Ootteko hei nähny sen Lemmy Kilmisteristä kertovan dokumenttielokuvan nimeltä ”Lemmy”? Siinä oli eräs hyvin mieleenpainuva kohtaus, jossa Lemmy esitteli pientä kämppäänsä, joka tuntui olevan täynnä kaikkia hänelle nostalgisia esineitä. Hän lausuu tilanteeseen sopivan toteamuksen: ”Minä pidän tavarasta.” En muista miten hän sen sanoi alkuperäiskielellä, mutta tuo suomennettu versio syöpyi mieleeni ikuisiksi ajoiksi. Katsoin kyseisen elokuvan kuitenkin jo 10 vuotta sitten Makuunin takahuoneessa. Olin tuolloin vielä töissä Turun Makuuneissa, joissa leffavuokraajana sain palkkaa käytännössä siitä, että katselin elokuvia työajalla. Halusin jakaa tämän kokemuksen, koska minulla meni äsken 4 minuuttia miettiessä, että mistä tuo itse keksimäni otsikko muistuttaa… muusta kuin koronasta.
Koronahan on se, mitä ihmiskunta on jo pitkään kaivannut: äkillinen katastrofi, joka pakottaa nopeaan päätöksentekoon ja innovatiiviseen toimintaan. Nyt on vihdoin hyvä tekosyy kyseenalaistaa perinteinen arkikäsitys ja luoda tarpeita uusien järjestelmien käyttöönottoon. Muutos vapauttaa ilmoille aina massiivisen määrän potentiaalia. Musta surmakin romutti yhteiskunnan feodaaliset rakenteet. Tässä ei voi kuin voittaa!
Tietysti olen ollut hieman huolissani, että alkaako nationalismi nostaa rumaa päätään. Rasismi ja EU-kriittisyys ovat selvästi lisääntyneet ja kansainvälinen yhteistyö luistelee heikoilla jäillä. Köyhät kärsivät eniten, joten voimme alkaa odotella epätasa-arvon tulevia seurauksia. Elättelen kuitenkin toiveita, että ihmiset alkavat massatasolla ymmärtää paremmin muitakin kriisejä, kuten ilmastonmuutosta ja erilaisia talouskriisejä. Ylikansoittumisnäkökulmatkin kävivät hetkellisesti mielessä, kun muistelin Stephen Hawkingin kuvailleen tulevaisuudenvisioitaan juuri ennen kuolemaansa. Hawking uskoi ihmiskunnan katoavan maapallolta 100 vuoden sisällä. Yksi hänen mainitsemansa mahdollinen syy sukupuuttoon on epidemiat. Mutta lohdutuksena niille, jotka ahdistuvat tuomiopäivän skenaarioista: korona ei vie meitä sukupuuttoon asti. Kyllä nuo Hawkingin muut uhkakuvat ovat todennäköisempiä. Sitten kun ne iskevät, ihmiskunnasta ei löydy voittajia. Paitsi ehkä Jehovan todistajat.
Mutta siis dystopia on jo täällä. Piti eilen oikein ottaa kuva Kontulan ostarin ”Lasten maailmasta”, joka muistutti erehdyttävästi Dachaun porttia. Lapsetkin ovat jo kadonneet maan päältä. Ehkä hyvä niin, sillä jos Hawkingin ennusteet pitävät paikkansa, he eivät ehkä olisikaan ehtineet elämään elinajanodotteensa mukaisesti.
Viime viikolla valvoin lähes joka päivä aamu 8 asti ja huomasin lisää Raamatun vitsauksia muistuttavia olosuhteita katsoessani ulos ikkunasta: miten huhtikuussa sataa lunta? Ei tässä olla enää missään Jyväskylässä!
Mutta asiat ovat vielä ihan mukavasti, sillä pahin kuviteltava dystooppinen tila olisi ehdottomasti Game of Thrones. Aika, jolloin sähköiset viestimet olisivat kaatuneet ja tumputat vahingossa siskoasi hevosen selässä, kun et voi facebookista tarkistaa, miten hänen ulkonäkönsä on muuttunut vuosia kestäneen laivatekniikan vaihto-opiskelun aikana. Ja talvikin olisi vasta tulossa!
Tai sitten Oulun yliopisto. Mitä muutakaan tästä markkinoinnista voisi päätellä, kuin että kyseessä on pahimmat olosuhteet mitä kuvitella saattaa:
Keskustelin kerran erään ystäväni kanssa myös päinvastaisista, utopistisista skenaarioista. Hänen mielestään stabiili harmonia voitaisiin saavuttaa vain Muumilaaksossa. Minä olin hieman erilaisella linjalla. Omasta mielestäni täydellinen utopia olisi Sinkkuelämää. Teet töitä maksimissaan 3 tuntia viikossa, mutta sinulla on silti mielivaltaiset määrät valuuttaa. Aina löytyy rajattomasti aikaa rupatella kavereiden kanssa kahvilla, eikä sinun tarvitse ikinä käyttää julkisia kulkuvälineitä. Kaikilla ihmisillä on päivittäin uusia deittikumppaneita, joita sietämätön luonne ei tunnu häiritsevän. Jokainen hallitsee luonnottoman reaktiivisen läpänheiton ja hassut sanaleikit. Ja vaikka heittäisit vielä 40-vuotiaana todella huonoa ja mautonta läppää, kaikilla on silti aina hauskaa. Tästähän siinä sarjassa on kyse ja siksi kaikki katsoivat sitä teinivuosinaan, eikö?
Tämänhetkinen koronatilanne tarjoaa minulle samanlaisia utopistisia vapauksia. Voin pelata Talos principleä vaikka koko päivän jos haluan. Palkka juoksee, mutta töihin ei tarvitse mennä. Ajankäyttö on suorastaan rajatonta. Uutisiakaan ei tarvitse lukea, kun tietää jo valmiiksi mistä niissä puhutaan. Hyvää läppää ja sinkkuelämäämäisiä sanaleikkejä en vielä hallitse, mutta muuten minulla on kyllä ollut aika hauskaa. Varsinkin silloin kun kavereiden tyttö- tai poikaystävät viuhahtavat vahingossa alasti Zoom-videokuvan taustalla. Kukaan ei vielä muista, että etäkontaktien aikaan voi menettää yksityisyytensä kulkiessaan keittiön ja kylpyhuoneen väliä omassa kodissaan. Se on ihan inhimillistä. Itseltänikin tuppaa kamerakuvan salliessani joskus unohtumaan, että minulla ei ole housuja jalassa.
Loppupeleissä arkeni ei ole koronan takia juurikaan muuttunut, sillä muutenkin ”viihdyn hiton hyvin himassa”. Karanteenissa en ehkä viihtyisi, koska haluan itse hoitaa kauppaostokseni. Ja kyllä minua vähän harmitti, kun Itiksen Prismasta oli loppunut suosikki wc-paperini, jossa on tuollaista nättiä sulkakuviota. Myös kuvioitu Nicky-sarja olisi kelvannut. Yksivärinen wc-paperi ei ole vaihtoehto, sillä vessa jos mikä on se paikka, jossa kaipaa esteettistä stimulaatiota. Piti sitten ostaa väliaikaisratkaisuna tuollaista kukkakuvioista.
Minulla ei ole ollut vielä mitään koronan oireita, mutta toivon olleeni oireeton kantaja, jolla olisi jo immuniteetti virukselle. Toivon tätä myös mahdollisimman monelle muulle. Vaikka ymmärrän tämänhetkisen hoitoresurssien puutteen ja viruksen vaarat riskiryhmille, niin pitäisin ensisijaisena vaihtoehtona mahdollisimman monelle luonnollisesti saatua immuniteettia. Minulla on taipumus nähdä enemmän riskejä keinotekoisissa lääketieteen tuotoksissa kuin koevolutiivisessa kilpavarustelussa. Minulla on biologiaan vähän samanlainen asenne kuin taloudellisiin sääntelymekanismeihin. Rahoitusmarkkinat ja rahapoliittiset toimet tulevat koronan aikana irtaantumaan reaalitaloudesta entisestään. Miksi ihmisten on pakko alkaa sörkkiä luonnonlakeja ja luoda hallitsemattomia järjestelmiä ja rajoituksia, kun meillä ei kuitenkaan ole ikinä tarpeeksi tietoa kaikista variaabeleista ja niiden interaktioista?
…ja dilentantin filantrooppinen fylogeneesi banaalissa dekadenssissa ja nönnönnöö!
Toivottavasti ihmiset eivät villiintyisi liikaa koronan jälkeenkään, vaan asennoituisivat kuluttamiseen ja matkusteluun maltillisesti. Vähän kyllä pelkään joukkohysteriaa etenkin matkustelun suhteen, kun rajoituksia poistetaan. Helppohan minun on sanoa, kun en juurikaan perusta matkustelusta. Toki voin kavereiden kanssa mennä katsomaan vähän uusia paikkoja, mutta minulle on oikeastaan aika yhdentekevää missä vietän aikani. Jos vain olen täysissä ruumiin ja sielun voimissa, niin ympäristöllä ei ole väliä.
Minulla ei ole ikinä ollut kotona tylsää. Se on vähän harmi, koska olen lukenut, että tylsistyessä ihminen pääsee helpommin luovaan tilaan ja saa parhaat ideansa. Mutta valitettavasti netistäkin löytyy päivittäin jotain uutta ja jännittävää, mikä ehkäisee tylsistymistä. Antoisia kulttuurituotoksiakin syntyy jatkuvasti kotiin kulutettavaksi.
Olen pandemian aikana pelannut niin paljon pleikkaa, että papukaijani ovat näköjään oppineet vahtikoiran tehtävän. Kun pidän taukoa pelaamisesta he vahtivat, ettei kukaan mene pelaamaan oman tallennukseni päälle. Siellä ne istuvat koivumetsässä!
Aamun sarastaessa he vahtivat, ettei kukaan mene poistamaan läppäriltäni kovalla vaivalla kirjoittamiani blogitekstejä.
No ei oikeesti! Nehän vain tykkäävät istua tuolla samalla orrella ja seurata maailman menoa olohuoneestani käsin… tai siivin, tirsk! Tuo koivutapetti oli asunnossani jo ennen kuin muutin, mutta se tuo mielestäni kauniisti suomalaisen luonnon kontrastia australialaisen lintulajin vastapainoksi. Metsäpolkumaisema myös rauhoittaa mieltä, kun se näkyy RDR2-ammuskelujen taustalla. Myönnän ettei pleikkari-setupini ole kuitenkaan yhtä moderni kuin Paulin pelivideoissa arvostellut.
Podcastejä on myös ollut hirveän kiva kuunnella ihan ajan kanssa! Tavallisesti olen kuunnellut niitä ehkä tunnin tai pari silloin tällöin, mutta nyt olen saanut todellisia ruumiista irtautumisen kokemuksia kuunnellessani monta tuntia putkeen Miki Liukkosen maailmaa. Myös ajatuksellinen vuorovaikutus podcastien kuten Tiedeykkönen, Jari Sarasvuo, Auta Antti ja Kaverin puolesta kyselen, kanssa on täyttänyt suurimman osan sosiaalisista tarpeistani. Loput tarpeet voi täyttää järjestämällä kavereiden kanssa etänä vaikkapa grillinuotion tai epilointituokion. Ideoita on loputtomasti!
Toivon tietysti, että koronan jälkeen etätyöt ja erilaiset teknologiset järjestelmät jäisivät hyötykäyttöön ja niitä kehitettäisiin entisestään. Ja parastahan olisi, jos saataisiin jokaiselle kotiin vapaavalintaiset virtuaaliympäristöt eikä kotoa tarvitsisi poistua jatkossakaan. No nyt lähti fantasiat jo ihan lapasesta… Slavoj Žižekiä lainatakseni, fantasiat eivät toteutuessaan useinkaan vastaa kuviteltua. Ehkä neljän kuukauden kotona hengailu voisi pikkuhiljaa alkaa risoa.