Yleinen

Minä en juo enkä tiedä asioita

Minulle tipahtelee postiluukusta aina milloin mitäkin yllätyksiä. Joskus sieltä tupsahtaa Yhteishyvä-lehti, joskus naapurille tarkoitettua postia ja joskus entisen asukkaan laskuja. Ei sieltä hirveästi mitään minulle suunnattua pitäisi tullakaan, sillä omat laskuni olen tilannut e-laskuina ja viime viikolla teippasin oveeni itse askartelemani ”Ei mainoksia!!!”-kiellon.

Ennen viikonloppua sieltä tupsahti raportti rokotetutkimuksesta, jossa olin koehenkilönä viime vuonna. En enää olisi edes muistanut osallistuneeni, joten oli mukava yllätys lukea, että minulle on kehittynyt immuniteetti hepatiitti B:tä vastaan.

Sitä ennen olin koehenkilönä influenssarokotetutkimuksessa, joka myös oli aika simppeli ja sai siitä muistaakseni pienen rahallisen korvauksenkin. Ainoa inha juttu oli se, kun sitten lopulta sain influenssan ja minulta otettiin nenänielunäyte. En etukäteen aavistanut, miten häijyltä se tuntui enkä saanut edes tikkaria lohdutukseksi, vaikka olisin sen omasta mielestäni reippaalla asenteellani ansainnut. Illemmalla kaverini antoi minulle myötätunnosta tikkarin, jossa Muumipeikko ja Niiskuneiti yrittävät jyystää.

Tuolloin sain jälkikäteen kirjeen, että minulle oli annettu plasebo-rokote, mutta kyllähän minä arvasin sen jo niistä flunssaoireista, joiden takia piti mennä se näytekin luovuttamaan.

Olen ollut myös monissa intensiivisemmissä lääketutkimuksissa, joissa ollaan kokonainen vuorokausi tutkimustiloissa. Verinäytteitä otetaan puolen tunnin välein, mutta muuten siellä on ollut aina ihan huisin kivaa: saa tutustua muihin koehenkilöihin ja chillailla heidän kanssaan samassa huoneessa, mutta omissa sängyissä. Ruoka tulee valmiina pöytään ja verikokeiden välillä voi oman mielensä mukaan katsella läppäriltä leffoja, tehdä kouluhommia tai pelata muiden kanssa shakkia. Lystistä maksetaan useimmiten 1000-2000€ korvaus, mikä on minusta oiva palkkio kyseisistä pyjamabileistä. Olen tutkimuksissa ollessani verkostoitunut eri alojen opiskelijoiden kanssa ja joskus katsoimme siellä yhdessä Berserk-animesarjaa. Voi niitä aikoja!

Jos minulla olisi tällä hetkellä joku vähänkin vakituisempi rattopoika käytettävissä, niin osallistuisin hänen kauttaan tähän:

Tuo vaikuttaa tutkimukselta, jossa voisi oppia itsestään jotakin hyödyllistä koko loppuiäkseen, vaikka etukäteen ei tietäisi mitä. Rattopoikia odotellessa osallistuin Michael Laakasuon tekoälyä koskevaan kyselytutkimukseen. Suosittelen muillekin, sillä kuvitteellinen konteksti itsessään oli mielenkiintoinen ja kyselyyn vastaamisen jälkeen saa palautteen omista moraalisista valinnoistaan loppuraportin muodossa.

Minä pääsen helposti koehenkilöksi lähes mihin tahansa tutkimuksiin, sillä satunnaisista migreenikohtauksista ja poikkeavasta unirytmistä huolimatta olen terve kuin pukki. Olen standardikokoinen ja ikäni osuu aina sopivaan haarukkaan. Alkutarkastuksen EKG-käyrät ja verenpaineet ovat aina hyvällä mallilla ja neulakammoakaan minulla ei ole. Ja mikä parasta: en käytä alkoholia! Alkoholin käyttö on joissakin tutkimuksissa kielletty koko tutkimusjakson ajan, mikä saattaa kestää viikoista kuukausiin. Tämä on yksi niistä holittomuuden tuomista eduista, joita ei tule ajatelleeksi ennen kuin ne osuvat kohdalle. Pääasiassa muut edut ovatkin sitä kun alkoholin käytön haittapuolet loistavat poissaolollaan.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Asset-2@0.5x.png

En voi tituleerata itseäni absolutistiksi, sillä minulle raittius ei ole periaatteellinen päätös. Minä en vain enää keksi mitään syytä käyttää päihteitä. Tupakkaa maistoin yläasteella ja se oli pahaa. Kannabista kokeilin muutaman kerran lukioikäisenä, mutta jälkikäteen mietin, että nekin kokeilut olivat aika turhia. En saanut kyseisestä aineesta oikein mitään irti ja suvussani on skitsofreniaa, joten ne kokeilut olisin voinut jättää väliinkin. Alkoholia käytin jonkin verran 16-24 -vuotiaana.

Alkoholin käyttöni oli varsin vähäistä tuon koko ajanjakson ajan. Siirryin vakituisesti työelämään vasta 18-vuotiaana eikä minulla sitä ennen ollut hirveästi käyttörahaa. Meillä oli kotona tapana, että isäni antoi rahaa vain kuitteja vastaan. Ostokset sovittiin etukäteen, oli tarvetta sitten bussikortin lataukselle tai ensimmäiselle kuukupille. Jotain kautta minä silti onnistuin saamaan satunnaisiksi viikonlopuiksi pieniä määriä mietoja alkoholijuomia, mutta en enää muista miten. Muutama ylilyöntikin pääsi toki tapahtumaan. Kerran olin jotenkin onnistunut kiskaisemaan kokonaisen Minttu-viinapullon raakana ja sinä yönä oksensin parvekkeelta ja kusin housuun nukkuessani. Herätessäni syytin poikaystävääni yökastelusta ja haastoin riitaa känniaggressioideni pauloissa. Mutta hänen housunsa olivatkin kuivat.

Videon alussa seikkailee Mandeela, toinen japanintuliliskoistani.

Aikuisiällä siirryttiin baareihin, joissa join yleensä vain yhden tai pari lonkeroa. Sen verran, että mieliala hieman nousi, jos en ollut tarpeeksi sosiaalisella päällä. Loppuillan olin yleensä selvinpäin ja meillä oli kavereiden kanssa tapana tanssia pilkkuun asti ja lähteä mahdollisesti jatkoille yhdessä tai erikseen… jos seuran puolesta lykästi. Useimmiten kaava oli kuitenkin se, että ”dyykkasimme” puoliksi syötyjä roskaruoka-annoksia lähigrillin terassin pöydiltä ja lähdimme sitten jalat kipeinä kävelemään minun luokseni. Perillä katsoimme Miami Vicen parhaita paloja, avauduimme toisillemme, miten miehillä ei ikinä seiso meidän kanssamme, ja sen jälkeen nukahdimme lesbomaisesti samaan sänkyyn tissit paljaina. Aamulla herätessämme totesimme, että ”Nythän on lauantai! Ei muuta kuin bensalenkkarit jalkaan, illalla baariin tamppaamaan ja mylly päälle!” Ja sama homma vielä sunnuntaina ja keskiviikkonakin ennen seuraavaa perjantaita.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Asset-2@0.5x.png

Jossain vaiheessa se alkoholi vain jäi baarireissuillakin pois. Join enää viini- tai likööripullon tärkeimpinä juhlapyhinä: vappu, juhannus, syntymäpäiväni syksyllä ja uusivuosi. Kvartaalimeininkiä. Vappu oli inhokkipyhäni, joten sen vietin useimmiten töissä tuplapalkalla. Yliopistovuosina oli kuitenkin hankala juoda vain vähän. Opiskelijatapahtumien kilpailuissa piti aina juoda niin paljon kuin napa vetää ja sitseilläkin ruokajuomina oli vähintään 3 shottia ja 2 siideriä. Kun 2014 vappusitsien viinitonkan jälkeen koin elämäni kolmannen darrapäivän, aloin miettiä miksi ylipäätään käytin alkoholia. Se oli lähinnä vain rutiini sosiaalisissa tilanteissa ja nosti mielialaa, jos oli vaikka nukkunut huonosti. Huonoja puolia keksin sen sijaan vaikka millä mitalla:

  • Rahaa olisi voinut käyttää muuhunkin.
  • Seuraava päivä meni ihan plörinäksi. Ajankäytön tai migreenin takia.
  • Minä tanssin paremmin selvin päin.
  • Yksi lempiaktiviteeteistani, eli ympäristön havainnoiminen, heikentyi huomattavasti alkoholin vaikutuksen alaisena. Joskus humalassa minua oikein harmitti kun tiesin, että minulta menee parhaillaan ohi kaikenlaista, mitä voisi olla seuraavana päivänä hauska muistella.
  • Sosiaalinen arviointikykyni oli pienessäkin hiprakassa ala-arvoista. Vietin liian pitkiä aikoja ihmisten seurassa, joista halusin pään selvittyä nopeasti eroon.
  • Kaverini olivat humalassa aivan holtittomia. Jos minäkin join, niin saatoimme päätyä epämääräisiin orgioihin, joissa joku soitti sähköurkuja. Tai sitten vain lähettelimme noloja viestejä edellisten viikkojen rattopojille, jotka olivat jumissa kasarmilla ja pyysivät saada nukkua rauhassa ilman Pelle Positiivisten häirikköviestejä kello 4.
  • Minä olen sosiaalisesti yhtä itseriittoinen kännissä ja selvänä. Olen aina huono tekemään aloitteita ihmisten kanssa ja jumitan kuitenkin passiivisesti vain omien kavereideni keskellä.
  • Selvänä minua lähestyi enemmän miehiä, joista minäkin saatoin olla kiinnostunut. Kännissä minua lähestyivät pääasiassa sellaiset miehet, jotka eivät olisi uskaltaneet lähestyä minua, jos vaikutin liian selvältä ja skarpilta. Se oli huono lähtökohta. Eikä mikään ihme, jos näytin tältä:

Päätin olla sen kyseisen 2014 vapun selvänä, sillä minua ei vain huvittanut enää juoda, enkä keksinyt siihen mitään syytäkään. Ja se vappu olikin yllättävän hauska! Ajattelin kuitenkin, että jatkaisin kvartaalijuomistani juhannuksena. Kavereiden keskellä mökkijuhannusta viettäessä minun ei tehnyt vieläkään mieli juoda. Se oli menoa sitten eikä takaisin ollut paluuta. 2016 osallistuin koehenkilönä tutkimukseen, jossa testattiin makuaistin herkkyyttä. Minulla todettiin olevan hyvin herkät karvaan maun reseptorit. Tutkija totesi, että minä en varmaankaan ole koskaan pitänyt kahvin tai alkoholin mausta. Toden totta! Se selitti sen, miksi alkoholi on aina maistunut minusta ihan paskalta. Minä olin se kaveriporukan tissiposki, joka purskutteli lantrattuja liköörejä puoli minuuttia ennen kuin sai ne kurkusta alas. Tuo fyysinen prosessi oli aina se työläin vaihe enkä vieläkään ymmärrä miten onnistuin sen yhden kerran juomaan Minttuviinaa raakana.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Asset-2@0.5x.png

Absolutisti en tosiaan ole, sillä joskus saatan kulinaristisesta uteliaisuudesta maistaa muiden esteettisiä drinkkejä. Joku vuosi taisin eräänä viileänä talvi-iltana juoda kaverin tarjoamaa rommiglögiäkin. Viime talvena vedin ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen oikein kännit! Se oli puhtaasti koemielessä, neljän seinän sisällä ja valvonnan alla. Minä halusin pitkästä aikaa kyseenalaistaa alkoholittomuuteni ja testata, miltä tuntuikaan olla päihtynyt. Join vajaassa parissa tunnissa valkoviinipullon, oksensin teinimäisesti ja totesin, että ei minulla vieläkään ole mitään syytä juoda. Muutamaa kaveria vain harmitti, että he eivät olleet näkemässä. Lupasin, että voidaan ottaa tuo parin vuoden sisällä uusiksi ja kuvata se varmuuden vuoksi talteen, ettei muidenkaan tarvitse kärsiä FOMOsta. Minulle on ok toteuttaa kyseinen suunnitelma koehenkilön näkökulmasta. Tiededokumentaristi Michael Mosleykin maistelee aina sieniä ja totuusseerumeita kokeilevan tieteen nimissä.

Mutta jos minä vielä jonakin päivänä vedän kännit niin minun täytyy silloin pysytellä kaukana Ylen sivustoilta, etten vahingossakaan ala yrittämään tätä hemmetin vaikeaa kaupunkisijoitusta. Yhtenä iltana kokeilin monta kertaa peräkkäin. Pääsin juuri ja juuri Utsjokeen asti ja sitten meni totaalisesti hermot. Olisipa silloin ollut rage-huone käytössä. Jos olisin yrittänyt tuota päissäni niin olisin varmasti ollut turvallisuusuhka koko Itä-Helsingille.

Päihteettömyydestä huolimatta koen joskus deliriumin ja juoppohulluuskohtausten kaltaisia tiloja. Useimmiten saan niitä ruokakaupoissa kohdatessani yllättäen Oddlygoodin tuotteita. Niissä on näitä pelottavia, inhimillistettyjä hedelmiä, jotka nähdessä meinaa tulla paskat housuun.

Vastaavanlaisia pelkoreaktioita minulle syntyy, jos satun kuulemaan binauraalisia biittejä. Niiden olisi kai tarkoitus kohottaa mielialaa, parantaa keskittymiskykyä tai rentouttaa, mutta minusta ne ovat kuin suoraan kauhuleffan soundtrackiltä. Kerran olin kokeilemassa paikallisia joogatunteja Jyväskylän kuntokeskuksessa ja ohjaaja laittoi loppurentoutuksen ajaksi vähän biittejä soimaan. Minua alkoi ahdistaa enemmän kuin ruotsinlaivalla, mutta en kehdannut lähteä kesken kaiken pois. Se oli puhdasta horroria!

Lukioaikoina järjestin perinteiset 100 hengen synttärikekkerit, joissa tarjoilin suoraan kanistereista isäni 50-vuotisjuhlista yli jäänyttä sahtia. Seuraavana päivänä pohdimme paikalla yöpyneiden kanssa, mikä olisi paras darraskenaario, kun on näitä vitsikirjasta revittyjä Roope ankka -darraa ja Lumikki-darraa. Tulimme yhteistuumin siihen tulokseen, että paras skenaario olisi pääministeri-darra. Että jonakin aamuna vain heräisit darrassa ja huomaisit olevasi pääministeri. Silloin tällöin mietin, että jos olisinkin jatkanut ryyppäämistä, olisinko vielä jonakin päivänä kokenut pääministeridarran. Mutta koska kaikki tietävät asenteeni politiikkaan (En luovuttaisi mandaattia suosion perusteella), on sanomattakin selvää, että tuokaan ei motivoi minua tarpeeksi aloittamaan alkoholin käyttöä uudelleen.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Asset-2@0.5x.png