Kuten jo edellisessä tekstissäni mainitsin, pitkän hiljaiselon takia en ole voinut päivittää edes joulukuulumisia. Kerroin kuitenkin jo viime vuoden puolella, että annoin lähipiirilleni perinteisten materiaalisten lahjojen lisäksi rahalliset lahjoitukset heidän valitsemilleen hyväntekeväisyyskohteille. Yksittäiset summat vaihtelivat 10-20€ välillä. Tässä ovat kaikki ne kohteet ja järjestöt, joille lähipiirini halusi lahjoittaa:
Amnesty (joulukeräys naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan)
Finnwatch
WHO (COVID-19 keräys)
Ihmisoikeusliitto
Syömishäiriöliitto
Maya Nepal ry
SOS lapsikylä
Punainen risti (katastrofirahasto)
Plan (lahjoitus maailman heikoimmassa asemassa oleville tytöille)
Mieli ry (tämä oli lähipiirini suosituin lahjoituskohde)
Myös Tyttöjen talolle oltaisiin haluttu lahjoittaa, mutta en löytänyt tavoitellun toimipisteen tilitietoja lahjoitusta varten, eikä minulle vastattu sähköpostikyselyihin.
Ensin minulle jäi hieman huono omatunto, että virallisena lahjoittajana sain itse kunnian kiitoskirjeiden muodossa, vaikka kohteet olivat toisten tekemiä valintoja:
Tämä toki kompensoitui sillä, että alkuvuonna heräilin aamuisin klo 8 aikaan, kun kyseiset järjestöt yrittävät soitella minulle lisälahjoitusten toivossa. En valitettavasti vastaa tuntemattomiin numeroihin enkä jälkikäteen numeron selvitettyäni itse soita takaisin, jos ei ole oma-aloitteista asiaa. Mutta olin kokonaisuutena hyvin tyytyväinen siihen, että sain isosiskoltani inspiraation tällaisen lahjaidean toteuttamiseen. Syitä oli monia, kuten se että sain tätä kautta epäsuorasti tilastoitua ystävieni arvopreferenssejä. Samalla tuli otettua selvää sellaisistakin järjestöistä, joiden toimintaan en ollut aiemmin perehtynyt lainkaan. Paras anti oli kuitenkin se, että minulle itselleni tuli niin hyvä olo lahjoituksista, että aion tulevaisuudessakin toteuttaa vastaavia lahjaideoita tai lahjoittaa jopa itse. Hyviä kohteita on niin paljon, että mieluiten suosin kuitenkin kertalahjoituksia, etten vahingossa lahjoita koko omaisuuttani kaikille olemassa oleville järjestöille. Tykkään myös päättää haluamani summan fiilispohjalta lahjoitushetkellä. Järjestöjenkin kannalta parempi, että lahjoitan kerran vuodessa esimerkiksi 20€ kuin kerran kuukaudessa 1€.
En kiistä, etteivätkö minuun vetoaisi myös kaikki ne koskettavat viestit ja kuvat, joita hyväntekeväisyyskohteiden viestinnässä käytetään, mutta kyllä auttamisesta ja hyvän tekemisestä tulee aina muutenkin hyvä olo. Lähipiirini osaa vieläpä optimoida avunpyyntöjään useimmiten sellaisille avunpyyntöalueille, joissa pystyn antamaan heille paljon apua mahdollisimman pienellä vaivalla, kuten esimerkiksi että ”Olen yrittänyt pyöritellä tätä Matlabin koodia jo 5 tuntia, mutta se ei vain käänny. Keksitkö mikä siinä mättää?” tai ”Olisiko sinulla antaa jotain nättejä viherkasvipistokkaita?” Tottahan toki minä autan, jos apu näyttäisi menevän hyvään tarkoitukseen, siitä ei ole minulle vaivaa tai jospa satun vain pitämään avun pyytäjästä.
Leimaan kuitenkin itseni sen verran epikurolaiseksi, että mielestäni onnellisuutta edesauttaa kärsimyksen puute. Olen viitannut tähän jo tekstissäni Arjen uponneet kustannukset. Vaikka olen uskonnollisesta suvusta, en ole koskaan halunnut allekirjoittaa luterilaista masokismia. Monet ihmiset oikein haluavat raataa ja kärsiä ilman mitään näennäistä syytä. Länsimaissa tehdään hyvin paljon turhaa, jopa haitallista työtä ja työnarkomania on sitä ihailtavampaa, mitä enemmän kuset verta ja stressi on tyhmentänyt aivojasi. Pahimmillaan kyseisen kulttuurin seuraukset yltävät siihen, että jokaiselta yksilöltä aletaan olettaa yli-inhimillistä tuottavuutta ja merkityksetöntä suorittamista. Silloin aletaan syyllistää niitä vähemmistöjä, jotka eivät halua käyttää energiaansa turhiin kohteisiin tai kärsiä vapaaehtoisesti. Tässä kulttuurissa työvoimaa on allokoitu valitettavan paljon aloille, jotka tuottavat lähinnä negatiivisia seurannaisvaikutuksia. Lisäksi normiksi on muodostunut ilmiö, jossa yksilöiden oletetaan hankkivan mieliala- ja unilääkitys, jotta he jaksaisivat käydä kokopäivätöissä, joiden sisältöä he itsekin pitävät vastenmielisenä.
Eipä siinä. Jokainen on vapaa valitsemaan, meneekö mukaan ihannoituun, mutta haitalliseen oravanpyörään vai pyrkiikö edesauttamaan positiivisia seurannaisvaikutuksia itsenäisillä ja harkituilla valinnoilla. Valitettavasti itsenäisyys ja harkitseminen näyttävät olevan joillekin ihmisille niin vaikeita, että he jäävät useiksi vuosiksi tuottamaan turhaa kärsimystä muille, kyseenalaistamatta omaa toimintaansa. Sivustakatsojana on joskus vaikea erottaa, johtuuko kärsimystä tuottava toiminta yksilön tyhmyydestä, itsekkyydestä, pelosta vai sortamisenhalusta. Tämä tuottaa minulle usein päänvaivaa seuratessani toimintaa poliittisella kentällä, useilla ympäristöä tuhoavilla teollisuudenaloilla sekä viihdemaailmassa.
Epikurolaisittain pidättäydyn mieluusti myös politiikasta, mutta en voinut silti vastustaa Ylen vaalikoneen täyttämistä. Useimmiten en saa kenenkään ehdokkaan kanssa kovin korkeita samanmielisyysprosentteja, koska vastaukseni eivät ole täysin linjassa minkään olemassa olevan puolueen linjausten kanssa ja ehdokkaat pyrkivät selvästi vaalien alla myötäilemään omaa puoluettaan. En tunnistanut vaalikoneen täyttämisen aikana muita vaihtuvia, itselleni sopivia ehdokkaita, paitsi että Maria Ohisalo oli pitkään kanssani 80-90% samaa mieltä. Dealbreakerinä taisi olla väite ”Lähikirjastoja tarvitaan nykyistä vähemmän, kun kirjat ja muu aineisto muuttuvat digitaalisiksi.” Kyseisen kohdan jälkeen sopivien ehdokkaiden top 5:een pomppasi Piraattipuolueen edustajia. En kylläkään luota näihin tuloksiin jo pelkästään sillä perusteella, että kunnan meno- ja tulolähteiden tärkeysjärjestyksen arviointi oli ihan hemmetin vaikeaa.
Arajärvellä oli niin kiva vaalikuva, että jos jotakuta olisi ollut pakko äänestää niin ehkäpä olisin äänestänyt häntä. Minusta on hienoa, ettei yhteiskunnallista edustusta tarvitse viestiä väkinäisen vakavamielisellä edustuskuvalla.
Mutta palatakseni vielä Ylen materiaaleihin ja kärsimystä tuottavan viihdemaailman kritisoimiseen: olen odottanut innolla ja jännityksellä tuotantoyhtiöiden lausuntoja ja seurannut jonkin verran aiheen ympärillä pyörivää keskustelua. Tuotantoyhtiöt vaikuttavat tehneen strategisen päätöksen hiljetä ja odottaa, että heidän toimintaansa kohdistunut kritiikki vain unohtuisi ja sen ympärillä pyörivä keskustelu laantuisi. Neloselta odottaisin myös jonkinlaista lausuntoa ja selvitystyötä, mutta niidenkin ajankohta ja läpinäkyvyys on täysin tuntematon muuttuja. Yle teki kyllä selvityksessään ja materiaaleissaan hyvää työtä!
Ylen ansiosta itseltäni putosi puolentoista vuoden syyllisyydentaakka harteilta. Enää minun ei tarvitse miettiä, miten tieto tuotantoyhtiön toiminnasta saataisiin koko kansan ja erityisesti tulevien osallistujahakijoiden saataville. Materiaaleista tuli mielestäni myös hyvin selvästi esille olennaisimmat tiedot Nelosen tuotantojen ylläpitämistä toimintatavoista sekä sopimusten lainvastaisuudesta. Sopimuksia itsessään on jo vuosien varrella vuotanut keskustelupalstoille, mutta ne eivät ole tähän mennessä saaneet mediahuomiota. Vaikka koen tällä hetkellä enimmäkseen vain helpotusta siitä, että kulissien takaiseen synkkyyteen on vihdoin kohdennettu valoa, koen että paljon asioita on vielä pimennossa. Yhteiskunnallisella tasolla olen myös pettynyt esimerkiksi viranomaistahojen toimintaan, jotka ovat katsoneet tuotantojen toimintaa sormien läpi siitäkin huolimatta, että tuotannoista ja niiden seurauksista osallistujille on tehty useita rikosilmoituksia. Haluaisin vielä itse valottaa sellaisia omakohtaisia kokemuksia, joita olen tuotantoprosessin aikana ja sen jälkeen kokenut.
Ylen materiaalien kommenttikentissä toistuivat teemat, joissa osallistujia syytettiin tyhmyydestä, koska ovat lopulta päättäneet allekirjoittaa kohtuuttomat sopimukset. Omakohtaisesti voin kertoa, että useat osallistujat varmasti tietävät, että monet sopimuskohdat ovat useissa tilanteissa kirjaimellisesti toteutettuina laittomia. Itse ajattelin BB-tuotannon eristämiseen liittyvistä ehdoista, että osallistuja voi kyllä sitoutua itse noudattamaan ehtoa, mikäli olosuhteet eivät muodostu kohtuuttomiksi. Mutta kyllähän minulla maalaisjärkikin sanoi, että jos joku toinen osallistuja alkaisi vaikkapa hakkaamaan minua BB-talossa niin tuotanto syyllistyisi rikokseen, mikäli pitäisi minua vastentahtoisesti suljetussa tilassa kyseisissä olosuhteissa. Sopimuksen jyrkkien ehtojen kohdalla minä siis luotin siihen, että tuotanto ei syyllistyisi rikolliseen toimintaan, vaan minulla olisi lakisääteiset oikeuteni, mikäli haluaisin niihin vedota.
Omalla kaudellani tapahtui kuitenkin useita tilanteita, jolloin tuotanto syyllistyi rikoksiin. Jälkikäteen näistä tilanteista ja niiden taustoista painostettiin vaikenemaan siitäkin huolimatta, että osallistujasopimukset eivät sitä edellytä. Keinoina käytettiin myös sellaista painostusta ja pelottelua, mikä ei liittynyt Ylen jutuissa mainittuihin sopimussakkoihin. Tuotannon edustajat käyttivät kuvausten aikana hyvin mielivaltaisia rangaistuskeinoja, mikäli osallistujat kyseenalaistivat heidän toimintansa. Nämä keinot sisälsivät huonoa kohtelua ja fyysistä kärsimystä lisääviä elementtejä kuvausolosuhteissa. Jälkikäteen tuotanto myös käytti erilaisia mustamaalaamiseen ja mainehaittojen lisäämiseen liittyviä keinoja.
Ylen jutuissa myös korostettiin sitä, että reality-osallistujat ovat hauraita eikä heidän taustojaan ja mielenterveyttään ole selvitetty tarpeeksi. Oman käsitykseni mukaan reality-osallistujat eivät lähtökohtaisesti ole sen hauraampi joukko kuin muutkaan suomalaiset. Eihän itsellänikään ollut aiemmin mitään mielenterveysongelmia tai vaikeita kriisejä elämän varrelta. Mielestäni olen osallistuessani ollut tasapainoinen, vahvan identiteetin ja terveen itsetunnon omaava, työssä käyvä opiskelija, joka suhtautui tulevaan kokemukseen puhtaalla uteliaisuudella. Uskon, että minuun ja moneen muuhunkin osallistujaan pätee se, että tervekin ihminen saadaan traumatisoitua, kun häntä kohdellaan ihmisoikeuksien vastaisesti, täysin mielivaltaisissa ja riistävissä olosuhteissa. Eiköhän sille ole syynsä, miksi tietyt teot ovat rikoslaissa rangaistavia tai laittomia. Sellaiset teot aiheuttavat uhrille kärsimystä tai vahinkoa, joka voi olla tasapainoisellekin ihmiselle terveysriski. En voi myöskään vähätellä voimakasta petetyksi tulemisen tunnetta ja tietoisuutta tekijöiden toiminnan tahallisuudesta.
Seuraavissa kappaleissa tulee jonkin verran toistoa aiempiin kirjoituksiini, mutta myös paljon aiemmin julkaisematonta materiaalia.
Omalla kohdallani koin, että tuotanto hyväksikäytti terveyteeni vaikuttavia seikkoja. Olin jo hakuvaiheessa huolestunut DSPD-diagnoosini sopivuudesta kuvausolosuhteisiin. Olenkin jo kertonut tästä tekstissäni EMDR- Eli Mielenterveysoireilun Dramaattinen Romahdus. Terskis sanoi minulle jo hakuvaiheessa, että ovat tuotannon kanssa huomioineet diagnoosini. Hän lupasi, että tuotanto ei tule puuttumaan osallistujien nukkumaanmenoon kuvausten aikana. Hän myös sanoi, että tuotanto ei ole vielä päättänyt aamuherätysten ajankohtaa, mutta minun annettiin ymmärtää, että mikäli tulen valituksi, tämä asia huomioidaan. Keskustelin tästä aiheesta myös psykologi-Stenkun kanssa ja tästä minulla on todisteena hänen istuntokirjauksensa:
Diagnostinen unijaksohäiriöni ei tosiasiassa soveltunut lainkaan kuvausolosuhteisiin eikä tätä huomioitu millään lailla. Olisi ollut tuotannon vastuulla olla valitsematta minua lopulliseen castingiin, sillä itselläni ei ollut totuudenmukaista tietoa kuvausolosuhteista eikä minulle niistä suostuttu etukäteen kertomaan. Kun nukkumajärjestelyihin liittyviä lupauksia rikottiin kuvausten aikana, ilmoitin haluavani luovuttaa. Minua ei kuitenkaan päästetty pois talosta eikä edes keskustelemaan asiasta tuotannon kanssa. Tämä on näytetty sekä koosteissa (Ruutu.fi, jakso 18) että 24/7-kanavalla. Tästä tapahtumasta minulle puhkesi traumaperäinen stressihäiriö, josta olen kertonut tarkemmin muun muassa kirjoituksessani Pääsiäistervehdys onnellisen arjen raunioista. Seuraavana päivänä sanoin sekä päiväkirjahuoneessa tuotannolle, että muille asukkaille päiväkirjahuoneen ulkopuolella, että tuotanto toimii laittomasti ja rikollisesti. Päiväkirjahuoneessa yritin keskustella Janne Virtasen kanssa osallistujasopimuksesta, talosta poistumisesta ja minulle ennakkoon annetuista lupauksista DSPD-diagnoosiini liittyen, mutta Virtanen sivuutti kaikki kysymykseni ja perusteluni. Hän vetosi BB-talon sääntöihin ja siihen, että Isoveli voi muuttaa sääntöjä milloin haluaa. Keskustelu sisälsi painostusta, joka teki talosta poistumisen mahdottomaksi. Virtanen ei vastannut mitään, kun sanoin, että talosta ei näköjään pääse pois kuin vetämällä ranteet auki. Minua alkoi tuolloin pelottaa tuotannon edustajien kohtaaminen ulkomaailmassa, jonka takia myös ajatus talosta poistumisesta aiheutti fyysistä oireilua ja ahdistusta.
Pidin myös vastenmielisenä sitä, että minua painostettiin tuomaan ihmissuhteisiini sellaisia elementtejä, joita niissä ei ollut. Tuotanto teki jo ensimmäisen viikon jälkeen minulle hyvin selväksi, että minun pitäisi osoittaa kautemme toista osallistujaa, Jukkaa, kohtaan romanttisia tunteita. Tämä oli selvästi käsikirjoitettu elementti, sillä katsojat olivat toivoneet tätä ja toisen viikon viikkotehtäväkin oli osittain rakennettu suhteemme ympärille. Olin kuitenkin itse sanonut päiväkirjahuoneessa, että olisin halunnut antaa Jukalle nimeämispisteitä, sillä hän kohteli huonosti sekä minua että muita osallistujia. Romanttisia tunteita välillämme ei ollut, vaan suhde oli hyvin pinnallinen. Meillä ei ollut itseäni tyydyttävää keskusteluyhteyttä ja koin väkinäisen smalltalkin enimmäkseen kuluttavana.
Toisen viikon viikonloppuna kaikki osallistujat saivat rangaistuksen, jolloin olimme kiinnitettyinä toisiimme käsiraudoilla. Tuotanto vihjaili minulle, että kaikille oli langetettu rangaistus siksi, koska minä olin niskuroinut liikaa. Päiväkirjahuoneessa minua yritettiin jatkuvasti saada sanomaan Jukasta vain hyviä asioita ja haukkumaan talon muita naisosallistujia, vaikka tämä ei ollut lainkaan linjassa oman näkökulmani ja ihmissuhdekokemusteni kanssa. Pahin hetki oli kuitenkin se, kun meidät käskettiin nukkumaan käsiraudoissa, vaikka tuotanto oli minulle etukäteen luvannut, että nukkumaanmenoon ei tulla kuvausten aikana puuttumaan. Sain tuolloin kovan ahdistuskohtauksen, koska tunsin oloni petetyksi ja koin tuotannon toimivan täysin mielivaltaisesti ennakkolupaustensa vastaisesti. Tuolloin menetin luottamukseni tuotantoon ja sen edustajiin. Puhuin tästä asiasta kuvausten aikana myös päiväkirjahuoneessa, mutta asia sivuutettiin täysin.
Kyseiseen käsirautarangaistukseen liittyvät reaktioni käsikirjoitettiin minun ja Jukan suhteen ympärille, vaikka ne eivät millään lailla siihen liittyneet. Oikeastaan kaikki tekemiseni ja sanomiseni käsikirjoitettiin Jukan ympärille. Olin mielestäni tehnyt talossa ollessani hyvin selväksi muille osallistujille, Jukalle sekä tuotannolle päiväkirjahuoneessa, että suhteeni Jukan kanssa ei vastaa lainkaan omia intressejäni. Tästä huolimatta minulta kyseltiin aina vain Jukasta ja rehellisesti sanomani mielipiteet hänestä leikattiin pois koosteista. Myös live-lähetyksissä minulta kysyttiin vain Jukasta. Kuvausten jälkeen minulta kysyttiin vain Jukasta ja seksistä. Jopa ne podcastin rääkyjät (Paukku ja se toinen) kysyivät, että ”Miksi teidän piti harrastaa seksiä koko ajan?” He eivät ilmeisesti olleet katsoneet lainkaan 24/7-kanavia, sillä niistä näki, että aktit kestivät vain noin 15-30 minuuttia päivässä eivätkä tapahtuneet edes päivittäin.
Vapaudenriistoyön jälkeen en olisi enää halunnut harrastaa Jukan kanssa seksiä, mutta traumatisoitumisen seurauksena aloin toimia hyvin mekaanisesti ja tuotantoa myötäilevästi. Tiesin, että tuotanto odottaa minun ylläpitävän suhdetta Jukkaan, joten en uskaltanut pistää vastaan uusien rangaistusten pelossa. Muistan kyseiseltä viikolta torstai-illan, jolloin Jukka oli käyttäytynyt suoraan sanottuna hyvin paskamaisesti sekä minua että talossa itselleni läheisiä ihmisiä kohtaan. Olin itkuinen enkä olisi halunnut harrastaa seksiä enää lainkaan, mutta pelkäsin, että tuotanto tekee jälleen jotain kamalaa, jos toimin käsikirjoituksen vastaisesti. Tulevina päivinä myötäilin Jukan aloitteita samoista syistä.
Kuvausten jälkeen en kuitenkaan voinut kertoa haastatteluissa tuotannon toimien ja käsikirjoituksen merkityksestä käyttäytymiseeni. Kärsin tuotannon minulle kirjoittamasta roolista julkisilla paikoilla ja ihmissuhteissani vielä useita kuukausia kuvausten jälkeen. Oma pettymyksensä oli tietenkin myös se, että ennen kuvauksia osallistujille painotettiin, että seksiä ei näytetä ja tällä kaudella casting on valittu mielenkiintoisten keskustelujen toivossa. Mielestäni kävin talossaoloaikanani muiden osallistujien kanssa useita mielenkiintoisia keskusteluja, mutta minua harmittaa, että niitä ei näytetty. Sen sijaan seksi näytettiin ja omalta osaltani tuotanto oli keskittynyt lähinnä painostuksen voimin käsikirjoittamaansa suhteeseeni Jukan kanssa.
Ylen materiaaleissa korostui näkökulma siitä, että reality-tuotannoissa pitäisi olla käytettävissä psykologi ja niitä tuotantoja kritisoitiin, joissa psykologia ei ollut. Oman kokemukseni perusteella tämä näkökulma on kuitenkin ongelmallinen, sillä minusta on myös täysin sairasta pakottaa osallistujia käymään tuotannon määräämällä psykologilla vastentahtoisesti. Olin itse katkeroitunut Stenkulle jo kuvausten aikana, sillä hän oli ennen kuvauksia antanut tuotannosta hyvin harhaanjohtavan kuvan, ja kuvausten aikana tuotanto oli hyväksikäyttänyt todella härskisti sellaisia arkaluontoisia ja henkilökohtaisia asioita, joista olin ennen kuvauksia keskustellut Stenkun vastaanotolla. Talosta ulos tultuani olin pettynyt tuotantoon ja ilmaisin tämän seuraavana päivänä Stenkun pakollisella tapaamisella. Stenkku sanoi, että en saisi haastatteluissa sanoa tuotannosta mitään negatiivista, vaan minun pitäisi sanoa, että some-kommentit tuntuvat minusta pahalta. En suostunut tähän, koska se ei vastannut omaa näkökulmaani, joten sovimme kompromissin, että saan haukkua vain Iltapaskoja. Alma Hätönen ei kuitenkaan antanut minun haukkua Iltapaskojakaan, vaan tunki sanoja suuhuni täysin muista aiheista. Almaa en kuitenkaan halua kritisoida sen enempää, sillä hän käyttäytyi minua kohtaan muutoin asiallisesti ja ystävällisesti kulissien takana. Lisäksi hän sanoi minulle, ettei katso BB:tä kuin vain sen verran mitä hänen on juontojensa aikana pakko eikä tuotanto vaikuttanut kiinnostavan häntä muutenkaan.
Viimeiselle pakolliselle psykologikäynnille kuvausten jälkeen menin vastentahtoisesti. Istunnolla yritin vältellä viimeiseen asti henkilökohtaisia tai muuten yksityisiä asioita, mutta koska PTSD-oireeni olivat jo puhjenneet, sain ahdistuskohtauksen ja aloin itkeä Stenkun jatkuvasti jankuttaessa tuotannosta. Kerroin oireilustani liittyen kuvausten aikaiseen vapaudenriistoyöhön ja siitä, että en halua olla tuotannon kanssa missään tekemisissä. Sanoin, että aion hoitaa terveyteeni liittyvän jälkipuinnin työterveyden kautta toisella psykologilla. Stenkku sanoi, että minun pitäisi selvittää asiat tuotannon kanssa. Sanoin, että en halua, mutta hän jatkoi, että joko minun tai hänen pitäisi selvittää asia tuotannon kanssa. Valitsin jälkimmäisen pienempänä pahana. Istunnon aikana Stenkku myös sanoi, että Jukka tulkitsee käytöstäni väärin ja haluaa ymmärtää minun tarkoittavan ”kyllä” silloin kun sanon ja tarkoitan ”ei”. Tämä johtui käsittääkseni hyvin paljon tuotannon manipuloinnista ja siitä, että tuotanto kannusti Jukkaa toimimaan kyseisellä tavalla, vaikka se aiheutti minulle itselleni joitakin epämiellyttäviä tilanteita.
Istunnon jälkeen olin helpottunut, että nyt se on vihdoin ohi eikä minun enää tarvitse olla Stenkun kanssa tekemisissä. Arvaukseni meni tavattoman pieleen, sillä sain piakkoin viestin Terskikseltä:
Strategisesta näkökulmasta viestissä oli toteutettu monta asiaa varsin heikosti. Ensinnäkin, jos kaikki viestissä mainitut asiat olisivat vain paikkansapitämättömiä huhupuheita tai väärinkäsityksiä, niin miksi niihin viitataan salassa pidettävinä asioina? Toiseksi, Terskiksen kirjoitustyyli oli varsin raflaava siitäkin huolimatta, että hän oli selvästi yrittänyt kirjoittaa sen muka-asiallisesti. Sanavalinnat olivat vääriä ja niistä paistoi, että hän oli itse henkilökohtaisella tasolla hyvin provosoitunut tuotantoon kohdistamastani kritiikistä, joka liittyi hyvin paljon hänen oman työnsä sisältöön. Erityisesti sanan oikeutettu käyttö oli mielestäni huvittavaa kontekstissa, jossa alkuperäisen keskustelun sisällön olisi ihannetapauksessa… tai siis normatiivisessa tapauksessa pitänyt jäädä luottamukselliseksi ja kahdenkeskiseksi psykologin ja asiakkaan välillä. Vai että minä en olisi oikeutettu kertomaan psykologin vastaanotolla kokemuksistani, riippumatta siitä vastaavatko ne tuotannon ”näkemyksiä”? Kolmanneksi, minun on varmaankin turha edes perustella, miksi on kovin epäilyttävää, että tuotanto peittelee kuvausten aikana tapahtunutta, katsojalukuja nostattavaa seksiä, jos se on ollut vain seksiä. En tietenkään voi tietää, mitä todellisuudessa on tapahtunut, sillä en ollut paikalla, mutta kuulin tuolloin tapahtuneesta version, josta järkytyin aika lailla. Yritin kuitenkin itse vastata asiakeskeisesti ja asiallisesti:
Ajattelin, että nyt ollaan varmaan sujut ja voin jäädä potemaan PTSD:täni rauhassa. Toisin kävi. Seuraavana päivänä Stenkku laittoi lisää viestejä, joihin yritin vastata tyhjentävästi tulevien yhteydenottojen välttämiseksi:
Olin jo aivan totaalisen kypsä tähän tuotannon teatteriin ja lisäksi yhteydenotot aiheuttivat minulle niin pahaa oireilua, että se veti minut voimattomaksi sängyn pohjalle useiksi tunneiksi kerrallaan. En ollut kovin hyvilläni, että Stenkku oli kertonut muille osallistujille ja tuotannolle minun istunnoillani luottamuksellisesti käytyjä asioita. Olimme hänen kanssaan etukäteen sopineet, mitä hän voi minun puolestani kertoa tuotannolle, mutta hän ylitti nämä rajat hyvin räikeästi. Jälkikäteen kuulin myös toisilta osallistujilta, että hänen toimintansa oli ollut muiltakin osin asiatonta eikä ollut mitenkään linjassa psykologien työetiikan kanssa.
Tein kesällä 2020 selvityspyynnön Stenkun käytöksestä Psykologiliitolle. En ole vielä saanut liiton lopullista kannanottoa, mutta prosessin aikana olen saanut lukea Stenkun vastineen. Poimin tähän parhaita paloja, mutta pahoittelen jo etukäteen kuvien heikkoa laatua. Otin kuvat paperipainoksista, epätasaisella alustalla ja huonossa keinovalossa.
Tässä Psykologiliiton muotoilema 1.kohta selvityspyynnöstäni:
Ja tässä Stenkun vastine kohtaan:
2. kohdassa kritisoin osallistujasopimusta ja sitä, että tuotanto pakottaa käymään Stenroosin vastaanotolla vastentahtoisesti. Stenkun kommentti:
Pakollisia tapaamisia Stenkun kanssa oli tosiasiassa enemmän kuin hän vastineessaan väittää ja hän on myös itse HS:n haastattelussa sanonut ”jälkihoidon olevan osallistujille pakollista”.
Muilta osallistujilta ja tuotannon edustajilta saamani viestit kertovat muuta…
Kohdasta 4 en voi paljastaa kaikkea, sillä osa sen sisällöstä on oman tulkintani mukaan salassa pidettävää.
Tähän on myös hyvä lisätä, että osa muista kauteni osallistujista on kertonut Stenkun sanoneen ennen kuvauksia, että kuvausten aikana hänen tapaamisensa ei olisi edes mahdollista.
Tästä minulla on myös kyseisen Iltapaska-toimittajan sähköposti, josta alla suora lainaus:
Kohdassa B viittaan ”käytettävyydellä” siihen, että tuotantokaan ei hyödyntänyt Stenkkua tarvittaessa. Stenkku sanoi, että Janne Virtanen oli salannut häneltä kokemani vapaudenriistotilanteen ja siihen liittyvät päiväkirjahuonekeskustelut. Mielestäni on myös aika huolimatonta Stenkun työnkuvaa ajatellen, että hän ei ollut tietoinen edes päiväkoosteissa näytetyistä tilanteista. Epäilen silti suuresti hänen väittämäänsä tietämättömyyttä, sillä yllättävän tarkkoja yksityiskohtia hän vaikutti silti näistä tapahtumista ”arvaavan” istuntojemme aikana.
Hassua, että Stenkku yhtäkkiä sanoo työnsä olevan täysin konsultatiivista, vaikka hän on sekä osallistujille, katsojille että medialle painottanut roolinsa tärkeyttä osallistujien psyykkisen terveyden kannalta. Hänet on myös palkattu tuotantoon toimittamaan psykologin roolia, jolloin häntä sitoo terveydenhuollon edustajia koskeva lainsäädäntö. Myös formaatti ja tuotanto painottavat ulospäin Stenkun roolin olevan osallistujien psyykkisen terveyden turvaaminen ja psykologin roolia ovat vuosien varrella korostaneet sekä tuotanto, että Stenkku itse.
Nämä viimeisimmät kohdat (8 ja 9) ovat muutoinkin mielenkiintoisia, koska niistä paistaa, että Stenkku ei itsekään osaa määritellä työnkuvaansa ja rooliaan tuotannossa 15 vuoden reality-psykologin työkokemuksen jälkeen. Kokonaisuudessaan hänen vastauksensa ovat muutoinkin omaan silmääni epäjohdonmukaisia eikä niiden sisältö vastaa omaa kokemustani Stenkun toiminnasta tuotanto-olosuhteissa. On myös hieman kummallista, että hän on omien sanojensa mukaan ollut täysin tietämätön tuotannon määräämistä velvoitteista ja olosuhteissa vallitsevista tilanteista, jotka vaikuttavat olennaisesti hänen omaan työnkuvaansa ja työnsä suorittamiseen.
Lisäksi on mielestäni täysin irrelevanttia, säilyttääkö Stenkku muistiinpanojaan asianmukaisesti, jos hän kuitenkin levittelee suullisesti osallistujien istunnoilla käytyjä asioita muille tahoille. Ei tarvita Vastaamon tietomurtoa, jos psykologi itse rikkoo tietosuojaa ja vaitiolovelvollisuuttaan. En malta odottaa Psykologiliiton viimeistä kannanottoa, jotta voin lähettää sen liitteineen eteenpäin Valviralle. Stenkun vastineen sisältö oli niin selvää seli seli -selittelyä, että minun piti oikein soittaa Arionille, jotta sain luettua sen ääneen pilkallisella falsetilla. En ole lainkaan yllättynyt, että tempparipsykologi haluaa pysytellä nimettömänä IS:n jutussa:
Kukahan mahtaa olla tämä nimettömänä jutussa pysyttelevä, julkisuudessakin tunnettu psykologi? Mikäli Dr. Phil ei ole muuttanut Suomeen niin onko jäljellä enää muita vaihtoehtoja kuin Stenkku ja Tuomas Grönman? Vai onko Tinze tai Kaisa Merelä päässyt opiskelemaan psykologiaa ja siirtynyt tempparituotantoon jo ennen valmistumista?
Otin 2019 lopussa ja vuoden 2020 puolella yhteyttä useisiin liittoihin ja tahoihin, koskien Endemol-tuotantoyhtiön toimintaa. Useimmilta tahoilta en saanut vastausta lainkaan ja osa ilmaisi haluttomuutensa puuttua asiaan. Varasin myös 2019-2020 vaihteessa ajan Helsingin oikeusapuun ja sain tunnin puhelinajan huhtikuun 2020 lopulle. Oikeusavun juristi sanoi, että ei hallitse sopimusoikeuden tulkintaa ja antoi minulle, noh suoraan sanottuna ihmisarvoani halventavia ohjeita. Useisiin kysymyksiin hän ei osannut vastata lainkaan ja monissa kysymyksissä hän vältteli juridista näkökulmaa varmaankin siksi, että piti minua ”reality-bimbona”. Maksoin puhelusta ja materiaaleihin tutustumisesta 235€. Myöhemmin lähetin Helsingin oikeusapuun palautteen, jossa kritisoin oikeusavustajan asennetta ja pätevyyttä, sekä ihmettelin, miksi minut ohjattiin oikeusavustajalle, joka ei hallinnut sopimusoikeuden ja rikoslain tulkintaa, vaikka ne olivat tapaukseni ydinkysymykset.
Olin tehnyt myös rikosilmoituksen Endemolista. Rikosilmoituksessa kerroin itseeni kohdistuneista rikoksista ja mainitsin myös toisen kauteni naisosallistujan kertoneen minulle, että hänet raiskattiin kuvausten aikana. Kerroin myös siitä, että tuotannon sisällä oli liikkunut perusteltuja epäilyjä, että maksullisissa katsojaäänestyksissä ei oltu aina häädetty vähiten ääniä saanutta. Teemu-Tarkastaja ei halunnut viedä yhtäkään mainituista rikosepäilyistä esitutkintaan. Olenkin jo aiemmin viime vuonna julkaissut päätöksen perustelut:
Teemulta oli päässyt useiden kirjoitusvirheiden lisäksi pieni freudilainen lipsahdus: ”Ei ole syytä epäillä, että asiassa olisi syytä epäillä rikosta.” Tämä pieni sanaleikki kuvaa mielestäni hyvin sitä, että rikostutkija ei edes halunnut kyseenalaistaa reality-kuvausten olosuhteita. Ehkä hän on itse kova BB-fani eikä suostu uskomaan, että on katsojana tullut itsekin tuotannon höynäyttämäksi. Tai sitten hän ei vain halua viedä tällaisten naisosallistuja-lorttojen asioita eteenpäin, vaikka tapauksessa olisi selvästi todistusaineistojen perusteella tapahtunut rikoksia. Tuo minun subjektiivinen tulkintani vapaudenriistosta oli kopioitu suoraan Finlexistä ja juristitkin olivat kanssani samaa mieltä siitä, että kohtuutonta sopimusta ei voi käyttää rikoksen oikeuttamisperusteena. Itse olisin halunnut vastata Teemulle että ”Rikoksen tunnusmerkit ovat käyneet selväksi sille, joka on rikoslaista vähääkään ollut kiinnostunut.” Mutta eihän minulla huonomaineisena, naispuolisena reality-osallistujana ole lainkaan sananvaltaa tällaisissa itseäni koskevissa rikosasioissa, vaikka itse tapahtumat ovat olleet todistusaineistona kaikkien nähtävillä julkisesti ja olisivat olleet jälkikäteenkin poliisin saatavilla kameratallenteiden muodossa.
Tein Teemu-Tarkastajasta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka vastasi että ei voi puuttua Teemun toimintaan, vaikka tapauksen vieminen esitutkintaan olisikin saattanut olla paremmin perusteltavissa kuin kielteinen päätös.
Minusta on jotenkin surkuhupaisaa, että virheellinen laintulkinta ja kielteinen esitutkintapäätös tapauksessa, jossa selvästi on todistusaineiston perusteella tapahtunut rikos, voidaan sivuuttaa harkintaVALTAAN vetoamalla. Minusta Teemu-Tarkastajan päätös on merkki huolimattomuudesta, epäpätevyydestä tai asenteellisesta kannanotosta, joka ei kuulu viranomaistoiminnan piiriin. Teemu-Tarkastajan henkilökohtainen laintulkinta on hänen virkansa puitteissa suppea ja puolueellinen. Poliisiviranomaisen tehtävä olisi itse selvittää laintulkintaan liittyvät yksityiskohdat, mikäli ei itse osaa arvioida rikoskynnyksen ylittymistä. Tein kantelun myös poliisin Oikeusyksikölle, mutta en ole vielä saanut tämän kummoisempaa vastausta:
Kimmo Vehviläinen varmaankin ilmaisisi asian niin, että nyt Suomen kansa toivoo Teemu-Tarkastajalle kunnon nuhtelua, jotta jatkossa kansa voisi edes jossain määrin luottaa poliisin tekemään työhön ja rikosvastuun toteutumiseen. On muutenkin naurettavaa, että reality-tuotannot ovat saaneet ja saavat vielä toistaiseksi toimia pimennossa ja laittomasti ilman, että poliisi tai edes aluehallintovirasto puuttuisi asiaan tai selvittäisi organisaation toimintaa.
Koska poliisi tai muutkaan tahot eivät tarttuneet asian selvittämiseen ennen seuraavan BB-kauden alkamista, minulle ei jäänyt vaihtoehdoksi kuin kirjoittaa Endemolin toiminnasta itse blogissani. Tietysti olisin toivonut puolueettoman tahon tutkivan ja tiedottavan asiasta laajemmalle yleisölle, mutta minkäs teet, kun poliisikin on reality-korruptoitunut. Olen purkanut turhautumistani paljon viime vuoden kirjoituksissani, esim. Syntymäpäivälahjaksi syrjäytyminen. Sain myös Endemolilta yhteydenottoja, jotka aiheuttivat itselleni hyvin lamauttavaa oireilua, mutta tuotanto on vaatinut osallistujia olla tavoitettavissa pitkään kuvausten jälkeenkin. Työterveyshuollosta sain lääkärinlausunnon Endemolille välitettäväksi, jotta yhteydenotot loppuisivat:
Kun olin syyskuussa 2020 julkaissut blogissani lääkärinlausuntoja, joista tulee ilmi, että PTSD:ni liittyy täysin tuotannon lainvastaiseen toimintaan, minulle yritettiin toimittaa lähetys:
Googlasin, että kukas tämä tuntematon, mahdollinen pernaruttolähettäjä mahtaa olla ja se oli Banijayn lakimies. Google-hakujen perusteella hän on erittäin kiinnostunut muotioikeudesta. Hmm… Aikamoinen loikka siirtyä unikkokuosien ihmettelystä täysin Suomen lain vastaisia ja rikollisia toimintatapoja toteuttavan tuotantoyhtiön etujen puolustajaksi. Seuraava askel urakehityksessä voisi olla siirtyminen Sisiliaan edistämään Cosa nostran liiketoimintaa. En kuitenkaan vastaanottanut lähetystä, sillä työterveydestä minulle sanottiin, että Endemolille lähettämäni lääkärinmääräyksen jälkeen heillä ei ole enää mitään asiaa ottaa minuun yhteyttä ja mikäli jotain todella tärkeää ilmoitusluontoista asiaa olisi, sen voisi aina toimittaa virallisempia teitä. Taisin muutenkin lähetin saapuessa olla Arthur Morganina metsästämässä täydellisiä puuman taljoja, enkä pelin tiimellyksessä olisi edes ehtinyt avata ovea kutsumattomille vieraille. Jäi siis ikuiseksi arvoitukseksi, olisiko lähetys sisältänyt pernaruttoa vai jotakin muuta.
Muutaman päivän lähettihäiriköinnin päätteeksi sain sähköpostin joltakulta Unne Sormuselta. Mietin itsekseni, että ”Kukas tämä tämmöinen Unne mahtaa olla, joka häiritsee kotirauhaani, vaikka olen yhteystietoni omaaville tahoille ilmoittanut, että en terveyssyistä kykene vastaanottamaan yhteydenottoja? Ei kai vain taas joku tappouhkaushäirikkö?” Arvaukseni ei mennyt kovin kauas, sillä kyseessä oli Endemolin toimitusjohtaja, joka lääkärin mainitsemista itsemurha-ajatuksistani huolimatta lähetti minulle seuraavanlaisen kirjeen:
Kirje oli aikamoista tekopyhää kuraa kaikin puolin. Kirjeessä ei oltu eritelty, miten minä olisin rikkonut osallistujasopimuksen salassapitoehtoa, joten tämä on minulle arvoitus vielä tänäkin päivänä. Toinen arvoitus on se, että onkohan kirje kirjoitettu humalassa, kun siinä viitataan ”psykologin toiveeseen”? Itse muistan lähettäneeni vain yllä olleen lääkärinmääräyksen. Onkohan Stenkku esittänyt toiveen, että minuun ei otettaisi yhteyttä? Siitä näkökulmasta olisi tosin hieman kummallista, miten Unne oli osannut lähettää kirjeen minulle myös postitse, vaikka silloinen osoitteeni ei tietääkseni ollut muiden tuotannon edustajien kuin Stenkun tiedossa.
En myöskään ymmärrä, miksi minun pitäisi olla viittaamatta tuotannon työntekijöihin nimillä, koska BB-jaksojen lopputekstien nojalla kaikki kyllä tietävät kenestä on kyse, vaikka kirjoittaisin, että ”tuotannon psykologi levitteli istunnoilla käytyjä asioita ympäriinsä” tai ”ohjaaja käski päiväkirjahuoneessa minun pitää turpani kiinni”. Mikäli tuotannon edustajat ovat loukkaantuneet kirjoituksistani, olisi heidän varmasti aika katsoa peiliin ja miettiä, mitä on tullut lähivuosina tehtyä. Olisi aika härskiä syyttää minua PTSD-sävytteisten mielikuvieni avaamisesta, kun he ovat minulle kyseisen diagnoosin aiheuttaneet ja näyttäneet minusta systemaattisen halventavaa ja valheellista materiaalia parhaaseen katseluaikaan. Muutkin osiot kirjeessä ovat sellaista kulttikamaa, että en edes jaksa kommentoida. Onneksi tämä jäi toistaiseksi tuotannon viimeiseksi yhteydenotoksi ja jatkossa olisi myös heidän oman etunsa vastaista olla minuun yhteydessä.
Vaikka tässä oli kerrattuna olennaisimmat tapahtumat kronologisessa järjestyksessä, koen vielä mainitsemisen arvoiseksi pari asiaa tähän tuotantoilmiöön liittyen. Tämän äärimmäisen raskaan ja työlään paperisodan ja viestihelvetin päätteeksi oloni on varsin vapautunut Ylen julkaisemien materiaalien ansiosta, mutta pinnan alla kytee vielä varmasti monia Loch Nessin hirviöitä. Yksi niistä on Endemol-organisaation toiminta työntekijöiden näkökulmasta. Toivoisin, että Yle tai jokin muu taho tekisi selvityksen vielä heidän työsopimuksistaan ja kohtelustaan. Terskis oli kautemme osallistujille puhunut omasta työnkuvastaan ja työsopimuksestaan, ja kuulopuheiden perusteella hänenkin sopimuksensa vaikuttaa laittomalta. Lisäksi Terskis oli kritisoinut muun tuotannon toimintaa. Endemolin työntekijät ovat myös kertoneet kokeneensa seksuaalista ahdistelua organisaation sisällä. Vaikka minulla ei ole näistä asioista omakohtaista tietoa, en yhtään epäilisi, etteikö organisaation ihmisoikeuksien vastainen toimintakulttuuri ylettyisi osallistujien lisäksi myös työntekijöihin.
Nämä seikat selittäisivät hyvin paljon esimerkiksi Terskiksen toimintaa, jota olen ajoittain pitänyt hyvinkin epärationaalisena ja kaksinaamaisena. Mutta vaikka olisi miten alisteisessa työsuhteessa, kukaan ei pakota jäämään seisomaan paikoilleen, kun tuottajat piereskelevät naamalle. Terskis ja monet muut ovat menneet riviin kontilleen odottamaan kieli pitkällä vuoroaan. Oletin pitkään, että Terskis on kognitiivisesti vain vähän hitaanlainen, mutta enhän minä tosiaan tiedä, miten paljon häntä on painostettu lainvastaiseen toimintaan kulissien takana. Hänen pitäisi kyllä silti ottaa vastuu teoistaan ja sanomisistaan eikä purkaa omia kämmejään osallistujiin. Esimerkiksi seuraava tilanne oli mielestäni Terskikseltä aika kehnosti hoidettu ja aiheutti konflikteja osallistujien välille.
Terskis halusi aina kovasti käydä kautemme osallistujien kanssa kahvilla ja mainosti tätä optiota aktiivisesti. En tiedä kävikö kukaan muu osallistuja hänen kanssaan kahvittelemassa, mutta Arion kävi useammankin kerran. Kahvittelujen aikana Terskis oli kertonut työstään, tuotannon kulissien takaisesta toiminnasta sekä muiden osallistujien asioista. Hän oli sanonut haluavansa tehdä Arionin kanssa tulevaisuudessa yhteistyötä ja oli avoimesti ilmaissut haluavansa jatkaa yhteydenpitoa tuotannon jälkeen. Kahvittelujen yhteydessä he olivat puhuneet luottamuksellisia asioita puolin ja toisin.
Yksi asia koski hyvin olennaisesti kautemme Jukkaa ja ilmoitin hänelle Terskiksen kertoneen näkökulmansa Jukan toiminnasta Arionille. Tämän jälkeen Terskis kiisti käyneensä kahvilla tai pitäneensä yhteyttä osallistujiin tuotannon jälkeen. Alla Jukan lähettämä kuvakaappaus Terskiksen viestistä:
Viesti oli valheellinen, vastuuta pakoileva ja se aiheutti konflikteja osallistujien välille. Olen myös nähnyt muita Terskiksen viestejä Jukan ja muiden osallistujien puhelimista, mutta niitä minulla itselläni ei ole hallussa. Tämän jälkeen Jukan kannanotto oli selvä:
Arionilla on kuitenkin yhä tallessa viestit, joista näkee, että he ovat sopineet Terskiksen kanssa kahville menosta 2020 alussa. Viesteistä tulee hyvin eksplisiittisesti ilmi, että he olivat menossa kahville nimenomaan kavereina eikä toiminta tapahdu tuotannon puitteissa. He olivat käyneet kahvilla myös aiemmin. Se että Terskis kuitenkin kiisti toimintaansa ja sanomisiaan jälkikäteen, tulehdutti osallistujien keskinäisiä välejä. Kyseisen välikohtauksen jälkeen he eivät Arionin kanssa käsittääkseni olleet enää yhteyksissä. Vaikka tämä tapahtumaketju vaikuttaa ulkopuolisen silmään varmastikin turhalta ja vähäpätöiseltä draamalta, halusin nostaa sen esille sanoakseni, että mielestäni Terskis ja Stenkku ovat sekaantuneet tuotannon ulkopuolisissa asioissa aivan liikaa osallistujien välisiin suhteisiin ja tämä on tuottanut osallistujille haitallisia seurauksia ja turhia konflikteja. He myös antoivat osallistujille ohjeita, kenen kanssa heidän pitäisi tai ei pitäisi olla tuotannon jälkeen tekemisissä ja miten nämä yhteydenpidot pitäisi hoitaa. Heidän toimintansa meni liiallisuuksiin ja he ylittivät valta-asemansa tuotannossa sekaantumalla manipuloivasti osallistujien yksityiselämään.
Olen jo aiemmissa teksteissäni viitannut tuotantoyhtiön edustajien ja Iltapaska-toimittajien käyttävän asemaansa väärin ja tuottavan sillä hyvin negatiivisia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tähän ovat syyllistyneet myös viranomaistahot silloin, kun asioihin olisi ollut syytä puuttua. Valtaa on käytetty riistäviin tarkoituksiin täysin moraalittomalla otteella. Tällaisen epikurolaisen kärsimyksen välttelijän kalloon ei vain mahdu, millä perustein he oikeuttavat tekonsa, sillä niiden tahallisuudesta ei ole epäilystäkään.
Lakiuudistukset olisi pitänyt pistää alulle jo ajat sitten, mutta jokainen taho on omalta osaltaan vältellyt vastuuta ja asian eteenpäin viemistä. Jos näihin olisi puututtu silloin, kun poliisi on saanut ensimmäiset todistusaineistot tuotantoyhtiön toiminnasta haltuunsa, valtio olisi säästänyt pidemmällä tähtäimellä resursseja terveydenhuollossa, realityn sisällä tai sen seurauksena tapahtuneiden rikosten selvittämisessä sekä muissa haitallisissa seurannaisvaikutuksissa, joita epäeettinen viihdeteollisuus tuottaa. Ja ikävintähän prosessien etenemättömyys on ollut tietysti yksilötasolla osallistujille itselleen.
Suomi-realityt ovat muutenkin muodostuneet täysin omanlaisikseen ja hyvin häikäilemättömän törkyisiksi. Eihän esimerkiksi temppareiden viinalla läträys ja Kurosen vittuilu muistuta lainkaan muiden maiden Temptation Island -formaattia. Erityisesti minua huvittaa, kun kansainvälisemmät tubettajat dissaavat jenkkien temppariosallistujia siitä, että he eivät ole tarpeeksi vetäviä ( <- suosittelen avaamaan linkin ja katsomaan kyseisen puolentoista minuutin osion). Nähtyään Suomen osallistujat, he tuskin uskoisivat, että kyseessä on edes sama formaatti. Osallistujien motiivit eivät myöskään vastaa formaatin alkuperäistarkoitusta, sillä suomalaisten osallistujien suusta on kuultu motiiveja, kuten ”tulin etsimään lisää kavereita”, ”tulin etsimään itseäni” tai ”odotan että pääsen avaamaan ensimmäisen kaljan”. Vastaavasti Suomen BB on kuin peruskoulun kevätjuhlanäytös verrattuna esimerkiksi brittien strategiseen pelaamiseen ja tehtäväalueen hulppeisiin puitteisiin.
Vaikka olen teksteissäni viitannut stressin tyhmentämiin ihmisiin ja kognitiivisesti hitaisiin tuotannon edustajiin, tuotantojen toiminnan tukeminen työntekijän tai katsojan näkökulmasta ovat ennen kaikkea moraalisia valintoja. Vaikka ihmisen moraali muistuttaa siinä mielessä uskontoa, että yksilöiden moraalisia näkökulmia on teoriassa mahdotonta arvottaa, on jokainen itse vastuussa harkinnasta ja saatavilla olevan informaation käsittelystä. Näillä on moraalin kehityksessä keskeinen rooli. Ja vaikka kotioloista olisi periytynyt huono ja kyseenalaistamaton arvopohja, ei sitäkään tarvitse hyväksyä ja levittää eteenpäin absoluuttisena totuutena. Kun huonoja arvoja lietsovat suorittajat pakataan yhteen kognitiivisesti hitaiden lampaiden kanssa, syntyy epäeettinen viihdeteollisuus, joka ei lopulta palvele kenenkään tarpeita. Tuotannot, viranomaiset ja keltainen media käyttävät valta-asemaansa väärin eivätkä kyseenalaista moraalisia heikkouksiaan. Nämä heijastuvat yleisölle vallitsevina, pinnallisina arvoina ja sosiaalisina normeina, jotka alkavat ohjata heidän omaa toimintaansa arkielämän konteksteissa.
Monet ovat varmasti sitä mieltä, että Au pairien valitseminen Endemol-/Banijay-tuotantojen rinnalle oli Yleltä puhtaasti strateginen veto. Osittain tietysti siksi, että Yle näyttäisi näin ollen puolueettomammalta, kuin jos olisi valinnut kolmanneksi tuotannoksi vaikkapa Selviytyjät. Au pair -tuotannon rikkeet, osallistujasopimukset ja osallistujakokemukset olivat hyvin paljon kesympiä kuin Nelosen tuotannoissa. Päätös valita Ylen piirissä oleva tuotanto kolmanneksi esimerkiksi oli täysin ymmärrettävä eikä siinä mielestäni ollut mitään yllättävää. Katsojan silmään valinta kuitenkin erottui hieman hassusti muusta kolmikosta enkä tiedä palveliko se lopulta sen ilmiön esiin tuomista, mitä törkyisimpien reality-tuotantojen kulisseissa tapahtuu. Paitsi tietenkin siitä näkökulmasta, että kaikkein lainvastaisin törky vaikuttaisi tällä aineistolla painottuvan nimenomaan Nelosen sisälle.
Olen kuitenkin hyvilläni liikkeelle lähteneestä reality-kriittisestä keskustelusta, vaikkakin sen seurauksena on jo alkanut tapahtua hyvinkin ilmeistä ”ihmisoikeuspesua” (en tiedä, olisiko olemassa jokin viherpesua muistuttava termi ihmisoikeuksille tai sosiaalisille vaikutuksille). Tämä tullaan huomaamaan varmasti jatkossa Nelosen tuotantojen ulkoisessa viestinnässä. Myös kaikki ne tahot, jotka jollain tavalla ovat hyödyntäneet näiden törkytuotantojen viihdearvoa, ovat joutuneet ottamaan kantaa käsienpesun muodossa. Osalla kannanotot vaikuttivat hyvin vilpittömiltä ja muistuttivat ”silmillä äänestämistä”. Toisilla kannanotot olivat juurikin sellaista ihmisoikeuspesua, jossa yritettiin kaunistella omaa hyötymistä törkykonteksteista. Tämä korostui erityisesti sellaisilla some-persoonilla, jotka ovat aiemmin haukkuneet reality-osallistujia ja esittäneet heistä halventavaa materiaalia.
Melkein itkin verta, kun päätin katsoa De Maaguksen pätkän Youtube-ehdotuksista. Hän kertoi, että on itsekin hakenut realityyn ja näki hakuprosessinsa aikana osallistujasopimuksen. Siitä huolimatta hän on näyttänyt kanavallaan pilkallisessa valossa tuotantojen laittomasti toteuttamia tilanteita, vaikka on itse ollut tietoinen, miten rajoittavat kyseiset olosuhteet ovat olleet osallistujille. Olen yhdessä aiemmassa tekstissäni kritisoinut hänen ja muidenkin tubettajien huonoa medialukutaitoa ja sen lietsomista katsojiin (Paljon olisi pillejä, mutta puhaltajat puuttuvat), mutta tässä hän toteutti hyvin räikeää ihmisoikeuspesua. Lopussa hän vielä sanoi, että ei aio lopettaa reality-videoiden tekemistä, mutta jatkaa niiden tekoa ”eri perspektiivistä kuin aiemmin”. Kiinnostavaa nähdä, havainnollistuuko tämä perspektiivin vaihdos millään lailla katsojille. Vaihtoehtoisesti saattaisi käydä sama efekti kuin Juufinille, että videoista alkaa tulla vain tapahtumakoosteita eivätkä ne tuo enää katsojalle mitään lisäarvoa. Juufinin tapauksessa kehitys on tainnut kylläkin tapahtua tahattomasti, sillä videoiden ilmestymistahdista ja heikenneestä laadusta loistaa, että häntä itseäänkään ei kiinnosta videoiden tekeminen enää häränpaskan vertaa, vaikka ei sitä kehtaisi avoimesti myöntää. Eikä mikään ihme, sillä videoiden kommenttikentistä näkee, että katsojakunta on sitä kaikkein vastenmielisintä ja kognitiivisesti hitainta juntti-Suomen edustusta.
Juntti-Suomesta puheenollen, kesän merkit ovat jo alkaneet näkyä! Minä tunnistan kesän Suomen katukuvasta sellaisina piirteinä, että ihmiset alkavat olla enenevissä määrin humalassa julkisilla paikoilla, lihovat keskimäärin 5 kiloa kesäkuukausien aikana ja palavat punaisiksi ensimmäisillä kesähelteillä. Nyt koronarajoitusten höllentyessä kesäterasseilla alkaa näkyä sademetsän edustajia:
Tämä saa minut pääasiassa hyvälle tuulelle, sillä kaikesta tästä rappiosta huolimatta ihmiset vaikuttavat varsin tyytyväisiltä kesäsesonkiin. Tämä muistuttaa itänaapurimme optimistisen fatalismin kulttuuria, jossa pitkäntähtäimen lopputuloksella ei ole merkitystä, kunhan vodkaa riittää kaikille. Mainittakoon, että itsekin pidän kesäisestä ilmastosta. Päiväsaikaan sillä ei ole juurikaan väliä, koska pelaan sisätiloissa pleikkaria. Mutta yleensä yöaikaan lenkkeillessäni on huomattavasti mukavampaa, että kevyemmälläkin varustuksella tarkenee. Pääsiäisen tienoilla öisin oli vielä pakkasta enkä muistanut ottaa hanskoja mukaan Turku-vierailulleni: