. Usein onnellisuutta edellyttävät valinnat vaativat luopumista uponneiden kustannusten kohteesta. Menneisyyden järkevästä investoinnista on saattanut tulla nykyhetken resurssien musta aukko. Päätös luopumisesta vaatii mahdollisesti paljon rohkeutta ja määrätietoisuutta. Mutta lopputulos on sen arvoista. Ainakaan ei tarvitse katua, miksi jätti kortin kääntämättä.

Summa summarum: Tee milloinkin mitä ikinä haluat. Identiteettisi kiittää.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Asset-2@0.5x.png