Yleinen

Seksistä ja älykkyydestä

Ja sii o heti kaks asiaa, joist mää en tajjuu yhtää mittää! Mutta ei onneksi tunnu tajuavan oikein kukaan muukaan, joten samassa veneessä ollaan.

Olin kymmenisen vuotta sitten hetkellisesti jäsenenä Suomen ehkäpä elitistisimmässä kultissa, Mensa ry:ssä. Huhu kertoo, että Mensaan pääsisi vain älykkäitä ihmisiä. Onneksi jokainen tunnistaa tämän vain perättömäksi huhupuheeksi, sillä älykkyyttä ei ole vielä pystytty yksiselitteisesti määrittelemään eikä varsinkaan mittaamaan. Siitä huolimatta halusimme erään kaverini kanssa lähteä testeihin kokeilemaan onneamme, koska uteliaisuus oli kova eikä meillä olisi ollut kyseiselle viikonlopulle muitakaan suunnitelmia. Minun oli aivan pakko saada tietää, siis aivan pakko, että mikä mensalaisia tosiasiassa yhdistää. Millainen on mensa-meininki ja onko sosiaalinen ilmapiiri mensalaisten keskuudessa jotenkin käsinkosketeltavissa? Mensa-risteilykin vaikutti vähintään yhtä hauskalta sisäpiirirituaalilta, kuin ala-asteen tyttöjen heppatyttöleikit.

Olin varsin pettynyt löytöihini, sillä lopputulos oli yksinkertaisesti aika tylsä. Tästä on hyvin vaikea edes väkisin repiä mitään draaman aineksia, kun ei ole yhtikäs mitään kohupaljastettavaa. Pääsimme kaverini kanssa kuviopäättelytestien läpi, vaikka kaverillani oli tuolloin silmittömän häiritsevä darra. Nyt kun tarkemmin mietin, niin kaikki tuntemani ihmiset, jotka ovat käyneet kyseisissä testeissä, ovat päässeet yhdistyksen jäseniksi. En kyllä silti sanoisi, että se on kenenkään kohdalla puhtaasti älykkyyden ansiota, vaikka testissä haastetaan muutakin kuin kuviopäättelyä. Testin jälkeen esimerkiksi eräs osallistuja sanoi, että ”Voiko tämä testi oikeasti mitata älykkyyttä? Minä aloitin testin tekemisen vaikeimmista, loppupään tehtävistä, enkä ehtinyt edes tutustua kuin viimeiseen 10 tehtävään, vaikka olen varma, että ne menivät täysin oikein. Sitten aika loppui.” Kysymys osui naulan kantaan. Yksi testielementti oli kuin suomalainen koulutusjärjestelmä: keskivertotaktikoinnilla pääset pitkälle. Säästät taktikoinnilla huomattavasti aikaa, mutta älykkyydellä ei ole sen kanssa juurikaan tekemistä.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Asset-2@0.5x.png

Minä satuin saamaan testin kaikki monivalintatehtävät oikein, mutta väliäkö sillä. Testituloksesta ei ole ollut minulle itselleni mitään iloa enkä ole testin jälkeen kyseenalaistanut omaa älykkyyttäni yhtään vähempää kuin sitä ennenkään. Inhimilliset ominaisuudet ovat aina rajoittuneita, mutta silti mielen syövereistä löytyy odottamattoman hassuja sopukoita. Kukaan meistä ei hallitse mieltään. Eivät edes buddhalaiset munkit. Testin arvo alkoi tuntua varsin yhdentekevältä jo testiä tehdessä, koska huomasin noudattaneeni sovinnaista strategiaa. Olisin kyllä keksinyt luovat perustelut, miksi muutkin vastausvaihtoehdot olisivat olleet ”oikein”, mutta testin aikana ajattelin puhtaasti testin tekijän näkökulmasta. Vastasin siis tylsästi sen perusteella, miten oletin testin laatijan ymmärtävän logiikan lait. Ja minua vitutti, uskokaa tai älkää. Minä en pidä sovinnaisesta nössöilystä. Minun olisi pitänyt vastata kysymyksiin haluamallani tavalla, perustella ”väärät” vastaukseni oikeiksi ja järjestää mielenosoitus yhdistyksen lakkauttamiseksi. Mutta minä olin nössö. Ja olen joskus vieläkin.

Mistä minä voisin näin jälkikäteen edes tietää, vastasinko oikein samojen päättelyketjujen perusteella kuin mitä testin laatijat ovat olettaneet? Ehkäpä minä vain arvasin kaikki ja todennäköisyydet olivat puolellani.  Ihmisten päättelyketjujen arvottaminen keskenään on muutoinkin varsin kyseenalaista. Mensan testi ei ole juurikaan validimpi monivalintatesti, kuin kauppakorkean pääsykokeet. Testi pohjautuu älykkyyden määritelmään, josta minä en ollut ennen yhdistykseen liittymistä edes kuullut. Moniko osaa määritellä, mikä on ”G-tekijä”? Ei, se ei ole Turun yliopiston sukupuolentutkimuksen opiskelijoiden ainejärjestön nimi.

Toisaalta moniälykkyysteoria on mielestäni vieläkin kaukaa haetumpi. Siinä mielessä tuo G-tekijä on lähempänä omaa teoriaani, että itse määrittelen älykkyyden kognitiivisten kykyjen eli tiedonkäsittelyn pohjalta. Tätä en tosin käytä kuin arkikielessä, sillä asialla ei ole minulle lopulta tosiasiallista merkitystä. Älykkyysosamäärä on kehitetty puhtaasti ihmisten väliseen vertailuun. Se on minusta jotenkin häiritsevä ajatus ja muistuttaa eugeniikkaa. Eikä se vertailukaan täysin onnistu. Minun älykkyysosamääräni on testituloksen mukaan >135, mutta mistä minä tiedän, onko se 136 vai 175? Olenkohan minä nyt virallisesti vain hieman älykkäämpi kuin ne, jotka nippanappa eivät läpäise testiä vai olenko 2 kertaa älykkäämpi kuin keskivertoihminen? Ken tietää ja ketä edes kiinnostaa….

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Asset-2@0.5x.png

Olin silti hyvin yllättynyt mensalaisten yleisestä suhtautumisesta asiaan. Tai en yllättynyt, vaan pettynyt. Ensinnäkin Mensan toiminta oli paikallisella tasolla varsin pientä. Mensanuoria tunsin valtakunnallisesti sattumalta muuta kautta. En voinut olla tekemättä muutamia havaintoja sisäryhmän muodostuessa. Valitettavan monia yhdisti nuoruusaikojen turhautuminen maailmaan ja siellä seikkaileviin ihmisiin. He kokivat itsensä, tavalla tai toisella, sosiaalisesti päähän potkituiksi. He olivat liittyneet yhdistykseen vertaistuen toivossa (osa kylläkin myös uteliaisuudesta, mutta ei nyt keskitytä siihen, ettei se pilaa tätä katkeruudessa vellovaa kirjoitussävyä). Osalla oli hyvin väheksyvä asenne vähä-älyisempiä tai yhdistyksen ulkopuolella olevia kohtaan. Monet käyttivät yhdistyksen jäsenyyden tuomaa statusta oikeutuksena tehdä asioita, joihin ei yleisesti liitetä älykkyyttä. Näitä olivat esimerkiksi urheilu, fyysiseen työhön perustuva ammatti tai kiinnostus muotiin. Mensalaisuus toimi ikään kuin kompensaationa harrastuksille tai ammateille, jotka heidän mielestään lähtökohtaisesti heikensivät heidän älyllistä uskottavuuttaan. Osa jopa kantoi Mensan jäsenkorttia mukanaan ryyppyreissuilla baarissa, koska halusi ennemmin vakuuttaa muille älykkyyttään kuin käyttää sitä itseilmaisun tukena.

On luonnollista, että ihminen sosiaalisena eläimenä haluaa vaikutusvaltaa ja uskottavuutta, mutta mensalaisuus ei toden totta ole siihen oikeuttava ansio. Minä en kokenut yhdistyksellä olevan mitään positiivisia vaikutuksia yhteiskunnallisella tai yksilölliselläkään tasolla ja katkaisin jäsenyyteni heti tilaisuuden tullen. Kortti oli kylläkin 2000-luvun alun mittapuulla ihan hieno. Vähän kuin Sedu Koskisen baariryhmän kanta-asiakaskortit. Kultaa, hopeaa tai mitä tahansa kiiltävää.

Älykkyys ei ilmene kovin yksiselitteisesti. Monia verbaalisesti kyvykkäitä ihmisiä pidetään älykkäinä, vaikka puheen sisältö olisi pelkkää sanahelinää. Sosiaalisen kompetenssin uupuessa monet älykkäät ihmiset jäävät herkästi täysin huomaamatta. Pelkän intensiivisen katsekontaktin sanotaan antavan älykäs vaikutelma. Joskus koulumenestys tai korkea ammatillinen status liitetään älyyn. Uudessa-Seelannissa tehtiin kuitenkin tutkimus, jossa todettiin itsehillinnän ja menestyksen välillä olevan korkeampi positiivinen korrelaatio kuin älykkyyden ja menestyksen välillä. Olisipa minullakin itsehillintää. Teimme juuri kavereiden kanssa tunnelukko-testejä aikamme kuluksi:

Ihmekös, kun en ole menestynyt, vaikka jaarittelevan ja nurisevan puhetyylini ansiosta minua pidetään älykkäänä ja outona pähkähulluna professorina. Lisäksi tuo oikeutuksen lukko on riittämättömän itsekontrollin kylkiäisenä viimeinen naula ei-menestyksekkääseen arkkuun (olettaen tietysti, että menestys mitataan yhteiskunnallisilla, kulttuurin valmiiksi asettamilla mittareilla, toisin kuin itselleni tärkeämpi onnellisuus, jota mitataan henkilökohtaisilla mittareilla). Minä olen juuri se tyyppi, joka ottaa töistä loparit 4 tuntia ennen työvuoron alkua vain siksi, että haluaa hetimmiten katsoa kaikki Michael Haneken leffat kerralla putkeen. Sitten vielä oikeutan asian itselleni niin, että ”Minä kuitenkin voitin ala-asteella sen yhden musiikkikilpailun niin hemmettiäkös minulla enää ole mitään velvollisuutta todistella kenellekään yhtään mitään.” Joskus tuosta voi olla haittaakin, mutta yleensä säästyn vain turhalta työltä. Minun on helppo motivoitua itselleni tärkeisiin asioihin enkä joudu tinkimään niistä muiden odotusten kustannuksella. Vai haenkohan nytkin vain oikeutusta riittämättömälle itsekontrollilleni?

Aukot yleissivistyksessäkin tulkitaan helposti vähä-älyisyydeksi. Siinäkään ei ole perää. Muistin juuri erään omakohtaisen kertomuksen syödessäni tänään ostamiani hävikki-omenaremmejä:

Uuuuuuuh, niissä on sisällä jotain ilmaisia kortteja! Sepä olisikin ollut valmistajalta törkeää laittaa sisälle maksullisia kortteja yllätykseksi. Näissä korteissa oli kuvia ja tietoja eri valtioista.

Grafiikan ja tietopaketin perusteella aloin epäillä, että tuotteen ydinkohderyhmä ei kata minun ikäluokkaani tai suomalaisen koulutusjärjestelmän omaavaa valtiota. Mutta mikäs minä olen sanomaan, sillä minä tajusin vasta lukion alussa, että Neanderthal ei ole olemassa oleva valtio. Vielä yläasteella 2000-luvun vaihteessa, kun meillä ei ollut käytettävissä sujuvia nettiyhteyksiä, minä olin paheksunut, miten rasistista on dissata kyseisen maan kansalaisia tyhmiksi ja apinan näköisiksi. Totuus valkeni minulle vasta lukion historian tunnilla. Siinä tuli oltua hetki aika hiljaista poikaa.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Asset-2@0.5x.png

Minulla on paljon (oman teoriani pohjalta) kiistattoman älykkäitä kavereita. Minulla on myös paljon kavereita, jotka eivät ole älykkäitä niillä perustein, joilla älykkyyttä teoreettisesti kuvaillaan. Tunnen myös jonkin verran ihmisiä, jotka ovat älykkäitä, mutta aivan sietämättömiä paskapäitä. Älykkyyttä on aivan turha mystifioida, sillä se on vain yksi ominaisuus miljoonien muiden ominaisuuksien joukossa. Minä viihdyn ihmisten seurassa, jotka ovat analyyttisiä, herkkiä ja huumorintajuisia. Älykkyydestä viis. Jos minä saisin valita, minä olisin lapsuudestani asti halunnut mieluummin olla hauska kuin älykäs. Olin aina kateellinen niille luokan hauskuuttajille, jotka keksivät ryhmäpaineesta huolimatta nokkelia sutkautuksia tilanteessa kuin tilanteessa. Kyllä minäkin olen ihan viihdyttävää seuraa omalle lähipiirilleni, joiden seurassa tunnen oloni varauksettomaksi ja joiden huumorintaju on lähellä omaani. Mutta olisihan se ollut tosi päheetä aina olla se universaalin hauska tyyppi, jonka seurassa kaikilla muillakin on hauskaa. Minä olin vain se sosiaalisesti awkward turkulainen. Se Daniel Boringcliffe kaikkien Radcliffejen keskellä. Onneksi sain yläasteella Sims PC-version, jossa pystyin pakottamaan hahmot olemaan puolestani hauskoja. Tajusin jälkikäteen, että se ei tuntunut yhtään kummoisemmalta kuin Mensan testitulos.

Tämä ei liity mitenkään mihinkään (tai liittyy oikeastaan), mutta yläasteella yksi suosikkisarjoistani oli Pamela Connollyn ”Shrink Rap”, suomennettuna ”Julkisuuden trauma”. Toivoisin Suomeen samanlaista sarjaa ja tulisin mieluusti vaikka itse b-luokan julkkisvieraaksi pyydettäessä. Vaikka jaksot olivat pääasiassa raadollisenkin avartavia niin niistä löytyi paljon myös surkuhupaisia elementtejä. Muistan kun ensimmäisellä kaudella Stephen Fryn jaksossa hän kertoi, miten koki hauskana olemisen ahdistavaksi velvollisuudeksi. Hän koki juhlissa olevansa vähän kuin töissä ja lähti joskus kesken juhlien, kenellekään etukäteen ilmoittamatta, huristelemaan autolla pois paikalta, koska ei kestänyt koettua viihdyttäjän velvollisuutta. Tuon jakson nähtyäni en ole itsekään potenut huonoa omaatuntoa lähtiessäni pois paskoista bileistä… vaikka en edes ollut hauska tai kokenut sitä velvollisuutena… ja vaikka sillä ei tosiasiassa ole mitään tekemistä tuon jakson kanssa, vaan olen muuten vain mukavuudenhaluinen ajankäyttäjä.

Vaikka älykkyys on vain yksi ominaisuus, joka ei itseisarvoisesti kuvaa ketään, media (tai BB:n tuotantoyhtiö) päätti profiloida minut stereotyyppiseksi älyköksi. Minun ei kerrottu työskentelevän opintojeni ohessa duunarihommissa vaan minun sanottiin työskentelevän ja opiskelevan teknologiajohtamisen parissa. Tosiasiassa opiskelen kauppakorkeakoulussa, mutta kauppakorkea ei edustanut tarpeeksi nörttimäisen introverttiä, mystifioitua älykkyyttä, jollaisena asia haluttiin esittää. Ihme, että pressikuviin minulle ei lisätty silmälaseja.

Minuun ei haluttu yhdistää taiteellisia ja luovia harrastuksiani, koska matemaattisuus oli se juttu! Haluatko miljonääriksi -visassa minun ei uskottu tietävän mitään kulttuuriin ja viihteeseen liittyvää. Minun pitäisi olla suuntautunut vain STEM-naiseen yhdistettäviin kiinnostuksen kohteisiin (Science, Technology, Engineering, Mathematics). Mutta oikeasti minä olen vain turha runkkari, joka syö jäätelöä ja ihastelee söpösteleviä papukaijojaan. Eikä siinä vielä kaikki! Minä harrastan myös silloin tällöin seksiä. Matemaattisten naistenhan pitäisi olla aseksuaaleja, joilla ei ole inhimillisiä tarpeita. Tämä järkytti koko Suomea ja särki konservatiivien käsitykset naisista.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Asset-2@0.5x.png

Elämme puritaanisessa valtiossa. Seksuaalikasvatus ei ole yhtä kehittynyttä kuin Ranskassa. Kristilliset arvot näkyvät vahvasti, vaikka uskonnollisuus on vähentynyt vuosisadan kuluessa. Aika ajoin Suomessa ilmenee samanlaista anti-liberaalia tapakulttuuria kuin USA:n eteläisissä osavaltioissa. Naisten itsemääräämisoikeus ja seksuaalisuus on monelle käsittämätön yhdistelmä vielä tänäkin päivänä. Se on tabu, joka konkretisoituessaan aiheuttaa ihmisissä hyvinkin provokatiivisia reaktioita. Miesten avoin seksuaalisuus, härskit vitsit ja sosiaalinen tilanotto mielletään sovinnaisuuden rajoihin. Kun nainen ei osoita vastaavasta käytöksestä katumusta tai häpeää, seuraa armoton sosiaalinen joukkolynkkaus.

Minäkin kuulun niiden monien naisten joukkoon, jotka joutuivat tuottamaan koko kansalle pettymyksen. Jos minä tapaan ihmisen, jonka kanssa haluamme yhteistuumin harrastaa seksiä, en jätä sitä tekemättä vain siksi, että joku satunnainen tuntematon ei halua minun tekevän sitä. Seksi lisää hyvinvointia ja se on tärkeässä osassa intiimejä ihmissuhteita. Minä en ole valmis heikentämään hyvinvointiani ja ihmissuhteideni laatua tai potentiaalia siksi, että joku, jota en ole ikinä tavannut, haluaa riistää minulta sen ilon.

Minä miellän BB-formaatin olevan ideaalitilanteessa sellainen, jossa kaikki voivat näyttää persoonansa avoimesti, mitään peittelemättä ja mitään siihen lisäämättä. Valitettavasti se on monen muun, sekä katsojien että kilpailijoiden, mielestä edustusformaatti. Muistan erään tilanteen, kun kaudellamme ollut Mira sanoi, että BB-talossa eivät pärjää ne, jotka pelaavat (toisin sanoen ne, jotka eivät ole aitoja omia itsejään). Toisena päivänä hän sanoi, että ei harrasta talossa seksiä, sillä hän ei ole heikko. Minä edustan täysin vastakkaista näkökulmaa: minusta on heikkoa olla tekemättä haluamiaan asioita muiden odotusten ja paheksunnan pelossa. Olin myös yllättynyt kuullessani tämän juuri Miran suusta, sillä hän edusti useissa muissa tilanteissa rohkeaa, avoimesti mielipiteensä ilmaisevaa henkilöä, jolla oli paljon vaikutusta talon sosiaaliseen ilmapiiriin. Arvostin näitä piirteitä Mirassa hyvin paljon, mutta tuo yksittäinen lause julkisen seksin harrastamisesta heikkoutena ilmensi mielestäni konservatiivisia rakenteita, jotka kuuluvat omasta mielestäni vain niille, joiden mielestä Jeesus ei olisi saanut hengata Maria Magdalenan kanssa. Suvaitsevaisuudessa on iso valtakunnallinen aukko, jota tiedostamattomasti ruokitaan.

Myönnän yllättyneeni siitä, että talosta ulos tultuani niin moni tuntematon näki sen vaivan, että otti riskin häiriköidä minua lainvastaisillakin tavoilla. Tappouhkausten taustalla pohjimmaisena syynä ei ollut makoilu tai suihkutottumukset. Katsojien maailmankuvan rikkoi nainen, joka harrasti seksiä avoimesti, omasta halustaan ilman, että tilanteeseen liittyi alistamista, kipua, henkistä kärsimystä tai jälkikäteen häpeää. Voimakkaalla häpeällä ja katumuksella asia olisi saatettu antaa anteeksi, jos tapauksesta olisi luotu symbolinen häpeäpaaluesimerkki. Minä en kuitenkaan keksinyt yhtäkään rationaalista syytä häpeään tai katumukseen. Minä halusin harrastaa seksiä, se oli kyseisissä olosuhteissa sallittua ja mielestäni tuotanto oli se taho, joka katsojat sillä suututti. Seksiä luvattiin etukäteen olla näyttämättä. Sitä korostettiin itseisarvoisesti, vaikka ne vartin hetken eivät olleet edes päivittäisiä. Talon sisällä se ei ollut iso juttu. Talon ulkopuolella siitä tekemällä tehtiin iso juttu.

Oli myös ennenkuulumatonta, että älyköksi leimautunut nainen harrasti seksiä. Realityssä nähtävä seksi on aiemmin liitetty vain white trash -kulttuuriin miellettyihin osallistujiin. Intersektionaalisena ominaisuutena ei tässä tapauksessa ollut tosiasiallinen älykkyys, vaan koulutustaustan tuoma leima. Vuoden 2011 BB-voittaja, Janica Kortman, oli selvästi älykäs ja järkevä nainen, joka myös harrasti seksiä kautensa aikana. Häntä kuitenkin suojasi se, että hän oli ammatiltaan strippari. Mentaalisista ominaisuuksistaan riippumatta hänet miellettiin naiseksi, joka on jo ammattinsa puolesta asettanut itsensä objektiksi. Hänen ammattinsa ja koulutustaustansa valossa seksin harrastaminen ei ollut shokeeraavaa. Hänen kohdallaan kontrasti oli positiivinen. ”Ooh, miten strippari voi olla noin fiksun oloinen?” Kaikki kunnia Janicalle. Hän ansaitsi voittonsa monesta muustakin syystä ja oli itseasiassa minun henkilökohtainen BB-voittajasuosikkini (vaikkakaan en katsonut kuin muutaman jakson)… jos ei lasketa oman kauteni Kristiania, jonka tietysti tunnen henkilökohtaisemmin, ja jolle olisin suonut voiton jo ensimmäisen viikon perusteella.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Asset-2@0.5x.png

Aluksi minusta oli hyvin käsittämätöntä, miten seksin harrastaminen voi synnyttää muissa ihmisissä niin voimakasta vihaa. Minun oli vaikea nähdä tilanne katsojien silmin, sillä monen talossaolijan ja oman lähipiirini mielestä se oli aika merkityksetön yksityiskohta. Ihmettelin myös haastatteluissa, miksi se oli ainoa minulta kysytty aihepiiri, vaikka se kattoi hyvin pienen osan tekemisistäni, sekä ajallisesti että merkityksellisesti. Koin usein haastattelijoiden kysymykset loukkaavina, sillä ne mitätöivät omat kokemukseni talossa ja väheksyivät ihmissuhteita, jotka olivat muodostuneet minulle tärkeimmiksi. Omat motiivini sivuutettiin eikä minulle annettu tilaisuutta avata omia näkökulmiani.

Saadessani tappo- ja raiskausuhkauksia, minulle kuitenkin pikkuhiljaa valkeni vihan tosiasialliset syyt. Olen aiemmin kirjoittanut vihasta sekundääritunteena tekstissäni Sosiaalisesta mediasta. Ihmiset, jotka osoittivat minua kohtaan voimakasta vihaa, olivat selvästi kokeneet itse uhkaa ja pelkoa. Koska viestit sisälsivät usein huorittelua tai suoria viittauksia raiskauksiin, oli yhteys seksiin varsin selvä. Seksi itsessään ei uhkaa ketään, mutta epäsovinnaisuuteni naisille oletettuun muottiin rikkoi sukupuolten valtarakenteita ja oli ristiriidassa koko konservatiivisen maailmankuvan kanssa. Se aiheutti samoja tunnereaktioita, kuin kopernikaaninen vallankumous. Miehet halusivat riistää itsemääräämisoikeuteni ja mitätöidä yhteiskunnallisen asemani. Monille jo pelkkä koulutustaustani oli kova paikka, sillä miehille on tyypillisempää nähdä ihmisarvo, sekä muiden että omansa, sosioekonomisten mittareiden kautta. Varallisuus, ammatti, koulutus ja näkyvät statusmeriitit ovat joillekin miehille niin tärkeitä, että he kokevat uhkaa, kun nainen on jollakin yksittäisellä mittarilla ylittänyt heidän saavutuksensa. Tämä näkyi myös monessa some-kommentissa, jossa jo ennen seksin harrastamista oltiin väheksytty töitä, joita teen opintojeni ohella. Opiskelupaikkani ja Mensan jäsenyyteni oli myös kyseenalaistettu, vaikka niillä ei pitäisi olla mitään merkitystä tekemisteni tai ihmisarvoni kanssa muutenkaan.

Naisten viha oli myös ilmeistä ja siihenkin liittyi vahvasti huorittelu. Naiset kokevat yhtä lailla sukupuoliroolien rikkomisen uhkana itselleen, mutta syyt siihen ovat huomattavasti katkerammat. Naiset, jotka ovat itse alistuneet sovinnaiseen rooliinsa ja saavuttaneet hyväksynnän sovinnaisuuden mittareilla, kokevat vastakkaisen käytöksen loukkaavana ja epäreiluna suhteessa heidän omiin uhrauksiinsa. Erityisesti naiset kokevat myös naisvihaa kilpailuasetelman kautta, jossa älykkäänä pidettyä naista pidetään myös viehättävänä. Usein heidän kommentointinsa on sellaista, jossa toinen ominaisuus pyritään mitätöimään. Ei ole väliä kumpi.

Sukupuolesta riippumatta julkisuudessa saatu huomion määrä aiheuttaa monissa kateutta. Kaikilla ihmisillä on tarve tulla nähdyksi ja hyväksytyksi. Huomion määrästä ollaan huomattavasti kateellisempia kuin huomion kohteen muista ominaisuuksista. Tästä kehkeytyy usein itseään ruokkiva noidankehä, jossa kateus synnyttää vihaa ja maalittaminen ohjaa lisää huomiota samaan kohteeseen. Vihanilmausten seurauksena myös kannattajajoukot tiivistyvät ja hälinä huomion kohteen ympärillä paisuu entisestään. Rationaalisesti paras toimintamalli olisi välinpitämättömyys ja vihan kohteen huomiotta jättäminen, mutta nykyinen somekulttuuri ei siihen kykene.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Asset-2@0.5x.png

Epäsovinnainen käytös ja voimakkaat tunteenilmaukset halutaan usein selittää erinäisten keittiöpsykologi-diagnoosien avulla:

Seksiä harrastava nainen on seksiaddikti tai maanikko. Hänellä on varmasti HIV ja hiivatulehdus. Häntä on todennäköisesti seksuaalisesti hyväksikäytetty lapsena. Seksuaalissävytteinen läpänheitto on persoonallisuushäiriöisen mielen tuotoksia. Suuttumus siitä, että ei pääse päiväkirjahuoneeseen luovuttamaan tulkitaan vainoharhaisuudeksi. Voimakkaat tunteenpurkaukset ovat merkki mielialahäiriöistä. Yläviistoon harhaileva katse viittaa autismiin tai aspergeriin. Sinut on varmasti nähty avohoidossa. Sinulla on pakko olla vakavaa ihottumaa vaatteidesi alla. Ulkonäkösi kertoo sinun olevan henkisesti epävakaa. Kaikki reality-osallistujat ovat narsisteja, psykopaatteja, syömishäiriöisiä tai päihdeongelmaisia. Jos joku toimii haluamallaan tavalla rikkoen normeja, saa tunnustusta muilta ja omaa lisäksi vahvan identiteetin, hänet on pakko ampua alas somessa, tappouhkauksilla tai baarissa kasvotusten.

(PS. Jos jotakuta olisikin oikeasti käytetty lapsena seksuaalisesti hyväksi tai hänen käyttäytymisensä taustalla olisi kliininen diagnoosi, olisi aika ala-arvoista pilkata häntä niistä syistä. Sanonpahan vaan.)

Myös positiivissa kommenteissa on varjopuolensa, sillä nekin perustuvat usein vääristyneisiin julkisuuskuviin. Tuon seksin osalta koin itse hyvin vieraannuttavana sen, että monet ihailijani sanoivat esimerkiksi ”Olisin itsekin toiminut juuri noin ja pannut vaan koko ajan kaikkia! Sä oot niin mahtava!” tai vaihtoehtoisesti ”Olit tosi rohkea ja teit ihan oikein, kun haistatit nussimalla vitut Villelle!” Mutta nuo näkökulmat eivät vastaa omiani millään tavalla. Minä en tietoisesti halunnut provosoida ketään tai harrastaa seksiä näkyvästi. Minä tein, mitä milloinkin halusin tehdä. Se ei vaatinut minulta rohkeutta, sillä minä toimin lähes kaikissa tilanteissa sovinnaisuuden ja sosiaalisen paineen ulottumattomissa. Olin päättänyt BB-talossa toimia niin autenttisesti kuin niissä olosuhteissa vain pystyin ja mielestäni onnistuin siinä hyvin. Sen nojalla en koe mitään syytä katumukseen tai häpeään, mutta en myöskään koe yksittäisten tekojeni antavan aihetta kunniaan tai juhlaan. Kuten aiemmin sanoin, en suhtautunut kokemukseen edustustarkoituksessa vaan minulla oli täysin muut motiivit, joilla ei ollut mitään tekemistä katsojien mielipiteen kanssa. Minä tein, mitä itse halusin tehdä. Kuka tahansa olisi varmasti toiminut kotioloissaan samoin. Joillekin on vain kova paikka, kun joku toimii BB-talossa kuin kotonaan. Katsojat yrittävät personoida oman olemassaolonsa ruudun takaa ja haluavat osallistujien olevan tietoisia juuri heidän mielipiteistään. He haluavat nähdä sosiaalista painetta ja sen tuottamaa kärsimystä. Minulla ei ollut näyttää kuin tuotannon aiheuttamaa kärsimystä, eikä rovaniemeläisen Rauli 37v mielipiteellä ollut minulle merkitystä, sillä minä en häntä henkilökohtaisesti tunne.

Edelleen ihmettelen, miten somen aktiiviset kommentoijat eivät ole itse tajunneet näitä yllä mainittuja ilmiöitä ja yrittävät viimeiseen asti uskotella, että heidän vihansa syyt kumpuaisivat jostakin muualta. Varsinkin kun heidän selittämänsä syyt ovat liitettävissä myös ei-vihattuihin henkilöihin. Sama ilmiö toimii kyllä toisinkin päin. Olen huomannut, miten olen itse saanut anteeksi monia suustani päässeitä sammakoita sen ansiosta, että minua pidetään liberaalina naisena. Monet BB-kautemme asukkaista, jotka edustivat näkyvästi konservatiivisia arvoja, saivat paljon enemmän kuraa niskaan käyttäessään epäkorrekteja ilmaisuja vähemmistöistä tai heidän puheitaan tulkittiin lähtökohtaisesti pahantahtoisemmin. Itsekin saatoin huumorimielessä käyttää samoja termejä tai ajoittain jakaa jopa yksittäisiä samoja näkökulmia, mutta niitä katsottiin sormien läpi. Tästä on huomattavissa viiteryhmät ja vastakkainasettelu, johon ihmisiä sijoitetaan heidän muiden ominaisuuksiensa perusteella.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Asset-2@0.5x.png

Tavallaan olen säästynyt kaikkein raskaimmilta herjoilta, sillä iso osa minuun kohdistuneesta vihasta liittyi seksiin tai yksittäisiin tilanteisiin. Minun on helppo pestä käteni… tai persoonani niistä. En ole joutunut käyttämään aikaani puolustaakseni poliittisia näkökulmiani tai muita mielipiteitäni enkä ole joutunut kenenkään asiakeskeisen toimittajan haastamaksi. Minua on lähinnä vain haukuttu ”huoraksi”, vaikka minun tiedetään harrastaneen seksiä vain yhden miehen kanssa ja ilman rahallista korvausta. Minua haukutaan myös ”pervoksi”, vaikka en ole osoittanut seksuaalista poikkeavuutta. Olen harrastanut hyvin normatiivista, yksinkertaista ja ulkoapäin katsottuna aika tylsänkin näköistä heteroseksiä. Emme muistaakseni tunkeneet tiskiharjoja toistemme peräaukkoihin tai pukeutuneet moppien ja lakanoiden avulla Gandalfiksi ja Dumbledoreksi aktien ajaksi. Minun sanottiin myös ”ylpeilleen hygieniatottumuksillani”, vaikka omasta puolestani kyseinen toteamus vei omaa aikaani vain noin 10 sekuntia ja keskustelu sen ympärillä kyseisessä tilanteessa noin 2 minuuttia. Tappouhkauksista on ollut jonkin verran vaivaa, mutta henkilökohtainen identiteettini ei ole järkkynyt julkisuuden myötä lainkaan. Koen tässä mielessä olevani huomattavasti onnellisemmassa asemassa kuin monet muut kanssaosallistujani, jotka eivät uskalla toteuttaa itseään vapaasti negatiivisen vastaanoton pelossa.

Minusta tuntuu joskus aavistuksen verran hölmöltä selittää näinkin näkyviä rakenteellisia ilmiöitä aikuisille ihmisille kuin 5-vuotiaalle lapselle. Mutta kyllä se vaati minulta itseltänikin asiasta irtautumista, aiempien uskomusteni kriittistä tarkastelua sekä aktiivista pohdiskelua ajan kanssa. Olen myös saanut itsenikin usein kiinni naisvihan sävyttämistä ajatuksista esimerkiksi silloin, kun vielä jaksoin uteliaana käydä lukemassa kommentteja itsestäni. Minusta ylivoimaisesti raskain keskustelupalsta on Vauva.fi, sillä kommentit ovat hyvin irrallaan kontekstistaan, viihdearvo on täysin olematonta, kommentit toistavat itseään eikä niissä ole mitään näkökulmaa. Olen mieltänyt palstan vahvasti 30-50-vuotiaiden kotiäitien sosiaaliseksi kentäksi. Sen sijaan Ylilauta on katkerasta ja törkyisestä incel-mentaliteetistaan huolimatta tarjonnut usein nokkelia sanaleikkejä, vaihtoehtoisia näkökulmia, yksittäisiä tarkkoja havaintoja ja jonkin verran vuorovaikutteistakin keskustelua. Liitän Ylilaudan kirjoittajakohderyhmän nuoriin miehiin, joten minulla on joskus ollut taipumusta pitää miespuolisten palstakirjoittelijoiden mielenmaisemaa naispuolisia rikkaampana, vaikka tähän ei tosiasiassa ole mitään vedenpitävää perustetta. Tämän ajatusvääristymän tunnistaessani olen kuitenkin opetellut välttelemään hätäisiä johtopäätöksiä, kunnes neutraali kanta toiseksi todistetaan.

Toivottavasti nuoremmat sukupolvet uskaltavat lähitulevaisuudessa kyseenalaistaa näitä jäykkiä, ”taikauskoisia” käsityksiä, sillä vanhemmille sukupolville se on ollut huomattavan vaikeaa. Mikään ominaisuus tai teko ei yksinään määritä henkilön koko persoonaa. Vaikka täydellistä tasa-arvoa olisi mahdotonta saavuttaa, jo siihen pyrkiminen tuottaa positiivisia seurannaisvaikutuksia. Sen tavoittelu on ilmeisen perusteltua sekä ideologisista että käytännön syistä.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Asset-2@0.5x.png